Alkukevät on mielestäni yksi parhaista vuodenajoista. Siksi, että "silloin mikään ei ole loppunut eikä mikään alkanut", kuten isälläni oli tapana sanoa. Mutta myös siksi, että kuivat kadut ja kylmyys -yhdistelmän ansiosta voin pitää ulkona sellaisia kenkävirityksiäni, joita olen koko talven pitänyt vain sisällä, kuten näitä lammaskarvaisia Dries Van Noteneitani.

Kirpeän karvaista päivää kaikille!

Minusta on sadepäivinä liikuttavaa katsella pukumiehiä kirkkaanoransseissa kalosseissa. Miuccia Prada päätti kiinnittää kalossit pysyvästi syksyn kenkiinsä.

Kontrasti on melkein yhtä kutkuttava kuin Pörssitalon lähettyvillä pyörivillä pukumiehillä.

Kuvat Style.com.

Edellisen postaukseni sydänverivuodatuksesta sainkin hyvän tekosyyn kirjoittaa taas Haider Ackermannista (jos joku ei ole kuullut nimeä aiemmin, tervetuloa lukemaan blogiani). Juuri kun viime syksynä olin julistanut kyllästyneeni Ackermannin ainaiseen merenneitosiluettiin, miespä yllätti ja marssitti kevään catwalkille maailman täydellisimmän malliston - jossa oli toki muutama merenneito pyrstöineen, mutta enimmäkseen alaosat olivat housuja ja siluetti oli kaikkea muuta kuin tuttu Ariel koroilla.

Tovi sitten esiteltyä Haiderin ensi syksyn mallistoa en rakastanut samoissa määrin. Sammutettu värimaailma tuntui tunkkaiselta ja Haiderin ja Rick Owensin harrastamat, teräviä terälehtiä muistuttavat nahkaulokkeet takeissa ja hanskoissa (ja voi luoja, Rickillä myös kengissä) tulevat minulta korvista ja tuovat mieleeni jonkun roolipelin femme fataleksi kirjoitetun haltiatarhahmon. Missä ei toki ole mitään pahaa, mutta itseäni sen sortin estetiikka ei vain puhuttele.

Mutta sain sentään mallistosta inspiraation kaivaa vanhat housuni käyttöön. Ne ovat nimittäin täsmälleen saman malliset ja täsmälleen samalla tavalla kengät piiloon jättävät kuin nämä.

Hyvästi mustat pillifarkut, ainakin päivän ajaksi.

Kuvat Style.com, ylemmässä kuvasarjassa Ackermannin tämän kevään mallistoa ja alimmassa asu ensin syksyn kokoelmasta.

En normaalisti aamuisin mieti vaatteita hetkeäkään. Kävelen vain rekille ja puen päälleni sen, mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Valitsen vaistolla. Eilen minulla oli ensimmäinen vaatekriisi, jos ei nyt vuosiin niin ainakin kuukausiin. Puin päälleni Järvi Muodin silkkipaidan, Laitisen punasävyisen kietaisujakkuasian ja sen päälle mustan Dries Van Notenin bleiserin (samaistun täydellisesti Haider Ackermannin Style.comissa sanomaan kommenttiin: "I try to be pure. But I can't help myself. I like to wrap.") ja olin jo tyytyväisenä vetämässä ulkotakkia päälleni kun huomasin, että alemman jakun helmassa oli tahra. Silloin iski ahdistus. Vaisto oli ohjannut minut juuri sen kietaisujakkuasian luokse, nyt minun pitäisi miettiä, mitä laittaisin päälleni!

Järki on monessa asiassa yliarvostettua. Vaisto kyllä tietää. Kun sitä kuuntelee, tulee huomaamattaan syöneeksi hyvin, valinneeksi oikean alan, iltalukemisen tai kodin; tai oikeastaan kodit. Sillä niiksi minä vaatteet miellän. Ensimmäiseksi kodikseni. Ne ovat turvapaikkani, lohtuni, pesäni. Ne ovat juuri sellaisia kuin haluan; ikkunalaudat ovat sopivan leveät ja lattian laudat oikean harmaan sävyisiä, reunat ovat juuri tietyllä tapaa pääteltyjä ja kauluksen leikkaus oikealla tavalla veistosmainen. Niissä on hyvä ja kotoisa olla.

Kun eilen aamulla kävelin uudelleen rekin luokse ja loin silmäyksen vaatteisiini, tunsin iloa, jopa kiitollisuutta. Ahdistus kaikkosi. Saatoin valita myös järjellä minkä tahansa vaatteen ja se tuntui hyvältä; ei yhtä hyvältä kuin se, jonka luokse vaisto oli ensin ohjannut, mutta hyvältä.

Minulla on kestänyt reilu kymmenen vuotta rakentaa se vaatekokoelma, joka minulla nyt on. Ja olen tyytyväinen työhöni. Olen valinnut vaatteita, jotka eivät ole minkään tietyn trendin mukaisia vaan joita voi käyttää vuodesta toiseen. Olen valinnut vaatteita, jotka ovat niin moniulotteisia, että haluan edelleen jatkaa niihin tutustumista. Olen valinnut vaatteita, joissa haluan asua vielä pitkään, niin pitkään kuin mahdollista: toivottavasti neliöt eivät jossain vaiheessa tule vastaan ja kroppani muuta täysin muotoaan. Olen kotiutunut. Ja koti on ihmisen paras paikka.

Kuva julkaistu jo kertaalleen aiemmin blogin puolella. Siinä on liivi, jonka eilen lopulta laitoin tyytyväisenä päälleni ja lähdin töihin.

Suomalaiset mallit porskuttavat hyvin, muuta ei voi sanoa. Uusin pohjoisten moreenikerrostumien kasvattama mallitähti on Henna Lintukangas mallitoimisto Fordilta. Hän käveli ensi syksyn näytöksistä muun muassa Ann Demeulemeesterilla, Junya Watanabella, Comme Des Garçonsilla, A.F. Vandevorstilla (jossa mallejen kasvoja ei tosin oikeastaan näkynyt), Rick Owensilla, Nicolas Andreas Taraliksella ja Givenchyllä - eli oikeastaan melkein kaikkien ikisuosikkieni näytöksissä.

Kuvissa Givenchyn, Nicolas Andreas Taraliksen ja Junya Watanaben syysnäkemystä Hennan yllä, kuvat Style.com.