Veikko Lavin kappale Ota löysin rantein on epävirallinen mottoni. Kovin kirjaimellisesti en taida sitä noudattaa.

Tanskalaisen Jacob Hullin 1970-luvulla suunnittelema käsikoru painaa pienen käsipainon verran. Bongasin ametistikvartsilla kuorrutetun rannekahleen kolmisen viikkoa sitten Antiikkimessuilta, vintage-koruihin erikoistuneen Desseinin osastolta. Se oli menoa. Rakastan korua niin paljon, että minua ei haittaa vaikka se ei mahdu minkään takin alle kunnolla ja pyörähtää helposti ranteessa väärin päin. Sen kanssa ei muita koruja tarvita. Ja sitä paitsi, voiko olla mahtavampaa tapaa hyötyliikunnan harrastamiseen? Täytyy vain muistaa vaihdella korua ranteesta toiseen, ettei toisen käden lihakset pääse pullahtamaan toista suuremmiksi.

Alkukevät on mielestäni yksi parhaista vuodenajoista. Siksi, että "silloin mikään ei ole loppunut eikä mikään alkanut", kuten isälläni oli tapana sanoa. Mutta myös siksi, että kuivat kadut ja kylmyys -yhdistelmän ansiosta voin pitää ulkona sellaisia kenkävirityksiäni, joita olen koko talven pitänyt vain sisällä, kuten näitä lammaskarvaisia Dries Van Noteneitani.

Kirpeän karvaista päivää kaikille!

En normaalisti aamuisin mieti vaatteita hetkeäkään. Kävelen vain rekille ja puen päälleni sen, mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Valitsen vaistolla. Eilen minulla oli ensimmäinen vaatekriisi, jos ei nyt vuosiin niin ainakin kuukausiin. Puin päälleni Järvi Muodin silkkipaidan, Laitisen punasävyisen kietaisujakkuasian ja sen päälle mustan Dries Van Notenin bleiserin (samaistun täydellisesti Haider Ackermannin Style.comissa sanomaan kommenttiin: "I try to be pure. But I can't help myself. I like to wrap.") ja olin jo tyytyväisenä vetämässä ulkotakkia päälleni kun huomasin, että alemman jakun helmassa oli tahra. Silloin iski ahdistus. Vaisto oli ohjannut minut juuri sen kietaisujakkuasian luokse, nyt minun pitäisi miettiä, mitä laittaisin päälleni!

Järki on monessa asiassa yliarvostettua. Vaisto kyllä tietää. Kun sitä kuuntelee, tulee huomaamattaan syöneeksi hyvin, valinneeksi oikean alan, iltalukemisen tai kodin; tai oikeastaan kodit. Sillä niiksi minä vaatteet miellän. Ensimmäiseksi kodikseni. Ne ovat turvapaikkani, lohtuni, pesäni. Ne ovat juuri sellaisia kuin haluan; ikkunalaudat ovat sopivan leveät ja lattian laudat oikean harmaan sävyisiä, reunat ovat juuri tietyllä tapaa pääteltyjä ja kauluksen leikkaus oikealla tavalla veistosmainen. Niissä on hyvä ja kotoisa olla.

Kun eilen aamulla kävelin uudelleen rekin luokse ja loin silmäyksen vaatteisiini, tunsin iloa, jopa kiitollisuutta. Ahdistus kaikkosi. Saatoin valita myös järjellä minkä tahansa vaatteen ja se tuntui hyvältä; ei yhtä hyvältä kuin se, jonka luokse vaisto oli ensin ohjannut, mutta hyvältä.

Minulla on kestänyt reilu kymmenen vuotta rakentaa se vaatekokoelma, joka minulla nyt on. Ja olen tyytyväinen työhöni. Olen valinnut vaatteita, jotka eivät ole minkään tietyn trendin mukaisia vaan joita voi käyttää vuodesta toiseen. Olen valinnut vaatteita, jotka ovat niin moniulotteisia, että haluan edelleen jatkaa niihin tutustumista. Olen valinnut vaatteita, joissa haluan asua vielä pitkään, niin pitkään kuin mahdollista: toivottavasti neliöt eivät jossain vaiheessa tule vastaan ja kroppani muuta täysin muotoaan. Olen kotiutunut. Ja koti on ihmisen paras paikka.

Kuva julkaistu jo kertaalleen aiemmin blogin puolella. Siinä on liivi, jonka eilen lopulta laitoin tyytyväisenä päälleni ja lähdin töihin.

Tänään aamulla mietin miten mahtava keksintö muoti kuulkaa on. En ole ikuisuuksiin ostanut mitään uutta (jos pakollista uudet pilllifarkut hajonneiden tilalle -operaatiota ei lasketa) mutta tänään minulla on sellainen olo, että päälläni olisi ihan uudet vaatteet.

Vanhojahan nuo kaikki ovat, mutta samalla kertaa en ole niitä ennen päälläni pitänyt. Inspiraatio niiden takana on uusi. Sain nimittäin Dries Van Notenin kevätnäytöksestä kimmokkeen pukeutua kokonaan mustavalkoisiin printtivaatteisiin (kuva on surkea, pahoittelut, mutta siis liivijakun lisäksi printtiä löytyy kahdesta päällekkäisestä läpinäkyvästä paidasta ja huivista). Ja tässä "syyllinen":

Lehdet esittelevät kilvan kevätmuotia uusimmissa numeroissaan: antoisia löytöretkiä vaatekaapeillanne ja rekeillänne!

Alempi kuva Style.com.

Huomenna on ensimmäinen työpäiväni yli vuoteen. Tai olenhan minä töitä tehnyt. Mutta enimmäkseen kotona tai kotoa käsin. Mutta nyt on hoito"vapaat" pidetty ja Olivian toimituksen arki kutsuu taas. Ihanaa, että pian näkee maanmahtavimpia työkavereita joka päivä (Olivian toimituksessa on töissä paitsi Suomen parhaat, myös kivoimmat tyypit). Erityisen paljon odotan myös sitä, että saan taas perustellusti käyttää sisäkenkiä. Oli kuinka eläkeläistä hyvänsä, sisäkengät on siitä hyvä konsepti, että kenkiinkään ei tarvitse suhtautua sesonkivaatteina. Sandaaleita voi pitää vaikka pahimmilla paukkupakkasilla.

Sandaalivihaaja pukee alle tietenkin sukat. Kesättalvet.

Mahtavaa alkavaa vuotta ja työviikkoa kaikille meille onnellisille sisäkenkäisille toimistotyöläisille ja kaikille muille, kenkiin katsomatta!