Muotiblogi Henkarikohtaista

Hyvä hyvä Siiri, Tiia ja Elina!

2.5.2012 18:08Olivian toimitus

Nopea uutisointi: Aalto-yliopiston kasvatit Siiri Raasakka, Tiia Sirén ja Elina Laitinen ovat voittaneet Hyèresin muotikilpailun pääpalkinnon. Kilpailuhan on ehkä maailman arvostetuin ja on käynnistänyt monen muodin maailmantähden uran. No voi mahtavuutta, onnea naiset!

hyeresin-voitto

Kuva on napattu Ranskan Voguen sivuilta, josta löytyy lisää infoa aiheesta.

Takaisin toimistoon

1.1.2012 16:32Anna-Kaari Hakkarainen

Huomenna on ensimmäinen työpäiväni yli vuoteen. Tai olenhan minä töitä tehnyt. Mutta enimmäkseen kotona tai kotoa käsin. Mutta nyt on hoito"vapaat" pidetty ja Olivian toimituksen arki kutsuu taas. Ihanaa, että pian näkee maanmahtavimpia työkavereita joka päivä (Olivian toimituksessa on töissä paitsi Suomen parhaat, myös kivoimmat tyypit). Erityisen paljon odotan myös sitä, että saan taas perustellusti käyttää sisäkenkiä. Oli kuinka eläkeläistä hyvänsä, sisäkengät on siitä hyvä konsepti, että kenkiinkään ei tarvitse suhtautua sesonkivaatteina. Sandaaleita voi pitää vaikka pahimmilla paukkupakkasilla.

annin-sandaalit1

Sandaalivihaaja pukee alle tietenkin sukat. Kesättalvet.

Mahtavaa alkavaa vuotta ja työviikkoa kaikille meille onnellisille sisäkenkäisille toimistotyöläisille ja kaikille muille, kenkiin katsomatta!

Väripesu kaulalle

2.11.2011 20:00

Perun sanani: kyllä minä Erdemiä päälleni pukisin. Huivin muodossa.

erdem-huivi2

Marilan näyttely laukaisi minussa niin pahan värihimon, että voisin tällä hetkellä melkein kuvitella kaulalleni jopa tuon Erdemin pinkkipohjaisen huivin. Tämän Laitisen ensi kevät/kesän malliston huivin voisin kuvitella itselleni takuuvarmasti, ja ehkä keväällä muutan kuvittelun todeksi.

laitinen-huivi

Sitä ennen kaivan rekiltä ne kaikki kaksi kirkkaanväristä huivia, jotka omistan. Ei kun hetkinen, yksihän niitä vain on. Eikä sekään ole kovin kirkas. Tai värikäs.

Erdemin huivia saa Mytheresasta, kuva samasta paikasta. Laitisen kuva Chris Vidal.

Oh boy Chanel

21.9.2011 12:00

En kuulu niihin naisiin, joiden muotifantasioiden täyttymys olisi Chanelin legendaarinen 2.55-laukku. Sen estetiikassa on jotain rouvaskaista, josta en pidä. Muttamutta, nyt on Chanel-hulluus saanut minustakin otteen.

Nyt syyskuussa kauppoihin tuleva uutuusmalli Boy Chanel on täydellinen. Laukku on saanut nimensä Coco Chanelin suuren rakkauden, Boy Capelin mukaan. Laukkua valmistetaan kolmessa koossa. Etenkin pienin ja keskikokoinen olisivat siitä loistavia, että niitä voisi käyttää olkalaukun (hihna on niin pitkä että sen voi heittää pään yli toisella olalle ristiin) lisäksi kirjekuorilaukkuna.

chanelboychanel1

Pidän laukun "maskuliinisuudesta" ja yksinkertaisuudesta. Laatikkomaisessa muodossa on muistumia cartridge bagista (panoslaukku?) ja sen kantoketju on kunnon telaketju verrattuna 2.55:een. Jotain art deco -henkeä laukussa myös on.  Ja jotain, jolle en osaa edes antaa nimeä. No: täydellisyyttä!

Kisa: Paljasta ihastuksesi ja voita levy

19.8.2011 13:22Sanna Sierilä

Keskiviikkona ilmestyneestä Oliviasta löytyy juttu Muotigurujen syysunelmat. Siinä muodin asiantuntijat valitsevat mieleenpainuvimpia näytöksiä ja ihastelemiansa syyskuteita. Vastaukset ovat herkullinen katsaus paitsi syysmuotiin myös kunkin vastaajan sielunelämään ja makuun.

muotigurut

Nyt julistan kisan. Vastaa samoihin kysymyksiin kuin ammattilaiset! Kolme huolellisinta vastausta voittaa tyylikkään naisartistin levyn.

1. Mihin syksyn mallistoon rakastuit?

2. Mikä on syysmuodin suurin yllätys?

3. Minkä idean varastit tai mitä ideaa ehdottaisit muille varastettavaksi?

4. Onko jotain, joka on vain pakko saada?

5. Missä asussa kiteytyy koko syksyn 2011 muoti?

Ja tässä upeat palkinnot:

Lady Gagan Born this way

lady-gaga

Sahara Hotnightsin Sahara Hotnights

sahara-hotnights

Beyoncén 4 (Deluxe Edition)

beyonce

Lähetä vastauksesi kommenttina 31.8 mennessä. Muista jättää sähköpostiosoitteesi jos haluat palkinnon.