{Henkarikohtaista-bloggaajat}
Olivian muotitiimin muodostavat muotitoimittaja Sanna ja toimituspäällikkö Anna-Kaari. He kirjoittavat tässä blogissa muodista, pukeutumisesta ja tyylistä ja ilmiöistä niiden takaa. Kumpikin kirjoittajista on ostamisen suhteen ronkeli ja ylpeä siitä, että kulkee enimmäkseen vuosia sitten ostetuissa aarteissa.
Anna-Kaari Hakkarainen omistaa kahdet mustat pillifarkut, joista toiset ovat aina jalassa. Hän osaa kaikkien nettikauppojen valikoiman ulkoa, mutta ostaa vain harvoin ja ylpeilee sillä, miten halvalla on löytänyt jonkun
aarteistaan (blogibannerikuvan musta-harmaat Jil Sanderin oxfordit nelisen vuotta sitten Corso Como 10:n outletista 90 euroa!). Hän on laiska ja ostaa siksi vaatteita samoilta suunnittelijoilta, koska tietää niiden olevan
hyvälaatuisia ja sopivan kaiken jo kaapissa olevan kanssa yhteen. Samaisesta laiskuudesta johtuen hänellä ei myöskään ole erikseen juhla-, arki-, talvi- tai kesävaatteita. Hän kulkee samoissa tummanpuhuvissa virityksissään vuoden ympäri, aamusta iltaan. Hän uskoo, että tyylissä näkyy ihmisen sielu.
Sanna Sierilä on yrittänyt viime aikoina ravistella aivoihinsa poltettuja sääntöjä, joista pinttynein vaatii aina yhdistämään kapean yläosan leveään alaosaan ja päinvastoin. Vuoden muotihaaste onkin opetella ottamaan rennommin, vaikka yhdistämään löysää löysän kanssa. Hän jaksaa edelleen innostua 70-luvun tyylistä, ja on huomannut kuinka vaatekaapin käytetyimmät vaatteet ovat oikeastaan versioita kyseisen aikakauden klassikoista. Hän ihastuu asusteisiin ja joskus vaatteisiinkin niin että sydämeen sattuu, ja haluaisi tietää muodin takana olevasta bisneksestä mieluiten kaiken. Intohimoisesta rakkaussuhteesta huolimatta hän ei tykkää yhtään pukeutumisesta, eikä jaksa suunnitella asuja etukäteen.