Perjantairesepti 14: Hillary Clintonin suklaakeksit

04.12.2009 13:30 Hanna Jensen

En osta lähes koskaan keksejä kaupasta. Keksejä on tehtaissa lähes mahdoton tehdä yhtä hyviksi kuin kotona, eikä Hillary Clintonin chocolate chip -keksejä ole edes myynnissä. Nämä ovat meillä suosikkikeksejä. Ne ovat niin suosittuja, että 14-vuotias tyttäreni tekee niitä ystävälleen joululahjaksi, ystävän toiveesta.Tytär, joka meillä näitä yleensä tekee, sanoo, että hän on unohtanut joka toinen kerta jotain taikinasta, mutta silti tulee aina hyviä keksejä. Toissa kerralla unohtuivat kaurahiutaleet, viimeksi hän ei seurannut reseptiä vaan sekoitti kaikki ainekset luovassa järjestyksessä. Ei haitannut. Vain silloin, kun hän unohti fariinisokerin, keksit jäivät syömättä.

Amerikkalaisissa resepteissä Hillaryn keksien ainesosaluettelossa lukee usein shortening. Se on leivontaan käytettyä, prosessoitua kasvirasvaa, jonka korvaan voilla.

Reseptissä on mainittu myös suola. Se johtuu siitä, että ulkomailla leivotaan useimmiten suolattomaan voihin. Puolittaisin reseptin suolan määrän, jos käytät vähäsuolaista voita tai jättäisin sen kokonaan pois, jos käytät suolaista voita.

Leivon itse usein isoja keksejä, jolloin ne jäävät keskeltä hiukan pehmeiksi. Pidän sellaisten keksien koostumuksesta eniten.



Hillary Clinton Chocolate Chip Cookies

3 2/3 dl vehnäjauhoja
(1 tl suolaa)
1 tl ruokasoodaa
200 g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl fariinisokeria
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 3/4 dl kaurahiutaleita
170 g murskattua suklaata

Sekoita jauhot, suola ja sooda. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa seos uudelleen vaahdoksi. Sekoita jauhot ja kaurahiutaleet joukkoon.
Lisää suklaarouhe varovasti käännellen. Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia.

Takaisin listaukseen

Kommentit (15)

image
  • Lähettäjä:  ruut
  • 4.12.2009 14:32:38
  • Url:

Jos en yrittäisi vältellä sokeria ja valkoisia jauhoja (plus hiivaa), niin tekisin näitä heti! Kuulostavat tosi hyviltä!

image
  • Lähettäjä:  Hanna Jensen
  • 4.12.2009 14:59:49
  • Url:

Ruut, olen tehnyt näitä usein niin, että korvaan valkoisen sokerin intiaanisokerilla. Jauhoja on vaikeampi korvata.

image
  • Lähettäjä:  Tirlittan
  • 4.12.2009 15:48:47
  • Url:

Minkälaista suklaata kannattaa käyttää? Käykö ihan perus talous-sellainen?

image
  • Lähettäjä:  TiV
  • 4.12.2009 21:09:03
  • Url:

Minulla on myös hyvä jenkkipipariresepti. Siihen tuli Criscoa, joka lienee yhdenlainen shortening. Sitä sain Hesasta Behnfordsilta. Samaan taikinaan tuli myös "molasses" eli lienee melassia. Siinä on jotenkin omanlaisensa maku, mutta ajattelin seuraavaksi kokeilla tummaa siirappia - ei se varmaan paljoa pieleen mene. Tai sitten fariinisokeria. Mikä olisi parempaa kuin kotikeksit!

image
  • Lähettäjä:  Geranium
  • 5.12.2009 20:06:27
  • Url:

Minä olen tehnyt tällä reseptillä keksejä ja suklaana käytän yhden levyn Fazerin sinistä rouhittuna.

image
  • Lähettäjä:  Hanna Jensen
  • 5.12.2009 21:35:30
  • Url:

Käytän joko ihan taloussuklaata tai sitten välillä leivontaan tarkoitettua erikoissuklaata (tummaa) tai välillä, juhlapäivinä, Yhdysvalloista kantamiani pisaran mallisia suklaahippuja (eli suklaapaloja), jotka on tarkoitettu juuri kekseihin. Miksiköhän meillä myydään vain kaikenlaisia rouheita, mutta mikään firma ei ole alkanut matkia Hersey'sin suklaapisaroita? Anyone, Fazer?

image
  • Lähettäjä:  Terhi
  • 10.12.2009 8:59:29
  • Url:

Tein näitä ylioppilasjuhliini viikko sitten, tosin gluteenittomina. Ohje löytyi jostain muinaisesta lehdestä. Siinä jauhot korvattiin gluteenittomalla jauhoseoksella ja kaurahiutaleet tattarihiutaleilla. Hyviä tuli niinkin.

image
  • Lähettäjä:  Emmi
  • 12.12.2009 18:34:14

Nams, näistä tuli hyviä!
Laitoin blogiini ohjeesi ja linkin tänne. Toivottavasti ei haittaa?

image
  • Lähettäjä:  Hanna Jensen
  • 12.12.2009 20:44:23
  • Url:

Eipä tietenkään, kiitos!

image
  • Lähettäjä:  G
  • 14.12.2009 11:14:09
  • Url:

Nämä on aivan mahtavia! Tein pari pellillistä ja en yhtään ihmettele miksi näitä halutaan joululahjaksi. :) En ikinä ennen ole saanut työkavereilta niin paljon kehuja leipomuksista kuin näitä tehtyäni. Varmasti pistän joulupaketteihin näitä herkkuja.
Pikkuisen vähennän kyllä valkoisen sokerin määrää tai kokeile intiaanisokeria. :)

image
  • Lähettäjä:  anu
  • 22.12.2009 15:16:19
  • Url:

HAHAA! Ensimmäinen kerta ikinä blogissasi. Tänne eksyessäni yritin juuri samaan aikaan soittaa äidille ja kysyä "sitä Hillaryn pikkuleipien reseptiä". Ei tarvinnutkaan enää. Kiitos vaan. Uskomaton sattuma.

image
  • Lähettäjä:  Hanna Jensen
  • 22.12.2009 19:59:29
  • Url:

Hieno homma! Meillä tehtiin niitä taas eilen. Tuli yhdestä taikinasta muuten tällä kertaa 42 keksiä... Tervetuloa kovasti blogiin!

image
  • Lähettäjä:  ruusa
  • 3.1.2010 20:25:23
  • Url:

SUURkiitos herkullisesta ohjeesta! Mulla tuli valmiita keksejä tosin vain 17 :)

image
  • Lähettäjä:  Emma
  • 12.1.2010 18:46:05
  • Url:

Onko toi 4 3/4 dl kaurahiutaleita?

image
  • Lähettäjä:  Hanna Jensen
  • 13.1.2010 10:37:40
  • Url:

Hups, onhan se. Korjaan. Pahoittelut.