Aamu alkoi smoothiella, eikä siihen reseptiä tarvita. Laitat tehosekoittimeen 2-3 dl nestettä ja sen lisäksi hedelmiä, marjoja tai/ja vihanneksia. Itse heitin aamun rouheiseen juomaan tuorepuristettua omenamehua, yhden banaanin, ruokalusikallisen kookoshiutaleita, pellavansiemeniä ja mantelijauhetta, sentin verran tuoretta inkivääriä vuollettuna sekä yhden granaattiomenan siemenet.



Granaattiomena on muuten estrogeenin paras ystävä. Se sisältää runsaasti ellagihappoa, joka auttaa optimoimaan estrogeenitasoa ja hillitsee kuulemma vaihdevuosioireita.

Juoman väri ei ole niin kaunis mutta maku on hyvä. Pidän siitä, kun smoothie on rouheinen ja pähkinäinen. Makeutusaineita en laittanut enkä jatkossakaan laita ollenkaan, opettelen pitämään luonnollisesta, pienestä makeudesta.

Sekaan voisi hyvin laittaa ruokalusikallisen kylmäpuristettua luomukookosöljyä.

Taannoinen sitruunajugurttibloggaukseni nosti pienen keskustelun siitä, missä viipyy sitruunajugurttitarjonta, onko sitruunajugurteissa aitoa sitruunaa vai esanssia, missä on kaivattu happamuus...

Kommentoijilla oli jo hyviä ehdotuksia oman sitruunajugurtin rakentamiseen, mutta tehdäänpäs tästä oikein kilpailu ja yritetään rakentaa oma sitruunajugurtti, jonka voi joko valmistaa ihan kokonaan alusta asti tai sitten tuunata jo olemassa olevia luonnonjugurtteja.

Leikkimielisen kilpailun tästä tekee se, että raatina on Jensenin kiusaus. Voittajajugurtiksi pääsee se resepti, joka tuottaa mielestäni parhaan maun ja mahdollisimman vähän lisäaineita. Ideanahan on, että me syöjät saisimme mahdollisimman hyvää sitruunajugurttia aamupalapöytään. Lupaan kokeilla kaikki (järjelliset) ehdotukset.

Vastausaikaa on 9.6. asti. Jotta voit olla kilpailussa mukana, laita kommenttiisi sähköpostiosoitteesi vastauskenttään (ei tule julkisesti näkyviin). Jos laitoit jo ehdotuksen sitruunajugurttikeskusteluun, voit lähettää sen vielä uudestaan kilpailuun.

Voittajareseptin lähettäjä palkitaan OBH Nordican leivänpaahtimella (arvo 85 e), jossa on radio ja muun muassa sulatustoiminto.

Olen jo pitkään miettinyt raakaravinnon lisäämistä ruokavaliooni. Se ei tarkoita sen kummempaa hihhulointia kuin että söisin hiukan enemmän raakoja vihanneksia, hedelmiä ja kuumentamatonta ruokaa.

Edes välipalalla tai aamiaisella.

Kun vierailen välillä Olivia-lehden toimituksessa, pääsen syömään Silvoplee-ravintolaan hyvää kasvisruokaa ja raakaravintoa. Se on niin herkullista ja samalla kuin hyvää tekevää lääkettä. Hiukan ennen kassakonetta on jälkiruokavitriini, jossa notkuu aina pari elävän ravinnon kakkua. Ne ovat täydellisen näköisiä ja makuisia: rustiikkisia, raskaita, ja kaikella ihanalla täytettyjä (porkkanaa, jauhettuja pähkinöitä, kaurakermaa, kuivattuja hedelmiä jne jne.) En ymmärrä, miksi kaupungissa ei ole enempää "Silvon" kaltaisia herkkuravintoloita.





Eilen kävin kaupassa raakaravinto mielessäni ja viivyin tuoretiskillä ainakin 15 minuuttia. Minua auttoi lista, jonka olin tehnyt etukäteen. Matkaan lähti vihanneksia, avokadoja ja hedelmiä ja kuivapuolelta läjä pähkinä- ja siemenpusseja. Ensimmäistä kertaa ostin myös parapähkinöitä, jotka ovat kalliita.

Lopullinen raw food -inspiraationi tuli Mäkelä Kustannus Oy:n Raw Food, Elinvoimaa raakaravinnosta -keittokirjasta, jonka moderni ote ja raikkaat reseptit kiinnittivät huomioni. Laputin siitä jopa yhden pääruuan (sushin), jonka laitan tänne blogiin myöhemmin. Aloitin kuitenkin flunssa-aamuni tänään vadelma-kookossmoothiella.



Vadelma-kookossmoothie

1/2 dl vadelmia tuoreina tai pakastettuina
1 banaani paloiteltuna
2 dl omenatuoremehua
tuoreita mintunlehtiä
1 rkl kookoshiutaleita

Sekoita vadelmat, banaani ja omenamehu tehosekoittimsesa. Koristele mintulla ja kookoksella.

Kuvat on ottanut tähän postaukseen 12-vuotias tytär, joka toimii jatkossakin blogissa vierailevana (ja innokkaana) ruokakuvaajana.

Sai sitten tämänkin päivän nähdä. Kaikki, jotka ovat kaltanneet tomaatteja vuosikausia, ymmärtävät, mikä työvaihe jää väliin, kun käteen laitetaan tomaatinkuorimisveitsi. Itkuhan siinä melkein tulee.

Tomaatinkuorimisveitsi eroaa tavallisesta kuorimisveitsestä siinä, että terät ovat sahapintaiset. Leikkaa kuin unelma tomaatin ja mangon kuoren.

Sain tämän käteeni ranskalaiselta kokilta ja ostin saman tien koko ravintolan varaston eli kolme veistä. Tiesin jo ostoshetkellä, ketkä kaksi ystävääni saavat lahjaksi veitsen: ne, jotka ymmärtävät heti miten käsittämättömästä asiasta on kysymys. Yksi hiljainen hetki vietettiin jo lauantaina.

Mutta nyt. Mistä näitä saisi Suomesta? Kuka tietää? Tämä veitsi maksoi seitsemän eroa. Tietoa odotellessa voi kurkistaa tomaatinkuorimisveitsiä täällä.

Kävimme Pariisissa myös Marché de Passy -nimisessä kauppahallissa 16. kaupunginosassa (metro La Muette, 9 linja). Se tosin osoittautui hintatasoltaan yhdeksi kalliimmista. Suomalaisena oli silti hauska huomata, että emme juurikaan jää jälkeen tarjonnassa, mitä nyt mereneläviä oli Ranskassa enemmän tarjolla. Toisaalta Pariisissa kauppahalleja on yli 75. Näihin huomioni kiinnittyi:

1. Tarjolla oli villiparsaa.



2. Paikalliset retiisit olivat pitkän ja suipon mallisia.



3. Kesäkurpitsat sen sijaan olivat pyöreitä.



4. Herra valitsi päivän lihaa ja tuprutteli samalla piippua...



5. Elevé en liberté. Ei vapaan kanan munia vaan vapaasti kasvaneita kanoja.



6. Pieni maistiaispiste. Viinipullot valmiina.



7. Soppaa lasipullossa. Très chic.



8. Erikokoisia ostereita, kampasimpukoita, äyriäisiä...

Tässä keitossa on kaikki mistä pidän ruoassa: kirpeys yhdistettynä makeuteen ja makuja, jotka tuntuvat suussa eri tasoissa, eri aikaan - tyypillistä etenkin aasialaisessa keittiössä. Kaiken lisäksi keitossa on vihreää: pinaattia.

Olen tarjonnut tätä monta kertaa mielestäni tyylikkäänä alkuruokana mutta kesäisin se riittää pääruokanakin. Huolenaiheena on tietysti sitruunaruohon löytäminen kaupasta, vaikka veikkaan, että ilmankin pärjää. Olen laittanut yleensä vain kaksi vartta reseptin neljän sijasta.

Jos curryn määrä kauhistuttaa, lupaan, että se istuu keittoon tasapainoisesti ja hyvin käyttäytyen. Ei siis puske päälle - eikä reseptissä ole virhettä.



Currynen kana-kookosmaitokeitto

7,5 dl kanalientä
1 tölkki kookosmaitoa
2 dl pilkottua kevätsipulia
2 1/2 rkl curryjauhetta
1 1/2 rkl (noin neljä vartta) sitruunaruohoa
1 rkl pieneksi paloiteltua, tuoretta inkivääriä

2 kanan rintafileetä

200 g paketti tuoretta pinaattia
2 rkl tuoreen limetin mehua
desin verran tuoretta, hiukan hakattua korianteria
halutessa limen kuorta ohuina suikaleina

suolaa ja pippuria

Yhdistä kattilassa ensimmäiset 5 ainesosaa. Lisää kanan rintafileet kokonaisina sekaan ja keitä noin 10 minuuttia tai kunnes kanat ovat kypsiä.
Nosta kanafileet kattilasta leikkuulaudalle ja anna viilentyä hetki. Leikkaa kanat sopivan kokoisiksi palasiksi ja lisää keittoon. Lisää joukkoon pinaatti ja sekoittele minuutin ajan. Lisää limetin mehu.
Mausta keitto tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Lisää korianteri keiton pinnalle (ja limetin kuorisuikaleet) tarjoiluvaiheessa.

Saavuin Pariisin pikavisiitille opettelemaan dijon-sinapin saloja. Ennen Maillen sinappiluentoa oli tarjolla puutarhalounas, josta en saanut silmiäni irti: olisiko näistä herkuista vinkkejä tuleviin kesäjuhliin? Ainakin tuli tunne siitä, että dippivihannekset ovat back again, ja erilaisten sinappidippien lisäksi voisi laittaa vaikka tyhjäksi koverrettuun kaaliin tai meloniin hummusta tai/ja kermaviilidippiä. Jättimäiseen koriin laitettuna vihannekset olivat todella houkuttelevia.



Paahdettuihin leipiin tehtyjä sandwichejä eli kerrosvoileipiä oli useita sortteja, ja jokaisessa oli tietysti teeman mukaan dijonia mukana.



Lisää dijon-teemasta viikonloppuna, jahka palaudun kotiin täältä. Lopuksi pari fiilistelykuvaa Pariisin kaduilta:

Joskus käy niinkin, ettei pakkauksesta tajua, mitä se sisältää. Kuvittelin bulgarianjugurtin olevan hunajalla maustettua (onkohan se versio vielä markkinoilla), kun suuhuni tuli yhtäkkiä sitruunajugurtin maku. Mitä ihmettä? Saako sitä taas?

Sitruunajugurtin perässä on aikoinaan valittu melkein matkakohde, niin harvinaista herkkua se on näillä leveysasteilla ollut. Arlan versio tuli ja meni vuosia sitten, ja aina välillä joku on yrittänyt pienemmilläkin merkeillä.

Tämä on sitruunaa, ja tämä lohkeaa. Ja lukeehan siinä todella pienellä, että sitruuna. Nam.

Tätä italialaista leipäsalaattia uskaltaisin tarjota illanistujaisissa mutta myös vaikka kesäjuhlien suolaisena osuutena. Tuttujen kanssa tosin hiukan väittelemme, kuuluuko leipäkuutiot tarjota erikseen, jotta ne eivät vety vai kuuluuko ne laittaa salaatin sekaan, jotta ne vettyisivät. Minulla on tässä suhteessa helppoa: pidän molemmista versioista.

Siitäkin käydään keskustelua, pitääkö paprikat paahtaa ensin vai voiko ne kuutioida raakana. Itse olen useimmiten niin laiska, että raakana menee. Ja hyvää on. Nyt voitte kokeilla itse. Resepti on Ina Gartenin eli Barefoot Contessan.

 



 

Panzanella-salaatti

3 rkl hyvää oliiviöljyä
puolikas ranskanleipä tai vastaava kuutioituna
1 tl suolaa
2 isoa, kypsää tomaattia, kuutioituna
1 kuorimaton kurkku, paloiteltuna ja siemenet poistettuna
1 punainen paprika, kuutioituna, siemenet poistettuna
1 keltainen paprika, kuutioituna, siemenet poistettuna
1/2 punasipuli, ohueksi viipaloituna
20 basilikan lehteä, hiukan hakattuna
3 rkl kapriksia (valutettuja)

Vinegretteä varten:
 
1 tl valkosipulimurskaa
1/2 tl dijonsinappia
3 rkl samppanjaviinietikkaa tai vastaavaa
1,2 dl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
Kuumenna öljy isolla pannulla. Lisää leipäkuutiot ja suola ja paistele alhaisessa lämmössä noin 10 minuuttia. Lisää öljyä tarvittaessa.
Valmista sen jälkeen vinegrette kulhossa.
Sekoita toisessa (isossa) kulhossa tomaatit, kurkku, paprikat, punasipuli, basilika ja kaprikset. Lisää leipäkuutiot. Lisää vinegrette vähän kerrallaan ja tarkkaile, ettei salaatista tulee liian kosteaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti tai anna vetäytyä 30 minuuttia, jotta maut imeytyvät.

Kuvan grillattu panzanella: www.delish.com

Olen huomannut, että keittiössä joku huudahtaa usein salaatintekovaiheessa, onko "jollain jotain simppeliä salaattikastikkeen ohjetta?". Ja sitten pähkäillään. Useimmiten riittää hyvä oliiviöljy ja ehkä pitkään kypsynyt balsamico, mutta on vaihtoehtojakin. Esimerkiksi tämä simppeli ja hyvin sitruunainen salaattikastike, jota laitan aina pastasalaatteihin ja välillä vihersalaatteihin. Sen tekemiseen menee kolme minuuttia.

Olen saanut sen alun perin ruokatoimittaja, keittokirjailija Minna Siltalalta. Toivottavasti en ole soveltanut sitä huomaamattani alkuperäisestä asustaan, mutta näin se kuuluu:

Sitruunainen salaattikastike

1 dl hyvää oliiviöljyä
3 rkl vastapuristettua sitruunamehua
1 iso valkosipulinkynsi hakattuna
1 tl suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja halutessasi laita mukaan tuoreita yrttejä.