Viini-lehdestä on juuri tullut entistä kiinnostavampi ruokalehtenä, koska lehden toisena, uutena ruokatoimittajana on aloittanut Farang-ravintolan toinen omistaja, keittiömestari Tomi Björck. Olen kiinnostunut hänen ohjeistaan, koska Farang-ravintolan ruoka on niin raikasta ja hyvää (kuten kerroin täällä).



Ensimmäisessä Pata kuumana -jutussaan hän antaa erilaisia pataruokaohjeita Algerian, Marokon, Italian, Ranskan ja Espanjan tyyliin. Huomaan nopeasti, että Farang-hengessä silmäni etsivät aasialaista pataa (Farang-henki tarkoittaa siis minun päässäni sellaisia raaka-aineita kuten chili, minttu, riisiviinietikka, soija, inkivääri ja osterikastike - minulla on kova luotto Björckiin, että hän osaa yhdistellä tällaiset raaka-aineet kiinnostavasti).

Ja löytyyhän se sieltä: Coq au vin Vietnam-Paris 1912.

Taidanpa kokeilla pataa tällä viikolla ja kirjoittaa reseptin täällä. Viini-lehdestä se löytyy sivulta 39.

Kuten moni mielellään ruokaa laittava, minäkin kuljeskelen ruokakaupoissa ilokseni. Joskus teemme mieheni kanssa kauppaan menemisestä oikein "ohjelman" ja lähdemme vaikka Espooseen ihmettelemään isoja ruokakauppoja.

Tällä viikolla käteen osui isossa ruokakaupassa Teerenpeli-pienpanimon Lempi-mustikkasiideri ja Onnen Pekka vaalea lagerolut.



Koska pidän mustikasta, aidolla mustikalla maustettu siideri kuulosti lupaavalta. Täytyy myöntää, että olut oli kuitenkin enemmän mieleeni: mustikkasiideri maistui erikoisella tavalla melkein karpalolta. Eikä sitten kuitenkaan karpalolta.

Taannoin ostin ranskalaista kaakaohunajaa ja mietin täälläkin, olisiko kotimaista tarjolla. Onhan sitä. Eat & Joy Maatilatorilta löytyi Marbackan kaakaohunajaa, joka lähti matkaan. Se maustaa ihanasti chai-juomat.



Lopuksi ehdotan, että suomalaisetkin pakkausvalmistajat laittaisivat leivinjauhe- ja soodapurkkeihin (miksei muihinkin maustepurkkeihin) samanlaisen aukon kuin tässä, amerikkalaisessa leivinjauhepurkissa: kuinka kätevää on vetäistä yhdellä kädellä kukkurallinen tasaiseksi.



Myös amerikkalaisissa sinappi- ja ketsuppipurkeissa on usein tähden muotoinen pursotinaukko, jolloin tuotetta tulee ohuena nauhana eikä räjähtämällä niin kuin meidän purkeistamme usein.

Näissä merkeissä toivotan hyvää viikonloppua. Lähden tutuille syömään blinejä. Onpa ihanaa päästä syömään toisen tekemää ruokaa.

Älä säikähdä. Reseptin tekstin määrä on pitkähkö, mutta se johtuu siitä, että annan vaihtoehtoja kokin ajankäytön, taitojen tai intohimojen mukaan. Jos et ole koskaan paahtanut paprikoita, nyt on oiva hetki kokeilla. Ei ole vaikeaa mutta vaatii aikaa hengailla keittiössä.

Punajuuria tulee laitettua aivan liian harvoin, koska ne kypsyvät niin kauan ja värjäävät kädet. Olenkin alkanut käsitellä niitä hanskat kädessä.

Pidän tästä kuskussalaatista neljästä syystä: se on kauniin värinen, se käy kasvissyöjille, siihen tulee ihanaa hunajavinegretteä ja se on terveellistä. Reseptin olen löytänyt vuosia sitten ruotsalaisesta Elle Mat & Vin-lehdestä. Salaatista riittää neljälle koko viikonlopuksi.



Chèvre-punajuuri-kuskussalaatti

6 raakaa punajuurta
1 paketti täysjyväkuskusia
2 kasvisliemikuutiota tai luomukasvisliemijauhetta
3 paprikaa
oliiviöljyä
noin 10 cm chèvre-juustoa
1 nippu tai pieni laatikko rukolasalaattia
Halutessasi:
rasia kirsikkatomaatteja
1 kurkku

Hunajavinegrette:
1 1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl valkoista balsamicoa
3 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa (maustemitallinen)
vastarouhittua mustapippuria
ripaus cayennepippuria

Laita uuni päälle 225 asteeseen grillivastukselle. Ota chèvre-juusto huoneenlämpöön. Laita kattilaan vettä kiehumaan, lisää suolaa ja keitä punajuuria vedessä, kunnes ne ovat pehmenneet. Tähän menee reilu tunti. Laita sillä aikaa kuskus isoon tarjoilukulhoon. Keitä toisessa kattilassa litra vettä ja lisää siihen 2 kasvisliemikuutiota tai jauhe. Oikean kasvisliemijauheen määrän saat sen oman purkin kyljestä. Itse laitan yleensä hiukan enemmän kuin neuvotaan.
Kun vesi kiehuu ja kasvisliemi on liuennut, ota kattila pois hellalta. Kaada vesi kuivan kuskusin päälle ja annan kuskusin turvota, ainakin 5 minuuttia.
Sekoita kuskusia haarukalla, jotta se ei pakkaudu vaan tulee ilmavaksi.
Kuori punajuuret ja paloittele ne isohkoiksi palasiksi.
Jos haluat tehdä tämän salaatin paahdetuista paprikoista (suosittelen!), leikkaa paprikat isoiksi lohkoiksi ja poista niistä valkoiset osat ja siemenet. Grillaa paprikoita uunin ylätasossa grillivastuksen alla kuori ylöspäin, kunnes ne kuplivat ja näyttävät mustuneita pinnalta (kuuluu asiaan). Ota paprikat uunista ja laita ne paistopussiin tai muovipussiin pehmenemään, jolloin kuori irtoaa helposti hetken päästä. Kuori paprikan mustunut kuori pois ja paloittele paprikat pienemmiksi lohkoiksi. Lisää kuskusin sekaan.
Jos haluat päästä hiukan helpommalla, paloittele paprikat, poista valkoiset osat ja siemenet ja paista paprikalohkoja paistinpannussa oliiviöljyssä kymmenisen minuuttia niin, että paprikat saavat väriä mutta eivät mustu. Lohko pienemmiksi ja lisää kuskusin sekaan.
Jos käytät kirsikkatomaatteja ja kurkkua, paloittele ne pieniksi ja lisää kuskusin sekaan.
Paloittele tai murusta chèvre-juusto kuskusin sekaan. Sekoita hunajavinegrette mukaan ja kääntele hyvin. Laita punajuuripalaset vasta aivan lopussa sekaan, äläkä sekoita liikaa, koska ne värjäävät kuskusin vaaleanpunaiseksi. Itse tarjoilen punajuurilohkot erillisessä kulhossa.
Koristele kuskussalaatti rukolalla.

Nippu tilliä saapui keittiöömme eilen, ja sitä "repiessämme" kaikki huokaisivat: Tuoksuu kesältä.

Tässä lohileivässä on vain sellainen hyvä puoli, että se toimii myös talvella. Lohimössöön tulee suorastaan kummallinen himo. Ystävältäni Paulalta saamassa reseptissä ei ole mitään erikoista eikä se välttämättä edes kiinnittäisi huomiotani aikakauslehden sivulla tai keittokirjassa, mutta onneksi sain aikoinani maistaa tätä. Niin yksinkertaista, niin hyvää. Yleensä teen tätä alkupalaksi, mutta tänä iltana näitä lohileipiä (tai kuten meillä sanotaan: savulohimömmöleipiä) tarjotaan meillä maustetun kuskus-salaatin kera, jonka reseptin tarjoilen teille perjantaina.

Hyvä puoli tässä leivässä on myös se, että reseptin oppii heti ulkoa.

Saaristolaislohileipä



400 g kylmäsavulohta viipaleina
1 purkki smetanaa
1 purkki kermaviiliä tai turkkilaista jugurttia
nippu tilliä
nippu persiljaa
1/2 luomusitruuna
vastarouhittua mustapippuria
(halutessasi 1 tl sinappia ja sormisuolaa)
saaristolaisleipää

Palastele lohisiivut pieniksi suikaleiksi tai kuutioiksi. Lisää ne kulhoon. Sekoita mukaan smetana ja kermaviili sekä tilli ja persilja pieneksi silputtuna.
Mausta seos puolikkaan sitruunan mehulla. Rouhi seokseen mustapippuria ja lisää mukaan halutessasi 1 tl sinappia. Sekoita hyvin ja maista. Jos haluat, voit lisätä sekaan myös hiukan sormisuolaa.
Jos ehdit, laita seos jääkaappiin muutamaksi tunniksi, niin koostumus tiivistyy. Levitä saaristolaislimpun päälle salaatin ja tillin kera.

Kiitos Jamie Oliverin, löytyi taas erittäin hyvä "sweet and sour" wok-ruoka, johon ei tule kookosmaitoa. Olen aika innoissani myös wokkiin käytettävästä raparperista, koska kesällä sitä voi poimia omasta maasta mökillä. En olisi osannut rakentaa tällaista reseptiä päästäni, vaikka muokkailinkin Jamien reseptiä vähän. Tätä wokkia söivät eilen hyvällä ruokahalulla 74-vuotias isäni ja 11-vuotias tyttäreni, eli chilin määrä taisi olla sopiva.



Tulinen ja hapan raparperi-porsaswok


600 grammaa porsaan sisä- tai ulkofileetä (jos mahdollista, luomua)
sormisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
kasvi- tai neitsytkookosöljyä
400 grammaa munanuudeleita
pari kevätsipulin vartta silputtuna
1/2 tuore, punainen chili (halkaise ja poista siemenet)
2 tuokkosta erilaisia krasseja (tai yrttejä, vuonankaalia, suolaheinää tms.)
nippu tuoretta korianteria
2 limettiä

Marinadi:
400 g raparperia
4 rkl juoksevaa hunajaa
4 rkl soijakastiketta
4 kuorittua valkosipulin kynttä
1/2 tuore, punainen chili (halkaise ja poista siemenet)
1 kukkurainen tl viismaustetta (etnisistä kaupoista saa, netissä myös ohje)
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä (kuori ja silppua)

(1 dl vettä)



Puhdista porsaanliha kalvoista, leikkaa pieniksi kuutioiksi tai haluamasi muotoisiksi paloiksi. Sekoita marinadiainekset tehosekoittimessa ja surrauttele niin kauan, että seos on jokseenkin paksua, jopa tahnamaista. Siirrä marinadiseos kulhoon.
Lisää lihat kulhoon ja anna marinoitua tunnin verran. Voit halutessasi lisätä seokseen 1 dl vettä, jolloin saat lopussa seoksesta hyvän kastikkeen.
Laita isoon kattilaan tunnin päästä vettä kiehumaan nuudeleita varten. Nouki porsaanpalaset marinadista ja paista niitä wok-pannussa tai kasarissa luomukookosöljyssä silputun kevätsipulin kera, kunnes niiden pinta on ruskistunut. Lisää sitten sekaan marinadi ja anna hautua noin 10 minuuttia.
Keitä nuudelit ohjeen mukaan suolavedessä ja valuta. Lisää nuudelit lihaseokseen ja sekoita. Maista ja lisää tarvittaessa soijaa, suolaa tai mustapippuria.
Kun viet wok-ruuan wok-pannussa pöytään tarjolle, lisää sekaan yrtit, korianteri, suikaleita chilistä, krassit jne. ja asettele wokin reunalle limenlohkoja syöjiä varten.

Huom! Jos haluat, että porsaanpalat ovat rapeita, paista ne erikseen äläkä sekoita niitä kastike-nuudeliseokseen vaan lisää lautaselle vasta lopuksi.
Kesällä porsaanpalat kannattaa tietysti grillata.

Huom2! Jos haluat, kastiketta ja nuudeleita ei tarvitse sekoittaa ollenkaan, vaan nuudelit ja kastikkeen ja porsaanpalat voi tarjoilla erikseen. Tällöin kannattaa keittää kastiketta jonkin aikaa kasaan.



Resepti on kirjasta Jamien kotona.

Aina välillä Helsingissä on turvauduttava taksikyytiin. Pari iltaa sitten oli sellainen tilanne. Miellyttävä kuski kertoi olevansa Algeriasta.
Hänpä oli puhelias mies. Ulkomaalaisten kanssa on aina hyvä kuulostella, miten hyvää suomea he puhuvat ennen kuin antaa sanaisen arkkunsa avautua. Tämä herra sanoi, että "kylma ei huva, lammin huva", mistä tiesin, miten tarkkaan artikuloida helpot lauseeni.
Mistäs sitten puhuttaisiin? Mies ei aikonut olla hiljaa. Hänellä ei ollut ongelmia puheenaiheiden miettimisessä. Hän aloitti:
"Kuinka vanha sina ole?"
En todellakaan aikonut kertoa hänelle ikääni.
"Tänä vuonna 40", kuulin itseni sanovan.
Mies napsautti katosta lampun päälle ja huudahti:
"Mina luuli sina nuori, mutta sina vanha!"
Sitten hän oli hetken hiljaa.
"Sinulla lapset?"
"Kyllä."
"Missä sinu asu?"
En todellakaan kertoisi hänelle sitäkään.
"No siellä, mihin me menemme", kuulin itseni sanovan.
"Mina Algeriasta", hän kertoi.
Ruoka! Algerialainen ruoka! Siitä voisin kysyä. Algerialainen ruoka on samankaltaista kuin Marokossa: couscousia, lammasta, mausteita, minttuteetä, makeita jälkiruokia ja esimerkiksi sahlabia.
"Mina mene koti, mina otta suihku ja tehda ruoka", mies jatkoi ystävällistä tarinointia.
"Mitä herkkua aiot tehdä", kysyin innoissani ja näin jo silmissäni, kuinka mies käärisi kotona hihansa ja valmistaisi kotimaansa herkkuja perheelleen. Ehkä saisin vinkin blogiinkin?
"Minä muna minä peruna", hän sanoi ja nauroi kovaa.
"Minä ei jaksa laitta mitä gurmee!"
Poistuin autosta. Kassissani sattui olemaan Hirvosen mustaa perunaa Eat&Joy Maatilatorilta.



Ilmeisesti jo 1800-luvulla käytetty musta peruna on jo kerran lähes hävitetty Suomesta mutta pelastettiin geenipankin avulla vuonna 2003. Perunassa (joka on sisältä vaalea) on paljon tärkkelystä, joten se kannattaa höyryttää. Minä valmistin mustasta perunasta lohkoperunoita: lohkosin raa'at perunat vuokaan, valutin päälle paljon oliiviöljyä, sormisuolaa ja tuoretta rosmariinia.

Kuten Jyrki Katainen ja nyt myös Paavo Väyrynen sanoisivat: se oli fantastista...

Innokkaat ruuanlaittajat tuntevat lemon linguine -tyyppiset pastaruuat omassa keittiössään, mutta kokemattomammat eivät välttämättä tiedä, että muutamalla raaka-aineella saa todella nopeasti tehtyä hyvän pastan työpäivän jälkeen. Tässä prosessissa tarvitaan juuri sitruunaa. Käytän maun takia aina kuin mahdollista luomusitruunaa, vaikka skeptikot huomattavatkin, että lukuisissa sokkotutkimuksissa on todettu, että tutkittavat eivät erota luomun ja tavallisen makueroa. En käy tätä kiistämään, mutta olen itse todennut, että luomusitruunalla tulee paremman makuisia sitruunapiirakoita ja -pastoja.

Eli jotain siinä on...

Ostan varastoon erilaisia pastoja, jotta saan vaihtelua pastan malliin ja makuun. Tällä kertaa löysin Stockmannilta Foglie di carciofo -artisokanlehtipastaa, jossa on käytetty durumvehnän lisäksi latrva-artisokkaa, unikonsiementä, pinaattia ja mausteena kurkumaa. Viehätyin siihen, että pasta on pienen lehden muotoista.

Pastaruuan tekoon kului 10 minuuttia.



Sitruunainen pikapasta

3-4 rkl hyvää oliviöljyä
kunnon kourallinen tuoreita yrttejä, esim. minttua ja salviaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3-4 rkl sitruunamehua
halutessasi 1 rkl raastettua sitruunankuorta (en laittanut)
400 g pastaa
4 rkl raastettua tai vuollettua parmesanjuustoa
hyvää sormisuolaa
vastarouhittua mustapippuria



Yhdistä oliiviöljy, yrtit ja valkosipuli pannulle ja keittele "hellästi" noin 3 minuuttia. Halutessasi voisit lisätä sitruunakastikkeeseen myös yhden hienonnetun, tuoreen chilin.Lisää sekaan puristettu sitruunanmehu (ja kuori).
Siirrä sivuun.
Samalla keitä pasta (suolatussa vedessä) ohjeen mukaan, kunnes al dente eli vielä hampaisiin tuntuvaa. Siivilöi pasta ja säästä vähän keitinvettä.
Laita keittämäsi pasta kulhoon, sekoita joukkoon sitruunakastike ja sekoita hyvin. Ripottele päälle parmesanjuusto ja hiukan sormisuolaa ja sekoita uudestaan. Lisää hiukan keitinvettä kosteuden säilyttämiseksi. Kuvan annoksessa sekaan lisättiin myös lämminsavulohipalasia. Lisää halutessasi ruokaan sormisuolaa, tuoreita yrttejä ja vastarouhittua mustapippuria lautasella.



Ps. Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että sekoitan joskus sitruunakastikkeeseen myös sulatettua voita. Ehkä noin 25 grammaa, jopa välillä enemmän. Silloin tarkistan vain sitruunaisuuden astetta maistelemalla. Tämän ruuan teossa maisteleminen on erityisen tarkkaa, koska muutamia kertoja sitruunaisuuden aste on ollut meillä tapissa, kun joku muu on päästetty kauhan varteen...

Ei ikinä, sanoo suurin osa ystävistä jääkaappimagneeteista. Tyylitöntä, rauhatonta.

Eivät vain tajua jääkaappimagneettien kotoisuutta ja hienoutta. Sitä paitsi ratkaisuja tyylittömyyteen (?) voi löytää näin: jääkaappimagneetit jääkaapin sivuun.

Mitä tahansa jääkaappimagneetteja ei tietenkään jääkaappiin kuulu iskeä, vaan niillä kiinnitetään joko parhaat sarjakuvat tai sitten muistot matkoilta sekä sukulaisten lasten kuvat, lasten lukujärjestykset, bussiaikataulut, pari käyntikorttia ja...

Pelkkiä jääkaappimagneetteja kuuluu myöskin olla 5-10.

Luulen, että ihmiset jakautuvat tässä(kin) asiassa vahvasti kahteen koulukuntaan.

Kaupassa lähti mukaan pakkaus Kodialin keltaisia luomuporkkanoita. Harmi, että oli pakattu muoviin, mutta muuten mainioita vänkkyröitä.



Amerikan-sisko lähetti pikakahvia Suomeen. Pikakahvia vanhempani ovat juoneet aina - toisin kuin minä. Amerikan-sisko halusi esitellä Starbucksin uudet pikakahvipakkaukset ja sanoi, että on lähes yhtä hyvää kuin Starbucksin tavallinenkin kahvi. Ken matkustaa, voi kokeilla. Itselläni ei ole Starbucks-matkakohteita edessä.



Oi mistä saisi mallassiirappia bageleiden tekoa varten? Tämä mallassiirappipurkki on tuotu ulkomailta mutta ostaisin mielelläni kotimaista tavaraa. Tietääkö kukaan?



Onneksi sen sijaan törmäsin herkulliseen kaakaohunajaan (no, tuontitavaraa tällä kertaa sekin), ihan hyvinvarustetussa K-kaupassa. Sitä on mennyt flunssassa teen sekaan joka päivä. Seuraavaksi etsin kotimaista.



Ja lopulta terveisiä Turusta, Turun kulttuurikaupunki 2011 -projektin infopisteestä Kulmasta: tällaista ihanaa Lauenstainin cappuccino-suklaata (vai oliko se cafe latte) tarttui mukaan, ja inkivääri-limettelevy odottaa kaapissa. Näissä ihanaa on se, että rouheet ja muut mausteet kuten vaikka sormisuola on kiinnitetty suklaan pintaan, ei sisään.

En ole ollenkaan väkrääjätyyppiä. Tai niin luulin. Kun sain maistaa tutuista Domino-kekseistämme tehtyjä palleroita, päätin muuttua näppäräksi. Näitä on pakko saada jatkossakin. En ollut jostain syystä aikaisemmin törmännyt tähän reseptiin.

Palleroissa Domino-keksit yhdistetään Philadelphia-juustoon - ja kuorrutetaan. Toimii kuin häkä espresson kera tai sitten ihan yöaikaan jääkaapista haettuna "pikkuherkuttelunälkään".



Dominokeksipallerot


2 pötkylää Domino-keksejä
200 g Philadelphia-juustoa
200 g sulatettua valkosuklaata
1 rkl öljyä
nonparelleja
kaakaojauhetta

Aja Domino-keksit tehosekottimessa rouheeksi. Lisää sekaan Philadelphia-juusto ja pyöräytä vielä sen verran, että juusto sekoittuu kekseihin.
Nosta taikina tunniksi jääkaappiin kylmenemään. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää sekaan öljy, jotta suklaan koostumus tulee juoksevammaksi (öljyä voi hiukan lisätä matkan varrella).
Ota taikina jääkaapista ja ala pyörittää siitä pieniä palleroita. Jaa pallerot kahteen osaan (toiset pyöritellään valkosuklaassa, toiset kaakaojauheessa). Nappaa pallerosta kiinni kahdella hammastikulla kiinni ja pyöritä valkosuklaassa. Aseta pallero sitten minikarkkivuokiin tai leivinpaperille. Ripottele heti nonparelleja päälle. Pyöritä puolet palleroista kaakaojauheessa.
Laita valmiit pallerot vielä jääkaappiin ainakin 15 minuutiksi kylmentymään ja maista. Nämä säilynevät jääkaapissa viikonkin verran.



Ps. Näitä on mukava popsia "huomaamattaan", kun lukee postista juuri tullutta Elizabeth Gilbertin (Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittajan) vasta ilmestynyttä Committed-kirjaa (A Skeptic Makes Peace With Marriage).