Aina toimiva sitruuna-kapriskastike kalalle

27.10.2010 09:36Hanna Jensen

Jos olet päässyt tunnolliseen Kolme Kertaa Kalaa -viikossa elämäntapaan, saatat kaivata uutta kastiketta uunissa käyneen lohipalasi päälle. Tässä se tulee. Kaprikset ja sitruuna sopivat erinomaisesti yhteen, ja kalan voi heittää uuniin kypsymään lähes sellaisenaan.

kapriskala

Sitruuna-kapriskastike kalalle

1/2 iso sitruuna tai kokonainen pieni sitruuna 2 tl hyvää oliiviöljyä 1 valkosipulin kynsi puristettuna 0,8 dl kalalientä (tai kanalientä) 1 rkl pieniä kapriksia 2 rkl voita 1 rkl persiljaa hiukan murskattuna hyvää sormisuolaa vastarouhittua musta- tai valkopippuria

Poista sitruunasta terävällä veitsellä kuori ja valkoinen osa hedelmän pinnasta. Puolita hedelmäliha kahteen osaan ja purista sitruunanmehu kulhoon. Säästä "jäännökset" ja leikkaa ne rouheasti pieniksi kuutioiksi. Kuumenna oliviiöljy kattilassa tai kasarissa ja lisää sen sekaan valkosipulinmurska. Paista hetken aikaa mutta älä annan valkosipulin ruskistua. Lisää joukkoon kalaliemi ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää sitruunanpalaset ja sitruunanmehu, kaprikset ja voi. Heiluttele pannua ja sekoita kastiketta, kunnes voi on sulanut. Mausta suolalla ja halutessasi pippurilla. Kaada kalan päälle ja ripottele persiljaa koristeeksi.

Kuva: Freerecipes.org

3 x coleslaw-kastike

19.10.2010 16:18

Jokaisessa itseään kunnioittavassa suomalaiskeittiössä on nyt kaalia. Meillä ei tosin ole, mutta oli viime viikonloppuna, kun tein amerikkalaista kaaliraastesalaattia eli coleslaw'ta vapaalla kädellä ilman reseptiä. Coleslaw'ta voi syödä rajattomia määriä - ja kastikkeitakin annetaan nyt luovalla kädellä kolme: majoneesinen, tulinen ja sitruunainen.

Koska olen laiska raastinrautojen käyttäjä, kuvan coleslaw'n porkkana- ja kaalisuikaleet ovat epäilyttävän leveitä. Tämä siksi, että söin herkkuni itse enkä ryhtynyt asiasta itselleni valittamaan. Klassikkoversiossa kaali pitäisi kuitenkin raastaa.

Ohjeet ovat Tried&True-keittokirjasta, jonka on koonnut American Women's Club Suomessa. Lisää kastiketta kaalin sekaan välillä maistellen. Peruscoleslaw koostuu siis raastetusta kaalista, raastetusta porkkanasta, halutessa raastetusta paprikasta tai omenasta ja kevätsipulista.

img_1060

Tulinen coleslaw-kastike

1,8 dl majoneesia 0,6 dl siideriviinietikkaa 0,3 dl sokeria 1/2 rkl tabascoa 1 tl suolaa ripaus rouhittua mustapippuria

Sitruunainen coleslaw-kastike

0,3 dl rypsiöljyä 0,3 dl viinietikkaa 0,6 dl ruokosokeria 1 tl suolaa 1 rkl appelsiinimehua 0,3 dl vastapuristettua sitruunamehua

Majoneesinen caleslaw-kastike (klassikko)

1,6 dl majoneesia 1 rkl sokeria 3 rkl viinietikkaa 1 tl suolaa

I like Renée Voltaire

12.10.2010 14:35

img_1043

Käväisin pari kertaa Museokadun uudessa Anton&Anton-luomukaupassa, jossa oli myytävänä ruotsalaisen Renée Voltairen luomutuotteita. Niitä minä A&A:sta suosittelisin hankkimaan - jos jotain.

Mitä tehdä, kun verensokeri laskee kesken työpäivän eikä käsilaukussa ole mitään?

Vastaus: käsilaukussa pitäisi olla aina jotain. Eikä mitä tahansa jotain vaan reneevoltairen kaltaisia, terveellisiä, tamarisoijalla maustettuja, paahdettuja kurpitsansiemeniä (i-ha-nia) tai sitten kuivattuja omenalastuja, joita en koskaan aikaisemmin ole saanut rapeina ja jotenkin sitruunaisina. Kallista? Joo, mutta ei niitä tarvitsekaan ahmia kahmalokaupalla.

Tuttava vetäisi vähän aikaa sitten käsilaukustaan lastenruokapurkin, joka oli täytetty gojimarjoilla. Söimme niitä nälkäämme ja tuntui, että parempi se kuin voisilmäpullan nielaisu.

Nyt pitää enää ostaa se käsilaukku.

Viimeksi kävimme läpi, mitä Lidlistä tarttuu mukaan. Samoja tuumauksia oli eilen, kun kuljeskelin Tampereen Punnitse&Säästä-kaupassa siemenien, pähkinöiden ja mausteiden seassa. Olen ostanut mausteet jo pitkään joko täältä, Hakaniemen kauppahallista tai sitten netitse Ryytihyppysestä Jyväskylästä. Esimerkiksi curryjauhe on mauste, jonka tuoksussa ja jopa koostumuksessa on huima ero, jos sen ostaa massatuotteena tai mausteisiin erikoistuneesta liikkeestä. Sama koskee kanelia. Ja kuivattua oreganoa. Ja...

Koska maustehyllyni on tällä hetkellä aika hyvässä terässä, mukaan tarttui tällä kertaa pari vakiotuotetta, eli Kallon luomuliemikuutiot:

img_1022

Sekä pari intialaista mausteseosta, vindaloo (josta oli resepti tällä viikolla), Rogan Josh (jota aion tehdä pian myös "scratchista") sekä sarviapilajauhetta, jota itse asiassa kuuluisi tulla vindaloo-liharuokaan mutta jonka jätin reseptistä pois, koska sitä saa niin harvoista paikoista.

img_1025img_1024

Mitä sinä ostat Punnitse&Säästä-kaupasta?

img_0998img_0995img_0999

Lauantaina oli mahtava ilma tehdä mökin syystöitä ja käydä sitten istumaan laiturille, nauttimaan samppanjaa...

img_1004img_1008img_1011

...ja parasta ruisleipää, jota tästä maasta minun mielestäni saa (kuulemma leipomokielellä täydellisessä ruisleivässä on hyvä suutuntuma). Minun mielestäni Tyrvään voima -ruisleivässä on tarpeeksi kosteutta ja kovissa reunoissa juuri oikeanlainen aavistuksen korventuneen, kärventyneen rukiin maku.

img_1020img_1018

Olen tehnyt ruokaa Hans Välimäen uudesta keittokirjasta ja olen tyytyväinen sen antiin. Toissa päivänä valmistin siitä pitkästä aikaa Nizzan salaatin ja muistutin itselleni, että talvi ei ole vielä täällä: syö, rakenna, nauti, kasaile salaatteja!

Eilen sitten heittelin kasaan salaatin, johon tuli vuonankaalia, rucolaa, pinaatinlehtiä, raejuustoa, punasipulia, parmesaanilastuja ja erilaisia siemeniä. Laitoin salaattiin Välimäen Nizzan salaatille tekemän, yksinkertaisen kastikkeen, joka toimii minkä tahansa salaatin kanssa. Kotona pitää aina olla sitruunoita pelkästään tämän salaattikastikkeen takia.

img_0969

Nizzan salaatin salaattikastike 1 valkosipulinkynsi murskattuna 1/2 dl oliiviöljyä 3 rkl sitruunan mehua suolaa mustapippuria

img_0970

Syntisen hyviä herkkuja

13.9.2010 21:31

img_0758

Kaupasta löytyi pussillinen juureksista ja vihanneksista tehtyjä lastuja, jotka ovat vegaaneille sopivia, gluteenittomia, lisäaineettomia, herkullisen makusia ja terveellisen tuntuisia. Mutta voivatko ne olla? Kurkatkaa itse.

Pidän pussista, jonka sisältöön kuuluu vain viisi asiaa, yksinkertaisesti: palsternakkaa, punajuurta, porkkanaa, auringonkukkaöljyä ja merisuolaa. Lisää tällaista.

img_0759

Nyt on se aika syksystä, kun elintarvikeuutuuksia tulee kauppoihin. Tai ainakin niistä tuli näytteitä minulle. 100 % täysjyvävehnäjauho on tervetullut lisä jauhohyllylle, varsinkin kun on luomutuote. Itse en rajaa täysjyvävehnäjauhon käyttöä leivän tai sämpylöiden tekoon vaan käytän surutta myös makeiden leipomusten joukossa.

img_0784

Toinen uutuus on Plus-maito eli Valio Maito Plus (on selvää, että me eli kansa alkaa käyttää tästä nimitystä Plus-maito). Siihen on lisätty 100 % enemmän enemmän D-vitamiinia, 50 % enemmän kalsiumia ja 50 % enemmän proteiinia kuin tavallisessa, rasvattomassa maidossa on. Plus-maidossa on siis kalsiumia 180 mg/100 g, kun rasvattomassa luomumaidossa ja kevytluomumaidossa on 120 mg/100 grammaa maitoa. Luomumaitoihin ei D-vitamiinia luonnollisesti ole lisätty.

img_0785

Plus-maito on korkeapastöroidaan, mikä lisää sen säilyvyyttä. Tämä ei luonnollisesti ole niiden mieleen, jotka haluavat mahdollisimman vähän prosessoituja elintarvikkeita. Plus-maitoa ei voi keittää, mutta se kestää lämmittämisen esimerkiksi kaakaota varten. Testasin maiton lämmittämisen 66-asteiseksi omassa maidonlämmittäjässäni: toimi hyvin, ja itse asiassa vaahtoutui paremmin kuin monet muut maidot.

Meillä pysytään silti luomumaidossa. D-vitamiini hankitaan muilla keinoin.

img_0727

Sain ranskalaisten elintarvikkeiden maahantuojalta ja myyjältä, France&Fromages-tukun Alex Donierilta kokeiltavaksi vadouvan-maustetta. Excuse-moi, mutta mitä maustetta? Kävi ilmi, että vadouvan on vanha, ranskalainen mauste, "Ranskan curry", jossa on sipulia, salottisipulia, valkosipulia sekä erilaisia, intialaisia mausteita kuten kardemummaa ja tuoreita curryn lehtiä.

Vadouvan-purkki on täynnä kuivattuja mausteita ja sipulia - se ei siis ole jauhetta. Alex kertoi käyttävänsä sitä grillimarinadeissa, mutta minä menin hiukan vadouvan-sekaisin ja laitoin sitä eilen jopa perustomaattipastakastikkeeseen. Viikonloppuna grillasimme vadouvan-lammasta. Herkullista.

img_0732

Olen kertakaikkisen innoissani löydöksestä. Huvittaa vähän, että sitä kutsutaan "it"-mausteeksi vadouvanin omilla sivuilla. Löytyykö tätä tavallisista kaupoista? Tietääkö joku? Muita käyttökokemuksia?

img_0715

Aina ei ole aikaa laittaa kastikkeita ja liemiä alusta alkaen itse. Sain maistaa ystävällä yksinkertaista mutta nerokasta, japanilaishenkistä ruokaa, joka täytyy jakaa kanssanne. Pääruoka-aineksena voi käyttää lohta, lihaa tai tofua, mutta jutu on seesamöljyn ja (valmis)teriyaki-kastikkeen yhdistelmässä.

img_0710

Itse kokeilin ruokaa luomulihan kera. Suikaloin lihan aluksi aivan ohuiksi siivuiksi, en siis suikaleiksi. Laitoin lihat hetkeksi kevyesti teriyaki-kastikkeeseen marinoitumaan. Aloin keitellä jasmiiniriisiä ja katoin sillä aikaa. Kun riisi alkoi valmistua, paistoin lihat nopeasti molemmilta puolilta tulikuumalla pannulla. Lihojen pitää todella ruskistua, ei keittyä. Kun liha oli valmis, laitoin sen folion sisään ja ripottelin lihoille tuoretta kanelibasilikaa ja kuorittuja seesaminsiemeniä sekä rouhin päälle aromikasta tellicherry-mustapippuria.

Laitoin pieniin soijakulhoihin teriyakikastiketta ja sen keskelle lorauksen seesamöljyä. Ripottelin seesaminsiemeniä sekaan. Tähän seokseen sitten dippasimme lihaa ja söimme riisin kera. Joku laittoi kastikkeen suorana kulhoon kastikkeeksi.

img_0717

Ohessa oli kurkkua ja tomaattia pieneksi pilkottuna. Tällainen ruoka on yksinkertaista ja todella hyvää, eikä siitä tule ähky.

Seuraavaksi kokeilen lohta. Höyrytän tai paistan sen ja lopuksi dippaan samalla tavalla seesamöljy-teriyaki-kastikkeeseen, ellen heitä kastiketta suoraan kalapalan päälle.

Kiitos ideasta Nina Ignatiukselle.