Aina toimiva sitruuna-kapriskastike kalalle

27.10.2010 09:36Hanna Jensen

Jos olet päässyt tunnolliseen Kolme Kertaa Kalaa -viikossa elämäntapaan, saatat kaivata uutta kastiketta uunissa käyneen lohipalasi päälle. Tässä se tulee. Kaprikset ja sitruuna sopivat erinomaisesti yhteen, ja kalan voi heittää uuniin kypsymään lähes sellaisenaan.

kapriskala

Sitruuna-kapriskastike kalalle

1/2 iso sitruuna tai kokonainen pieni sitruuna 2 tl hyvää oliiviöljyä 1 valkosipulin kynsi puristettuna 0,8 dl kalalientä (tai kanalientä) 1 rkl pieniä kapriksia 2 rkl voita 1 rkl persiljaa hiukan murskattuna hyvää sormisuolaa vastarouhittua musta- tai valkopippuria

Poista sitruunasta terävällä veitsellä kuori ja valkoinen osa hedelmän pinnasta. Puolita hedelmäliha kahteen osaan ja purista sitruunanmehu kulhoon. Säästä "jäännökset" ja leikkaa ne rouheasti pieniksi kuutioiksi. Kuumenna oliviiöljy kattilassa tai kasarissa ja lisää sen sekaan valkosipulinmurska. Paista hetken aikaa mutta älä annan valkosipulin ruskistua. Lisää joukkoon kalaliemi ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää sitruunanpalaset ja sitruunanmehu, kaprikset ja voi. Heiluttele pannua ja sekoita kastiketta, kunnes voi on sulanut. Mausta suolalla ja halutessasi pippurilla. Kaada kalan päälle ja ripottele persiljaa koristeeksi.

Kuva: Freerecipes.org

img_10901

Viime vuonna tein tähän aikaan miedon, hienostuneen kurpitsakeiton - nyt on aika lisätä sekaan inkivääriä, limettiä, kookosmaitoa ja chiliä. Kurpitsa on jännä raaka-aine: sen koostumus on jotenkin jauhoinen (ja se on vähemmän makeaa kuin esimerkiksi bataatti), ja maustelin tätäkin keittoa itse hiukan lisää reseptin ohi.

Monesti mausteisten, erityisesti thai-henkisten keittojen kohdalla tuntuu, että jokin viimeistely puuttuu. En halua lisätä suolaa, mutta keitto maistuu tylsältä. Olen huomannut, että 1/2-1 ruokalusikallista valkoviinietikkaa antaa keittoon sen tarvittavan särmän. Lisäilen usein myös limettiä enemmän kuin ohjeessa sanotaan, ja vasta viimeiseksi suolaa tai kasvislientä, jos mikään ei auta.

Ohje on amerikkalaisesta bon appétit -lehdestä viime vuodelta.

img_1092

Kauden pehmeä kookos-kurpitsakeitto

2 rkl rypsiöljyä 8 dl kurpitsanpalasia 1/2 tl mustia sinapinsiemeniä 8 currynlehteä (etnisistä kaupoista) 2 pientä punasipulia silputtuna 2 valkosipulinkynttä silputtuna 1 rkl raastettua, tuoretta inkivääriä 1/2 pieni, punainen, tuore chili pilkottuna, siemenet poistettuna 1 tl kurkumaa 1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa 1 tölkki kookosmaitoa (halutessasi vielä yksi, pieni tetra kookoskermaa) 2 dl pieneksi silputtua, tuoretta korianteria 1 rkl limetinmehua

Halutessasi: 1 rkl valkoviinietikkaa ja ohentamiseen 1 dl kasvislientä

Basmatiriisiä

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paahda kurpitsanpaloja noin puoli tuntia tai niin kauan, että ne ovat pehmenneet. Annan niiden jäähtyä hieman ja soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Kuumenna sitten 2 rkl öljyä kattilassa. Lisää sinapinsiemenet ja currynlehdet: keittele, kunnes siemenet alkavat poksahdella ja lehdet "sihisevät". Lisää sitten sipulihakkelus, valkosipuli ja inkivääri. Kuullota, kunnes sipulit ovat pehmenneet kunnolla, eli noin 4 minuuttia. Lisää chili, kurkuma ja jeera, paistele minuutti. Lisää kookosmaito (ja kookoskerma). Laske lämpötilaa matalalle lämmölle. Keitä, kunnes seos paksuuntuu hieman. Lisää kurpitsasose kattilaan. Lisää sekaan korianteri ja limetin mehu. Tarjoile basmatiriisin kera tai halutessasi keittona (jos jatkat vähän kasvisliemellä).

img_1096

3 x coleslaw-kastike

19.10.2010 16:18

Jokaisessa itseään kunnioittavassa suomalaiskeittiössä on nyt kaalia. Meillä ei tosin ole, mutta oli viime viikonloppuna, kun tein amerikkalaista kaaliraastesalaattia eli coleslaw'ta vapaalla kädellä ilman reseptiä. Coleslaw'ta voi syödä rajattomia määriä - ja kastikkeitakin annetaan nyt luovalla kädellä kolme: majoneesinen, tulinen ja sitruunainen.

Koska olen laiska raastinrautojen käyttäjä, kuvan coleslaw'n porkkana- ja kaalisuikaleet ovat epäilyttävän leveitä. Tämä siksi, että söin herkkuni itse enkä ryhtynyt asiasta itselleni valittamaan. Klassikkoversiossa kaali pitäisi kuitenkin raastaa.

Ohjeet ovat Tried&True-keittokirjasta, jonka on koonnut American Women's Club Suomessa. Lisää kastiketta kaalin sekaan välillä maistellen. Peruscoleslaw koostuu siis raastetusta kaalista, raastetusta porkkanasta, halutessa raastetusta paprikasta tai omenasta ja kevätsipulista.

img_1060

Tulinen coleslaw-kastike

1,8 dl majoneesia 0,6 dl siideriviinietikkaa 0,3 dl sokeria 1/2 rkl tabascoa 1 tl suolaa ripaus rouhittua mustapippuria

Sitruunainen coleslaw-kastike

0,3 dl rypsiöljyä 0,3 dl viinietikkaa 0,6 dl ruokosokeria 1 tl suolaa 1 rkl appelsiinimehua 0,3 dl vastapuristettua sitruunamehua

Majoneesinen caleslaw-kastike (klassikko)

1,6 dl majoneesia 1 rkl sokeria 3 rkl viinietikkaa 1 tl suolaa

img_1085

Aurinkolasit päähän: nyt tulee sellainen pastellipläjäys, että herkempi säikähtää.

Olin eilen Olivian päätoimittajan Niina Leinon kanssa ostamassa hänelle uusia keittokirjoja, ja mitä kävikään: minä kävelin ulos kahden keittokirjan kera. Yksi oli ravintola Farangin opus (siitä postailen myöhemmin) ja toinen Sara La Fountainen Intohimona Ruoka.

img_1087

Aluksi kirjakaupassa näytti, että kirjan väritys ja taitto olivat hengästyttävän vilkkaat ja säläiset, mutta kun kutsuin sisäisen teinini esiin, homma alkoi näyttää hyvältä. Sitä paitsi olen aina pitänyt kovasti La Fountainen resepteistä: hänen ohjeiollaan ruuista tulee rustiikkisia, maukkaita ja hyviä.

No, kotona kirja jäi auki sivulta 102: Cupcakes. Niinpä meillä alkoi lauantaiaamun ratoksi keittiössä viuhua, kun jälkipolvi ryhtyi kavereineen leipomaan.

img_1073

Siinä vaiheessa kun oli kuorruttamisen aika, oli pakko mennä mukaan: en ole koskaan jaksanut väkertää kuorrutuksia tai muita lastenkutsuilta tuttuja herkutuksia, mutta nyt taiteilija minussa(kin) pääsi esiin. Kuvan taideteos tosin ei ole minun kätösteni jälkiä...

img_1079img_1082img_1081

Käväisi mielessä, että joskus voisi viedä tällaisia tuliaisena perheeseen, jossa on teinejä tai pienempiä lapsia. Entäs maku? Kuulemma hyvää mutta makeaa. Maistan omani vasta illalla.

Sara La Fountainen kuppikakut

12 kpl

100 g voita 1 dl sokeria 3 kananmunaa, huoneenlämpöisiä 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus: 200 g voita 50 g tuorejuustoa 4 1/2 dl tomusokeria 2 rkl kondensoitua maitoa tai kermaa 1 tl vanilja-aromia 2 tl sitruunamehua elintarvikevärejä

Koristeeksi nonparelleja ja karkkeja

Vatkaa isossa kulhossa kuohkeaksi voi ja sokeri. Lisää joukkoon yksitellen kananmunat. Lisää seuraavaksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita hyvin. ota esille muffinivuoat ja kaada taikinaa niihin hieman yli puolen välin. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä. Tee sillä aikaa kuorrutus. Vaahdota kulhossa voi ja tuorejuusto. Lisää joukkoon tomusokeri, kondensoitu maito tai kerma, vanilja-aromi ja sitruunamehu. Sekoita kuorrutus tasaiseksi massaksi. Jaa massa kulhoihin ja värjää haluamillasi elintarvikeväreillä. Koristele jäähtyneet muffinit kuorrutuksella ja nonparelleilla.

img_1078img_1088

Espanja ja espanjan kieli on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta luvattoman kauan on siitä, kun olen viimeksi rakentanut espanjalaisen paellan. Tänään innostuin hakemaan ainekset yhtä Espanjan kansallisruokaa varten, johon olen kerran saanut teko-ohjeet kädestä pitäen luomutilan isännältä Gonzalolta Cinco Lunas -maatilalla.

Pakko myöntää, että valmistan harvoja ruokalajeja niin rennolla kädellä kuin paellaa. Heittelen aika rennosti raaka-aineet pataan luovassa järjestyksessä (vain äyriäiset pitää lisätä ihan lopussa) ja välillä laitan mustekalaa mukaan, välillä en. En tiedä, millä kasvissyöjä voisi korvata chorizo-makkaran. Minusta chorizo antaa paellaan sen ominaismaun ja öljyisyyden. Itse lisään sekaan myös Espanjasta ostamaani Especias para paella -mausteseoksen, jota ilmankin pärjää.

Päivällisellä oli tänään minä ja kuusi teini-ikäistä. Vannoin itselleni, että paella palaa aktiivisesti useammin ilahduttamaan ruokavieraita, koska se on niin hyvää, mausteista, konstailematonta ja kuitenkin juhlaruokaa.

img_1068img_10631

Älyttömän hyvä paella

2 kanan rintafilettä 1 tl suolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 3 rkl oliiviöljyä 2 tomaattia 150 g chorizo-makkaraa 500 g simpukoita kuorineen 4 valkosipulin kynttä murskattuna 1 keltainen sipuli paloiteltuna 3 dl arborio-riisiä 1/2 tl kurkumaa 1/2 tl tulista paprikajauhetta 2 dl valkoviiniä 4-5 dl kanalientä 250 g (jätti)katkaravunpyrstöjä (mielellään raakoja) (halutessasi mustekalan renkaita) 1 vihreä paprika persiljapuntti 1 sitruuna

Kuumenna oliiviöljy kasarissa. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita muutaman minuutin ajan. Lisää kana ja paistele kypsäksi. Siirrä kasarin reunoille odottamaan. Lisää kuutioitu chorizo ja paistele muutama minuutti. Lisää pieneksi pilkottu, vihreä paprika ja paistele.

Lisää riisi ja paistele öljyssä käännellen pari minuuttia. Lisää suola ja pippuri, paprika ja kurkuma. Lisää kuutioiksi pilkotut tomaatit ja kääntele hyvin pannulla. Lisää kasariin viini ja hämmentele, kunnes neste on haihtunut. Lisää kanaliemi, nosta hiukan lämpöä niin, että neste kiehuu. Alenna sitten lämpöä ja lisää kana paellaan. Laita kansi päälle ja anna riisin hautua miedossa lämpötilassa noin 17 minuuttia.

Lisää simpukat, katkaravunpyrstöt (ja mustekalat) ja herneet ja kääntele parin minuutin ajan, kunnes äyräiset ovat kypsyneet. Ripottele päälle persiljaa. Tarkista maku. Leikkaa sitruunasta 1/3 ja purista paellan sekaan. Varaa tarjoilua varten sitruunalohkot jokaiselle syöjälle.

Ceviche, Kuuban tyyliin

13.10.2010 18:12

En kyllästy ikinä sashimi-tyylisiin alkupaloihin enkä cevicheen, joka on siis tuoretta kalaa tai äyriäisiä, joita kypsytetään hitaasti sitruunalla. Kuubalaishenkinen ceviche-ohje löytyi karibialaisesta keittokirjastani, joka on ollut hyvä ostos.

Söimme tyttärieni kanssa cevichet iltapalaksi hammastikuilla suoraan kulhosta, ja jossain vaiheessa lisäsimme ruokaan japanilaista soijaa sekaan.

"Vielä parempaa", sanoi nuorimmainen.

img_1047

Ceviche Kuuba-tyyliin

250 g tuore lohifile, kuutioituna sentin palasiksi 1/2 pieni punasipuli 2 rkl tuoretta korianteria murskattuna tortilla-sipsejä

Kastike: 0,5 dl limettimehua 1 rkl rypsiöljyä 6 mintunlehteä murskattuna laakerinlehti ripaus suolaa

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä, laakeassa kulhossa. Lisää lohipalat kastikkeeseen marinoitumaan ja tarkista, että lohipalat ovat peittyneet marinadiin. Vuoraa kulho tuorekelmulla ja laita kulho jääkaappiin 2-3 tunniksi. Sekoittele lohipaloja aina välillä. Lisää sekaan ohueksi siivuttu punasipuli ja tuore korianteri ja tarjoa suolattujen tortilla-sipsien kera.

img_1053

Pirkka-lehdestä löytämäni pataohje kiinnosti heti. Kauden luomukaalia, luomuporkkanoita ja luomuperunoita kasarissa luomumakkaran tai soijanakkien kera? Kyllä. Ihaninta tässä pataruuassa on se, että koska mausteet ovat miedot, jokaisen porkkananpalasen ja perunan oma, hienostunut maku pääsee oikeuksiinsa. Kun tänään sunnuntaina söin tätä toisena päivänä pitkän kävelylenkin päätteeksi, mietin miten hyvän arkiruuan saan tästä faileihini.

img_1028

Syksyinen ja luomuinen kaali-makkarapata

500 g perunoita 4 luomuporkkanaa 1-2 luomusipulia 2 rkl rypsiöljyä 4 dl vettä 2 lehtisellerin vartta 1 laakerinlehti 3/4 tl suolaa 5 maustepippuria 2 tl meiramia noin 300 g valkokaalia 1-2 omenaa 400 g luomumakkaraa tai soijanakkeja persiljaa

Kuori ja lohko perunat, porkkanat ja sipulit. Kuumenna öljy kattilassa tai padassa. Kuullota kasvikset öljyssä. Kaada pataan vesi ja kuumenna. Viipaloi sellerinvarret ja lisää pataan. Mausta pata laakerinlehdellä, suolalla, pippureilla ja meiramilla. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Suikaloi kaali ja kuutioi omenat. Lisää ne pataan. Keitä edelleen 5 minuuttia. Kuutioi makkarat tai soijanakit ja ruskista kevyesti paistinpannussa. Lisää makkarat pataan ja kiehauta. Tarkista kasvisten kypsyys. Ripottele padan pinnalle reilusti hienonnettua persiljaa tai haluamiaisi, tuoreita yrttejä.

img_1033

Tämä kakku on helppo ja nopea tehdä ja saa ideansa omenan ja "porkkanakakkumaisen" Philadelphia-kuorrutteen yhdistelmästä. Jos olet jo kyllästynyt perusomenapiirakan tekemiseen, kokeile tätä. Jos haluat, voit ryydittää kakkua muillakin mausteilla, kuten kardemummalla, inkiväärillä tai murskatulla neilikalla. Kuorrutteeseen voit lurauttaa myös hiukan vaahterasiirappia, kuten kuvan kakussa on tehty (tässä omenat on lohkottu, ei raastettu).

apple-cake

Philadelphia-omenakakku

150 g huoneenlämpöistä voita 2 1/4 dl sokeria 2 tl kanelia 3 munaa 3 dl omenaraastetta 3 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl leivinjauhetta

Kuorrute: 200 g Philadelphia-juustoa 1 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria 1 tl sitruunamehua

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori ja raasta omenat. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kaneli ja yksi muna kerrallaan, koko ajan vatkaten. Lisää omenaraaste ja sen jälkeen jauhot, joihin olet yhdistänyt leivinjauheen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se kevyesti. Lisää taikina vuokaan ja paista uunissa 30-40 minuuttia. Kun kakku on viilentynyt, kumoa se alustalle tai voit myös kuorruttaa sen suoraan vuoassa. Kun kakku on jäähtynyt, tee kuorrute. Sekoita kulhossa Philadelphia-juusto, tomusokeri ja vaniljasokeri ja lisää sitruunamehu.

Reseptistä kiitos kuuluu Paulalle Espooseen - taisi olla 1990-luvun puoliväliä... Kuva: Eggs on Sunday.

Kävi pieni blogitapaturma. Tein eilen Intian Goan saarelta alkunsa saanutta Vindaloo-pataruokaa ja kuvasin jopa alkuvaiheessa tehtävän mausteseoksen lukijoita varten. Sitten kävikin niin, että kun onnellisesti olin nielaissut viimeisen palan tätä syksyyn sopivaa, aavistuksen chilistä herkkua, muistin, että piti ottaa se valokuvakin.

Noh, kerrottakoon sitten ruuasta. Vindaloon erikoisuus on viinietikassa, jota mausteseokseen laitetaan. Ei pidä säikähtää reseptin pituutta: riittää, että hankit kyseiset mausteet, loppu on vain kulhoon pudottelua. Saattaa olla, että tarvitaan käynti etnisessä ruokakaupassa, mutta korvikkeita löytyy kyllä marketistakin. Käytin lihana naudan paahtopaistia, joka tuli mureaksi tunnissa.

Aion rakennella erilaisia, intialaisia ruokia enemmänkin nyt, seuraavaksi jotakin kasvispainoitteista. Intian-viikkojeni jälkeen laskeudun todennäköisesti Kreikka-teemaan. Haaveissa on myös Pirkka-lehdestä bongattu valkokaali-makkarapata. Pelkkää syömistä tämä elämä nyt näköjään.

Tältä kuitenkin näyttää Vindaloon mausteseos tai paste, kuten englanninkielisissä resepteissä sanotaan:

img_1015

vindaloo

Mausteinen Vindaloo-lihapata

1 rkl jeeraa eli juustokuminaa 4 kuivattua, pienen pientä chilihedelmää (pikkurillin kynnen kokoisia, ei kuoria) 1 tl kokonaisia mustapippureita 5 vihreää kardemummaa, vain siemenet 1 tl mustia sinapinsiemeniä 1/2 tl suolaa 1/2 tl ruokosokeria 4 rkl valkoviinietikkaa 4 rkl ruokaöljyä 1 iso sipuli silputtuna 750-900 g naudan paahtopaistia 2,5 cm:n kuutioina 3 cm tuoretta inkivääriä raastettuna 1 valkosipulinkynsi murskattuna 2 tl jauhettua korianteria 1/2 tl kurkumaa

Jauha jeera, chilien siemenet, pippurit, kardemummansiemenet ja sinapinsiemenet jauheeksi joko kahvimyllyssä tai morttelissa. Lisää suola, sokeri ja viinietikka ja sekoita. Kuumenna 2 rkl öljyä kasarissa ja kuullota sipuleita noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää sitten sipuli mausteseokseen ja soseuta sauvasekoittimella karkeaksi tahnaksi. Nosta levyn lämpötilaa ja kuumenna loput öljystä kasarissa. Ruskista lihapaloja noin 10 minuuttia, kunnes ne saavat ruskistuneen pinnan. Laita palaset pienissä erissä kasariin, jotta kasarin lämpötila ei laske liian alhaiseksi (jolloin lihapalat keittyisivät). Nosta lihapalat sivuun. Lisää kasariin raastettu inkivääri ja valkosipuli ja kuullota 2 minuuttia. Lisää sekaan jauhettu korianteri ja kurkuma ja sekoittele 2 minuuttia lisää. Lisää joukkoon karkea maustetahna ja paistele vielä 2 minuuttia. Lisää lihapalat kasariin, kaada päälle 3 dl vettä ja anna muhia matalassa lämpötilassa 1-1,5 tuntia. Tarkista tasaisin väliajoin, etteivät lihat pala pohjaan. Voit lisätä vettä hiukan tarvittaessa. Tarjoa riisin kera. Voit halutessasi koristella ja maustaa ruokaa sormisuolalla, turkkilaisella jugurtilla, sitruunalla sekä tuoreilla yrteillä, kuten korianterilla ja mintulla.

Ruokakuva: Mandirbasel.com

Vielä on hyvä sää grillata. Tämä Barefoot Contessan ohje on ollut mielessäni kauan, mutta nyt se jaettakoon kaikille. Huomauttaisin, että vaikka joku on joskus joutunut törmäyskurssille tequilan kanssa, tequila ei marinadissa maistu samalta (tai samalla tavalla läpi) kuin shottina. Siitä ei tule myöskään kankkusta ruuan seassa nautittuna. Tequila on aivan mahtava seuralainen myös katkaravun ja muiden merenelävien marinoijana. Kaapissani on aina pullo tequilaa ruuanvalmistusta varten.

Kuulemma jotkut kutsuvat tätä ruokaa Margarita-kanaksi.

tequilachicken

Tequila-limettimarinoitu kana

2 dl tequilaa 2,5 dl puristettua limetin mehua (noin 5-6 limettiä) 1 dl vastapuristettua appelsiinimehua (2 appelsiinia) 0,5-1 rkl chilijauhetta 1 rkl pieneksi murskattua jalapeñoa 1 rkl murskattua valkosipulia (3 kynttä) 2 tl hyvälaatuista sormisuolaa 1 tl rouhittua mustapippuria 3-4 kanan rintafilettä (jos mahdollista, nahka mukana)

Yhdistä tequila, limettimehu, appelsiinimehu, chilijauhe, jalapeño, valkosipuli, suola ja pippuri isossa kulhossa. Lisää sekaan kanan rintafileet ja anna marinoitua muutama tunti, mieluiten yön yli. Ota kanapalat marinadista ja ripottele niille vielä sormisuolaa ja pippuria. Jos mahdollista, grillaa kanat niin, että öljyät grillin vastukset, jotta kanapalat eivät tartu kiinni. Grillaa kanapalat nahkapuoli grilliin päin noin viiden minuutin ajan. Käännä kanapalaset ja grillaa vielä 10 minuuttia.

Ota kanapalat grillistä, laita ne folioon ja anna vetäytyä 5 minuuttia. Tarjoile riisin, bataatin, perunan, keittobanaanin tai salaatin kera. Jos ehdit, voit tehdä myös valkosipuliaiolin kanan seuralaiseksi.

Kuva: mentalkitchen.com