
Aurinkolasit päähän: nyt tulee sellainen pastellipläjäys, että herkempi säikähtää.
Olin eilen Olivian päätoimittajan Niina Leinon kanssa ostamassa hänelle uusia keittokirjoja, ja mitä kävikään: minä kävelin ulos kahden keittokirjan kera. Yksi oli ravintola Farangin opus (siitä postailen myöhemmin) ja toinen Sara La Fountainen Intohimona Ruoka.

Aluksi kirjakaupassa näytti, että kirjan väritys ja taitto olivat hengästyttävän vilkkaat ja säläiset, mutta kun kutsuin sisäisen teinini esiin, homma alkoi näyttää hyvältä. Sitä paitsi olen aina pitänyt kovasti La Fountainen resepteistä: hänen ohjeiollaan ruuista tulee rustiikkisia, maukkaita ja hyviä.
No, kotona kirja jäi auki sivulta 102: Cupcakes. Niinpä meillä alkoi lauantaiaamun ratoksi keittiössä viuhua, kun jälkipolvi ryhtyi kavereineen leipomaan.

Siinä vaiheessa kun oli kuorruttamisen aika, oli pakko mennä mukaan: en ole koskaan jaksanut väkertää kuorrutuksia tai muita lastenkutsuilta tuttuja herkutuksia, mutta nyt taiteilija minussa(kin) pääsi esiin. Kuvan taideteos tosin ei ole minun kätösteni jälkiä...



Käväisi mielessä, että joskus voisi viedä tällaisia tuliaisena perheeseen, jossa on teinejä tai pienempiä lapsia. Entäs maku? Kuulemma hyvää mutta makeaa. Maistan omani vasta illalla.
Sara La Fountainen kuppikakut
12 kpl
100 g voita
1 dl sokeria
3 kananmunaa, huoneenlämpöisiä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
200 g voita
50 g tuorejuustoa
4 1/2 dl tomusokeria
2 rkl kondensoitua maitoa tai kermaa
1 tl vanilja-aromia
2 tl sitruunamehua
elintarvikevärejä
Koristeeksi nonparelleja ja karkkeja
Vatkaa isossa kulhossa kuohkeaksi voi ja sokeri. Lisää joukkoon yksitellen kananmunat. Lisää seuraavaksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita hyvin.
ota esille muffinivuoat ja kaada taikinaa niihin hieman yli puolen välin. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä.
Tee sillä aikaa kuorrutus. Vaahdota kulhossa voi ja tuorejuusto. Lisää joukkoon tomusokeri, kondensoitu maito tai kerma, vanilja-aromi ja sitruunamehu. Sekoita kuorrutus tasaiseksi massaksi. Jaa massa kulhoihin ja värjää haluamillasi elintarvikeväreillä. Koristele jäähtyneet muffinit kuorrutuksella ja nonparelleilla.

