Söin eilen ravintola Torissa paistettua maksaa sinappipekonikastikkeella. Lisänä oli perunamuusia. Todella hyvä annos! Mies söi Torin klassikon eli lihapullat jallukastikkeessa. Sekin on loistavaa, mutta lihapullien maustepippurimäärä peittää ikävästi jallun maun. 

Monet inhoavat maksaa yli kaiken. Yhdellä ystävälläni on sellainen periaate, ettei hän syö koskaan ”minkäänlaisia sisäelimiä”. No, elämässä on hyvä olla periaatteita, että moraalinen selkäranka säilyisi. Kokeilen ehkä eilisen elämyksen jälkeen kotikeittiössä maksaa venetsialaiseen tapaan. Sitäpaitsi maksa ei maksa paljon mitään.

Mitä tulee maksalaatikkoon, sitä minäkään en enää juuri syö, ja se johtuu siitä että opiskeluaikoina maksalaatikkoa tuli vedettyä rahapulassa jumalattomat määrät. Lapsuudenkodissani maksalaatikko tarjoiltiin voisulan kanssa ja voi että se oli hyvää. Toinen kaverini lisää maksalaatikkoon ketsuppia (terveisiä vaan Hirsikorven Kimmolle) ja kokeilin kerran samaa yhdistelmää. Ei pahaa, mutta ei hyvääkään. 

Nykyäänhän kuluttajia hemmotellaan rusinattomalla maksalaatikolla. Siis jotain rajaa! Rusinat kuitenkin kuuluvat oleellisesti maksalaatikon meininkiin, myös se että ne otetaan siitä haarukalla pois. Kyllä me nyt yhdet rusinat jaksamme nyppiä lautasen reunalle, sotia käymätön sukupolvi.

Olin jo pitkään suunnitellut Wallenbergin pihvien tekemistä, ja lopulta sain aikaiseksi jonottaa lihatiskille ja hankkia naudan sisäfileetä. Kauppias jauhoi lihan puolestani. Kassalla olin saada kohtauksen kun katsoin hintaa: 600 g maksoi 30 euroa! Pihvit maistuivat ihan hyvältä mutta eivät missään tapauksessa niin hyvältä kuin olisi tuolla hinnalla pitänyt. Eli ei enää koskaan tätä osastoa. Pihvien lisänä tarjosin uusia perunoita (yllätys yllätys) ja Sauce Demi-glace-nimistä valmista Bearnaise-kastiketta. Sitä myydään pienissä pahvitetroissa. Ihan itse tehdyn veroista! Kaapissa odottaa saman sarjan Hollandaise-kastike, jota aion kokeilla seuraavaksi. Ehkä paistetun kanan ja uusien perunoitten (!) kanssa, tai ehkä pelkät perunat riittävät.

Valmiskastikkeet ovat jokaisen naisen pelastus. Ja hyvät vitsit.

Minulla oli eilen aivan paska päivä ja sitten ilta pelastui kun kuulin blondi-vitsin, joka on ihan pakko kertoa teillekin. Tämä ei kylläkään liity millään tavalla ruokaan. Blondi menee lääkärin vastaanotolle ja valittelee pahoinvointia. Lääkäri tutkii hänet ja ilmoittaa: ”Te olette raskaana.” Blondin silmät pyöristyvät hämmästyksestä. -Ei se voi olla mitenkään mahdollista, hän sopertaa. -Olen harrastanut ainoastaan anaaliseksiä. 

Lääkäri katsoo häntä väsyneesti ja sanoo: ”Tyttö hyvä, etkö tiedä mistä insinöörit tulevat?”

Niin, se voileipägrilli. Taitaa olla sillä tavalla, että minun voileipägrillini on nimenomaan toastintekolaite. Sen nimi on Melissa Exclusive ja siinä on tilaa kahdelle leivälle, sitten vaan töpseli seinään ja kansi päälle. Ja unohdin myös mainita, että tietysti siihen kananmunaseokseen, jossa paistettavat leivät uitetaan ennen pannulle panemista, täytyy sirotella vähän suolaa.

Huomasin muuten tänä aamuna lehdestä jälleen kerran artikkelin, joka käsittelee perheen yhteisten aterioitten tärkeyttä. Niinpä. Mutta entä jos ei ole enää perhettä? On vain yhteishuoltajuus. Kyllä minäkin yritän viikonloppuisin istua päivällisen ääreen poikani kanssa ja keskustella samalla päivänpolttamista asioista, mutta ei se koskaan mene niin kuin sen pitäisi. Ensinnäkin poika lukee samalla Aku Ankkoja, mitä en raaski millään kieltää. Ja vaikka ei lukisikaan, niin keskustelut sujuvat tähän tapaan:

Minä:

Mitä sulle on tänään tapahtunut?

Poika:

Ei mitään.

Minä:

Mikä on ollu kivointa?

Poika:

En mä tiedä.

Minä:

Kuunteletko sä edes mitä mä sanon sulle?

Poika:

Tä?

Että näin. Kyseisessä artikkelissa sanottiin, että ”hetki yhteisen pöydän ympärillä voi olla se ainoa, jolloin jokainen perheenjäsen tulee huomatuksi ja kaikkien ilot ja surut käsitellyiksi”. Apua! Arkisin emme edes syö yhtä aikaa, koska minä syön vain yhden lämpimän ruoan päivässä. Istun kyllä joskus seurana, kun kaveri vetää mössöä sisäänsä, mutta ei siinä mitään iloja ja suruja käsitellä. Moottorisahamurhaajahan hänestä tällä menolla tulee.

Tämä on rakkaudentunnustus: minä rakastan voileipiä. Voileipä on helppo ja terveellinen kumppani kaikissa elämän tilanteissa. Junamatkoilla itsetehty leipä maistuu erityisen hyvältä, varsinkin jos näkee sen vaivan, että käärii eväsleivät voipaperiin. Toki valmiita voileipiä saa myös ravintolavaunuista ja kahviloista. Ne ovat lähes poikkeuksetta kamalia. Pahinta on se, että voi on mätkäisty keskelle leipää ja sitä on liian vähän. Kunnon voileipä sivellään voilla reunoja myöten. 

Vaihtelu virkistää aina, ja voileivissä erityisesti. Kokeilkaa vaikka Salsa Mexicana Cheese-dippikastiketta leivän päällä kinkun kanssa, toimii lämmitettynäkin.

Kallen mätitahnasta on tullut uutuus: raidallinen mätitahna, jossa on mukana tuorejuustoa. Sitä ja tonnikalaa ja kurkkua! 

Uutuuksista puheenollen: Löysin juuri Juustoportin Pähkinä-toffeeliköörijuuston sekä Brandy-Pähkinäjuuston. Varsinkin se likööriversio oli kiinnostava tuttavuus. Hapankorpun kanssa aivan mainiota. Ja sulatettuna kokeilin sitä palvikinkun ja paahtoleivän kanssa. Hyvää! 

Lempparini on kuitenkin paistettu kananmunaleipä. Paahda kaksi paahtoleipää ja voitele ne voilla ja sinapilla. Lisää kinkkuviipale ja juustoviipale. Lyö munista rakenne rikki (kuulostaapa brutaalilta) ja kierittele leivät kananmunassa. Paista ne sen jälkeen öljyssä ruskeiksi. Juusto sulaa aika hitaasti joten joskus panen leivät vielä hetkeksi mikroon tai lämmitän niitä lisää sammutetulla liedellä. (En siis iske niitä liedelle vaan pidän ne edelleen pannussa, hah hah!) Tarjoa salaatin tai suolakurkun kanssa.

Suosittelen kaikille teille voileipägrilliä. Minä olen käyttänyt omaani vuosikausia ja tulen käyttämäänkin.

Eilen ostin muuten lähikukkakaupasta oreganoa ja istutin ruukkuun pihalle. Siitä on mahtavaa käydä riipimässä tuoretta oreganoa esimerkiksi kinkkujuustoleipien tai munakkaan päälle. Hyvää lauantaita.

Joku kaipaili Lussekatten-pullaohjetta joten tässä tulee. Sulata 150 g voita ja lisää 1/2 dl maitoa. Kuumenna kädenlämpöiseksi. Lisää 2 tl suolaa. Liota sekaan 50g hiivaa, 100 g tuorejuustoa ja 2 1/2 dl sokeria. Lisää 1 muna ja 15 dl jauhoja. Alusta taikinaksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Pyörittele taikinasta pullia ja kohota vielä 15 min. Voitele pullat munalla ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10-12 minuuttia.

Sitten varsinaiseen asiaan. Eräs lääkäri oli väittänyt kivenkovaan, että rypsiöljy on terveellisempää kuin oliiviöljy. Siis mitä? Juuri kun meidät on aivopesty siihen uskomukseen, että nimenomaan oliiviöljy pidentää ihmisen ikää roimalla kädellä (jos haluaa elää satavuotiaaksi, minä en ainakaan halua) niin sitten tullaan ja vedetään matto jalkojen alta. 

Stokkalla on Ranska-viikot ja löysin sekä Hasselpähkinäöljyä että Pistaasipähkinäöljyä. (Hasselpähkinä oli muuten puolta halvempaa, minkähän takia?) Kokeilin ensin hasselpähkinää. Pullon kyljessä kehotettiin käyttämään öljyä paistamiseen ja salaatteihin. Jääsalaatin kanssa se olikin hyvää, ja paistoin siinä myös edellispäiväiset perunat, ja sekin oli hyvää. Mutta parasta se oli maalaisleipäviipaleitten kanssa, ei kaivannut edes suolaa tai mustapippuria, sen kun uitti leipää öljyssä. Nyt minusta tuleekin pähkinäöljyfriikki. 

En koskaan tuo oliiviöljyä matkatuliaisiksi Suomeen. Minusta kaikki oliiviöljyt maistuvat samalta joka maassa, ja Suomessa on hyvät öljyvalikoimat kaupoissa. En esimerkiksi tajua tavallisen ja neitsytoliiviöljyn eroa. 

-Mistä sen tunnistaa mikä on hyvä oliiviöljy? kysyin kerran ystävältäni Mallulta.

-Hyvä oliiviöljy maistuu oliiveilta, hän vastasi.

 Ihanko niin?

Sain lauantai-iltana loistavaa ruokaa serkkuni (Ketsuppi-Olli) ja hänen vaimonsa Tarjan (henkilökohtainen stailistini) luona. Ensin saunottiin, ja löylyhuone oli valaistu lyhdyin. Mahtavaa. Sen jälkeen pöytään, ja siinä tarjottiin poron sisäfileetä, siikli-perunoita ja caesar-salaattia. Poron kastikkeeseen Olli laittoi kermaa, soijaa ja mustaherukkahyytelöä. Mahtavaa. Jälkiruoaksi oli suklaakakkua, jonka ohjeen Olli oli löytänyt  Verohallinnon henkilöstölehti Otsosta. Siis voiko Verohallinnon henkilöstölehdessä olla maata kaataava suklaakakun ohje? Voi. Ohje on peräisin kaverilta nimeltä Anssi Sahlman. Olli ei ole koskaan ennen tehnyt minkäänlaista kakkua, joten senkin takia twelve points from Finland. 

Haluan jakaa tämän asian teidän kanssanne eli: Sulata 150 g voita. Sulata myös 170 g tummaa suklaata vesihauteessa:pane suklaa vesitiiviiseen pussiin, pussi kiinni ja kuumaan veteen. (Itse kyllä sulatan suklaan aina kattilassa miedolla lämmöllä, mutta näin sanotaan Otsossa). Vaahdota 4 kanamunaa ja 2 dl sokeria kovaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vaahtoon vuorotellen voisula, suklaa ja 2,5 dl vehnäjauhoja plus 1 tl leivinjauhetta. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 180-asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta välit 1 desillä punssia, vaniljalikööriä tai maitoa. Levitä paksu kerros kirsikkahilloa levyjen väliin. Anna kakun vetäytyä viileässä vähintään 3 tuntia. (Olli ei kyllä antanut ja silti tuli hyvää). Levitä ohut kerros hilloa kakun päälle, jotta kuorrutus ei imeydy kakun sisään.

Sulata kuorrutusta varten 170g tummaa suklaata ja 1 dl kookoskermaa tai kuohukermaa koko ajan hämmentäen. Anna kuorrutuksen jähmettyä hetki ja kumoa kakun päälle. Levitä kuorrutusta myös reunoille.  

Jälkiruoan päälle maisteltiin mallorcalaista yrttilikööriä ja keskusteltiin mm. ketsupista. Ollin mielestä Heinz on ainoa oikea ketsuppilaatu. Hän ei kyennyt perustelemaan mielipidettään muuten kuin että ”se vaan on”. Nyt jaksaa taas aloittaa arjen.

Sain ihanan keittokirjan lahjaksi! Sen nimi on ”Kaupungin paras keittiö”. Kirjan kuvitus on silmiä hivelevä, ja ohjeet tekevät sekä himokkaaksi että epätoivoiseksi. Ne eivät ole helppoja. Aika moneen kastikepohjaan pitäisi panna jonkun paistilihan kalvot. Kalvot. Kyllä minä kalvot pystyisin irrottamaan, mutta että paistaisin kastikkeen pohjaksi jotain kalvoja? Ne ohjeet jätän ainakin kokeilematta, mutta sitten siellä oli muutama, joita on pakko kokeilla, kuten pariloidut kampasimpukat, kantarelli-kuskus, hollandaise-kastikkeella gratinoidut vihannekset, porsaanseläkkeet oliivikastikkeella ja kahvijäätelö.

Minulla on myös Apiciuksen ”Roomalainen keittokirja”, josta en kylläkään ole tehnyt yhtäkään ruokalajia. Syy: siinä neuvotaan esimerkiksi, miten tehdä siankohdusta etikan avulla illallista. Siis ihmisille. Myöskään keitetyt seepian aivot eivät varsinaisesti houkuttele. Mutta kirja on erinomaista iltalukemista sellaisenaan, suosittelen. Toinen eksoottinen elämys on tietysti klassikko nimeltä ”Trimalkion pidot”, jossa kuvataan mässäilyn lisäksi kiehtovasti keisariajan elämästä. Kerran kokeilin jostain Pompejia käsittelevästä kirjasta löytämääni hunajaleivän ohjetta. Leivän teko oli helppoa mutta lopputulos maistui - no, kummalliselta. Se oli imelää ja kovaa. Kysyin pojaltani, haluaako hänkin maistaa kaksituhatta vuotta vanhaa leipää. -En tod, hän vastasi.

Kiitos Mojo-kastikevihjeestä, aion mennä viimeistään viikonloppuna Hakaniemen kauppahalliin hakemaan! Samalla ostan joko torilta tai hallista uusia perunoita. Viime lauantaina löysin Turun torilta italialaisia uusia perunoita. Suomalaisia ei ollut, mutta myyjä vakuutti että jossain sokkotestissä oli italialainen saanut paremmat pisteet kuin kotimainen, joten ostin kilon. Ja ne olivat loistavia! Pakko myöntää, että parempia (ja halvempia) kuin suomalaiset. Söin voin, tillin ja loimulohen kanssa. Pari päivää myöhemmin ostin tavallisesta kaupasta espanjalaisia uusia perunoita, eivätkä ne suoraan sanoen maistuneet miltään. Vai olikohan vika siinä, että keitin ne Pan-suolassa ja italialaiset taas karkeassa suolassa (myllystä)? No, odottelen kotimaisia että saisin vertailla vielä lisää. Kyllä niitä luulisi nyt jo jostain saavan. 

Onnistuin mankumaan Bali Hain tonnikalakastikkeen ohjeen, ja aion tarjota sitä pastan sijasta nimenomaan varhaisperunoitten kanssa. Kokeilin ohjetta jo kerran pastan päällä ja hyvää oli, mutta maistui aavistuksen liikaa anjovikselta. Ehkä puoli purkillista riittäisi? Tässä ohje: Sekoita sauvasekoittajalla 1 prk (tai 1/2) anjovisfileitä, purkillinen tonnikalaa, 1 dl parmesanijuustoraastetta ja noin 2 dl ruoanvalmistusjogurttia. Lämmitä seos kattilassa ja lisää vielä pari rkl kapriksia. Mausta mustapippurilla ja halutessasi suolalla, vaikka anjovis kyllä saattaa ajaa saman asian. Nyt tuli eläimellinen nälkä, ja saunavuoro alkaa eli pakko odottaa vajaa tunti että pääsee syömään jotain. Ikävä kyllä ei tonnikalakastiketta ja perunoita, koska niitä ei ole.

Lauantaina alkoi tehdä vietävästi mieli kanarialaista Mojo-kastiketta. Kadutti, että en viitsinyt tuoda paria purkillista Suomeen edelliseltä matkaltani. Naureskelin Sinikalle, joka niitä osti, että kannattaako tosiaan raahata ruokaa täältä asti, saahan noitakin Stockmannilta. Ei saanut.   

Ennen jaksoin hamstrata ruokatuliaisia vaikka kuinka paljon.Ranskasta toin jossain elämäni vaiheessa aina voisarvia, vaikka ne littaantuivat laukussa eivätkä olleet enää litistettyinä ja pakasttuina minkään makuisia. 

Kerran toin Pariisista ystävälleni Gaperon-nimistä juustoa tuliaiseksi. Koko minibaari haisi yhden yön säilytyksen jälkeen kammottavalle ja matkalaukku vielä kammottavammalle.. Sen jälkeen olen sanonut kaikille, että hakekaa juustonne itse.

Juomia kannan kotiin edelleen.

Edelliseltä Pariisin matkaltani ostin luumuviinapullon. Sama Vieille Prune-digestive maistui ihanalta kahvilassa. Mutta lentokentälläkin osataan näköjään huijata. Kun avasin pullon kotona ja maistoin, litku maistui kynsilakanpoistoaineelta. Minun täytyy olla todella, TODELLA  epätoivoinen ennen kuin kosken pulloon uudelleen. En ole kuitenkaan heittänyt pulloa pois. On kiinnostavaa nähdä, onko joku ystävistäni on niin tenunenä, että suostuu juomaan sitä. Aamuyön tunteina menee tunnetusti alas yhtä sun toista.

Kerran raahasin Pariisista halvan mutta suloisen punkkupullon; siinä oli niin kaunis etiketti että oli pakko ostaa. Säästin pulloa johonkin erikoistilanteeseen. Sitten eräs ystäväni yöpyi asunnossani ilman valvontaa ja joi pullon pois kuljeksimasta. Minä itkin. Hän tietysti osti uuden tilalle, mutta eihän se ole sama asia. Olemme yhä ystäviä.

Kyllä, Kimatogi se Papukaijaravintola Kato Staloksessa oli, kiitos Kahjo-Kerttu. Siellä on ihanaa giouvetsia eli makaronia vasikanlihakastikkeessa. Makaronista puheenollen: tein muutama päivä sitten hyvän variaation makaronilaatikosta. Lisäsin jauhelihan ja sipulin sekä valkospulin sekaan tomaattimurskaa ja puoli pakettia sulatejuustoa. Maustoin suolan lisäksi oreganolla. Siihen sitten munamaito päälle (ja luonnollisesti keitetyt makaronit) ja muutama lusikallinen voita korppujauhokuorrutusta kruunaamaan. Kelpaa myös lapsille.

Katson melko vähän ruokaohjelmia. En pidä naiskokkien tekopirteästä tavasta puhua, ja esimerkiksi Gordon Ramseyn negatiivisuutta inhoan. Miehen ilme on kuin katujyrän alle jääneellä. Lisäksi hän pettää vaimoaan. Mutta kerran näin Alastoman kokin eli Jamie Olivierin ohjelman, jossa hän laittoi tuoremakkarapastaa. (Todennäköisesti Jamiekin pettää vaimoaan, mutta en jaksa välittää kaikista maailman avionrikkojista).Matkin tätä reseptiä mukaellen ja siitä tuli todella hyvää. Eli: Paista paketillinen siskonmakkaroita valkosipulin ja sipulisilpun kanssa. Lisää joko purkillinen tomaattimurskaa tai muutama kaltattu tomaatti. Silppua sekaan ruukullinen basilikaa ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kermaisempaan versioon lisätään luonnollisesti kermaa. Tarjoa parmesanilastujen kanssa.