Paistoin juuri lettuja ja totesin saman asian kuin ennenkin: vähintään neljä ensimmäistä menevät jotenkin pieleen. Kärähtävät, mössääntyvät, eivät suostu kääntymään ja niin edelleen. No, ne neljä hutiakin kelpasivat pojalle ja kahdelle yökylävieraalle (myös pikkupoikia). Valvoivat varmaan aamuyöhön. Menin yhden aikoihin olohuoneeseen ja sanoin: ”Nyt oikeesti hiljaa! Säälikää mua edes vähän!” Naurettava yritys. Kymmenvuotias ei käsitä, mitä sana ”sääli” tarkoittaa.

Niin, tattilasagnesta vielä sen verran, että en nyt tarkalleen muista kuinka paljon kuivattuja tatteja pitää laittaa, jos korvaa sen 250 g tuoreita tatteja kuivatuilla, mutta kysykää myyjältä. Vähemmän minun mielestäni. Ja kun niitä pehmitetään maidossa niin ne turpoavat jonkin verran.

Palasin eilen Turusta, vietettiin miehen siskon syntymäpäiviä Panini-nimisessä ravintolassa Linnanakadulla. Mielisairaan hyvää ruokaa! Minä söin häränpihvin perunakasvispaistoksella, mukana oli jotain ihanaa kastiketta. Ja miehen pizza oli ehkä parasta, mitä olen koskaan maistanut. Salaisuus oli selvästi tarpeeksi ohuessa pohjassa. Berlusconi, lopeta vinkuminen ja myönnä tappiosi: me osaamme tehdä parempaa ruokaa kuin italialaiset! Laura söi jonkinlaista sienirisottoa, maistoin haarukallisen ja sekin oli hyvää. Ja lasten juustokuorrutetut putkimakaronijauheliha-annokset näyttivät niin hyviltä, että kadutti kun on tehnyt sen erehdyksen, että kasvoi aikuiseksi.

Tämä oli tällä erää viimeinen postaukseni sillä vetäydyn kirjoittamaan uutta romaanini. Kiitos seurasta, minulla oli tosi hauskaa, toivottavasti teilläkin. Pelkään että saan vieroitusoireita, ehkä joudun jopa käymään läpi jonkinlaisen kriisin. Tällä paikalla jatkaa ruokablogia Hanna Jensen. Aion itsekin alkaa seuraamaan sitä, vaikken muuten niin blogeista välitäkään. Hauskaa syksyn alkua ja intohimoisia kokkaushetkiä!

Kokeilin eilisiltana ravintola Nuevoa Sofiankadulla. Olen monta kertaa mennyt siitä ohi ja ajatellut, että tuossapa viehättävä paikka, mutta se on jotenkin jäänyt aina väliin. Onneksi kesää on vielä jäljellä, että voin mennä toistekin! Nuevon terassi on kodikas ja loistavalla paikalla; pöydistä näkee suoraan Tuomiokirkolle. Terassilla on paljon kukkia, ja illan viiletessä pannaan päälle lämmittimet. Ruokalista on espanjalaispainotteinen. Tilasin bataattitortillaa, vihreää parsaa ja limehollandaise-kastiketta. Todella hyvää! Annoksesta tuli juuri sopivasti täyteen, mutta olo oli kevyt. Listalla näytti olevan muitakin hyviä vaihtoehtoja kuten maissikanaa chorizomakkarapapumuhennoken kanssa, ja kunnon pihviä röstiperunan ja pekoni-herkkusienivartaan kanssa. Vai oliko se joku muu sieni? En muista. Käykää katsomassa.

Suomen kesä on niin lyhyt, ja lämpimät illat sen verran harvinaisia, että jos jää lauantai-illaksi sisälle nyhjöttämään, tulee sellainen olo että tekee rikoksen. Nuoevossa tuntui hetken siltä kuin olisi ulkomailla. Viehkoja terassiravintoloita ei todellakaan ole täällä liikaa. Jos olisi auto, kävisin joka kesä Porvoossa Vanhan Laamannin terassilla, mutta kun ei ole. Ei ole edes ajokorttia. Vanhankaupungin Etana-ravintolakin näyttää houkuttelevalta vehreine sisäpihoineen, mutta en saa alas etanoita, joten se siitä. Miljöötä ei ikävä kyllä voi syödä.

Ravintoloitten sisäänheittäjät ovat luku erikseen. He käyvät kiinni hihaan (pääasia että eivät takapuoleen) ja tolkuttavat, miten juuri heidän paikkansa päihittää kaikki muut paikat, extra halpa ouzo ja ties mitä. Vaikka ouzo maksaa lähes joka paikassa sen kolme euroa. Mutta vaikka he ovat rasittavia, sitä haluaisi silti olla jokaisen kaveri. Mennä joka ikiseen paikkaan, johon he painostavat. Ja sehän on sula mahdottomuus.

Kato Staloksen kylässä ei ole sisäänheittäjiä ja ketkuilijoita. Esimerkiksi kylän kirkon lähellä oleva Family Restaurantissa palvellaan jäyhästi mutta ystävällisesti. Söin siellä taivaalliset viininlehtikääryleet luonnonjogurtin kanssa, ja jälkiruoaksi friteerattua Saganaki-juustoa, jonka päälle puristetaan sitruunamehua. Oikeastaan se on alkuruoka, mutta juusto sopii minusta paremmin jälkiruoaksi. Laskun yhteydessä tuotiin suuri lautasellinen tuoreita hedelmiä ja pieni karahvi rakia. Lapset saivat omat pikku lasinsa, joissa oli persikkamehua. Kuinka huomaavaista! Lapsista on hauska kilistää aikuisten kanssa ja huutaa ”jamas” välillä muullakin kuin cokis-lasilla.

Jotkut asiat eivät koskaan muutu. Yksi niistä on ravintola Semiramis, jonne oli pakko päästä heti ensimmäisenä iltana Haniassa. Ravintolassa oli elävää musiikkia kuten aina. Tunnelmaa ei vähentänyt ollenkaan edes se känninen suomalaismies, joka katsoi asiakseen huudella laulajan päälle "bravvoo" noin joka toisen säkeen kohdalla. Ja ne munkit eli lukumadesit tulivat taas rakin kanssa jälkiruoaksi. Ja tuli myös turhautunut olo, kun niitä ei jaksanut syödä kuin yhden.

Toisena Hanian iltana kävimme Tholosissa. Se on upea entisen turkkilaisen kylpylän raunioihin rakennettu ravintola, jonka vessana toimii yllättävän hyvin säilynyt höyryhuone. Katossa on vielä ilmanvaihtoventtiilit tallella. Tholos on hiukan hintavampi kuin perusmestat, mutta ruoka on todella hyvää. Minä söin jogurtilla kuorrutettua lammasta kasvisten kanssa ja Anne ja Tuomo pihviä ”Isoäidin tapaan”.  Tholosia ei jostain syystä mainosteta juuri missään matkaoppaissa, mutta se löytyy sataman kupeesta, paikalliset kyllä neuvovat.

Hanian vanhassa kaupungissa on toinenkin vanhaan  turkkilaiseen saunaan tehty ravintola nimeltään Tamam. Sitä kyllä mainostetaan joka paikassa, mutta en ole koskaan mennyt sinne koska – älkää nyt naurako – siellä on vääränlaiset lamput. Kellarimaiseen miljööseen ei kerta kaikkiaan sovi moderni lamppurivistö. Ehkä olen seuraavalla kerralla laajakatseisempi.

Terveisiä Kreetalta! Lämmintä oli 32 astetta varjossa, ja paikalliset kertoivat sen olevan täysin poikkeuksellista kesäkuun alussa. Silti ruoka maistui kaksi kertaa päivässä. Aamulla hain lähileipomosta ihania Cream pie -nimisiä leivonnaisia (kreikkalainen erikoisuus) ja tuoreita seesamsämpylöitä. Samat kantaravintolat tuli taas testattua eivätkä ne pettäneet. Nyt on pää niin täynnä ruokamuistoja ettei niitten kertomiseen yksi postaus riitä joten tulen palaamaan asiaan tällä viikolla useita kertoja.

Ensinnäkin Atlantis-ravintolan moussaka. Vaikka kokeilin sitä muuallakin, niin mikään ei päihitä Atlantista. Seurueen lapset eivät siihen koskeneet, vaikka yritin houkutella viidelläkymmenellä sentillä ja vakuutuksella, että se on melkein sama asia kuin lasagne. Pojat tilasivat kananugetteja melkein koko loman ajan. Kananugetteja Kreetalla. Voi jumankauta! Kerran toinen uskalsi tilata jauhlihapitsan ja pettyi; se maistui kuulemma kanelilta. En uskonut ennen kuin maistoin itse, ja toden totta, kaneliahan siinä oli. Mikä muuten sopi pizzaan erinomaisesti. Kreetalla lisätään muutenkin kanelia lähes joka paikkaan. Tarjoilijat ripottelivat sitä myös asiakkaitten päähän. Ei vaiteskaan. Täytyy kokeilla tuota kanelipizzaversiota joskus kotona. Ja syöttää sitä jollekin aikuiselle ihmiselle, joka arvostaa uusia makuja.

Hei sinä joka olet lähdössä Kato Stalokseen häämatkalle! Onnittelut hyvästä valinnasta!

Minä olen ollut Kato Staloksessa neljä kertaa ja rakastan sitä paikkaa. Asun aina samassa hotellissa nimeltä Nektar Beach, ja lähellä on ihania ravintoloita. (Nyt on pakko saada tietää mihin hotelliin menette?) Lähden taas kesäkuun alussa ja aion painua ensimmäisenä iltana syömään Nektarin vieressä olevaan rantaravintolaan, joka on hotelli Atlantiksen yhteydessä. Siellä on loistavaa moussakaa.

Nektarista pari sataa metriä vasemmalle Agia Marinaan päin on toinen kantaravintolani, jota poikani kutsuu Papukaijaravintolaksi, koska siellä on papukaija. En muista ravintolan oikeaa nimeä, mutta se löytyy helposti koska se on ensimmäinen rantaravintola pääkadulta poikettaessa. Kato Staloksessa on myös vähän kauempana yläkylässä ravintola Markos (tästäkään nimestä en ole ihan varma, mutta Nektarista ylämäkeen ja siinä on heti viitta) keskellä ei mitään, ja sen ns. ruokasali muistuttaa autotallia, mutta ruoka on ihanaa. Siellä mennään keittiöön ja osoitetaan itse, mitä halutaan liedellä tirisevistä padoista ja pannuista. Kun olin siellä ensimmäisen kerran, luulin että ne laittavat vähän jokaista osoittamaani ruokaa lautaselle, mutta sieltä tuotiinkin kolme täyslautasellista ruokaa, enkä tietenkään jaksanut syödä kaikkea.Mutta yksi pääruoka maksoi noin neljä euroa, että ei paniikkia.

Hanian vanha kaupunki on myös täynnä suloisia ravintoloita. Paras on Semiramis, joka on tehty vanhaan talonraunioon. Erityisesti kasvisruoat tekevät hulluksi. Jälkiruoaksi talo tarjoaa pieniä munkkeja ja pullollisen rakia. (Henkilökunta ei odota, että se juodaan kohteliaisuudesta kokonaan pois.) Arkeologisen museon vieressä on hiukan hintavampi kiinalainen ravintola, jonka terassin lattialle on ripoteltu ruusun (tai jonkun muun kukan) terälehtiä. Todella romanttinen paikka, varsinkin kun ilta tummuu ja punaiset lyhdyt sytytetään. Voi, hekumallista häämatkaa!

Takana kiva turkulainen viikonloppu. Syötiin lauantaina ravintola Teinissä, joka on lempiravintolani Turussa. Miljöö ihanan kodikas ja vintage ja ruoka mahtavaa. Kun söin Teinissä ensimmäisen kerran, sain niin hyvää perunamuusia, että aloin käyttäytyä dramaattisesti. -Kerro kokille sellaiset terveiset, että tämän perunamuusin syöminen sai mut tuntemaan että mulla on ihmisarvo, sanoin tarjoilijalle, joka tuli hakemaan tyhjiä lautasia pois. Ihmisarvo? Voi herrajumala. En tiedä menivätkö terveiset perille. Aamulla nolotti. Vähän. No, en sentään vetänyt siellä pikkareita päähän.

Tällä kertaa oli tosi vaikea päättää ottaako parmankinkkuun käärittyä kuhaa sitruunavoikastikkeella vai poronfilettä pinaattiperunamuusin ja punaviini(muistaakseni)kastikkeen kanssa. Päädyin poroon, mediumina. Se suli suussa. Mies söi jotain ulko- tai sisäfileetä kanttarellikastikkeessa. Ihanaa sekin. Minulla on paha tapa närppiä toisen lautaselta pitkin ruokailua. Vielä ei ole kukaan suuttunut niin paljon, että olisi pannut välit poikki.

Mahtavaa, sain heti palautetta blogistani! Olisi ollut kauheaa, jos kukaan ei olisi kirjoittanut mitään. Joku halusi tietää, millaisesta ruoasta pidän. No, sellaisesta jonka joku muu tarjoaa. Ei kun oikeasti pidän eniten suomalaisesta perusmatskusta kuten lihapullista ja makaronilaatikosta. Toisaalta olen sushi-riippuvainen, vaikka en osaakaan syödä puikoilla. Moni ystävä on yrittänyt kärsivällisesti opettaa, mutta unohdan sen aina, ja syön sushit sormin. Helpotti, kun eräs japanilaisnainen vakuutti, että se on ihan ok.

Makaronilaatikosta pääsenkin kätevästi lempiravintoloihini. Yksi niistä on punavuorelainen Bali Hai, mistä saa joka perjantai lounaalla taivaallista makaronilaatikkoa. Menen tänään syömään sitä. Bali Haissa on myös todella hyvä menu, erityisesti lammasvarras bataattiperunapaistoksella tekee hulluksi. Viimeksi söin lounaslistalta spagettia tonnikalakastikkeessa. Kastike muistutti Vitello tonnatoa, siinä taisi olla ruokajogurttia ja kapriksia, täytyykin pyytää kokilta ohje. Myös Rafla Uudenmaankadulla on hyvä, ja siellä saa vielä kesään asti polttaa. Olen kotoisin Oulusta, ja siellä yksi lemppareistani on Pikisaaren Sokerijussi. Ihana maalaismiljöö ja hyvä lista; konstailematonta ruokaa.

Joku toivoi blogiini luomua ja ekologisuutta. Sanotaan näin, että minulla ei ole mitään luomua vastaan, mutta en juokse sen perässä. Rintani ovat luomut, ruokani ei. Puolivalmisteita halveksitaan ihan turhaan, se ovat hyvä apu arjessa. Syön myös valmisruokia (Kokkikartanon pastat, aah!) enkä tunne itseäni lainkaan sairaaksi. Ainakaan fyysisesti. Mutta aion toki välittää teille reseptejä, joissa ei ole mitään epäterveellistä eikä valmista. Näillä mennään.