Olivian uuden ruokablogin löydät täältä:

http://www.olivialehti.fi/Ruoka/Ruokablogi/tabid/229/Default.aspx

Jensenin kiusausta pitää Hanna Jensen. Hän aikoo jakaa kanssanne parhaat reseptit, ravintolakokemukset, keittiövälineet, suosikkikaupat, ruuanlaittomokat, vinkit ja muut oudot ja vähemmän oudot ruokaan liittyvät intohimot.

Et ehkä löydä tästä blogista molekyyliluomuksia etkä kasakaupalla Hors d’oeuvre -ohjeita mutta sitäkin enemmän rustiikkista arkiruokaa with a twist.

Tervetuloa!

Paistoin juuri lettuja ja totesin saman asian kuin ennenkin: vähintään neljä ensimmäistä menevät jotenkin pieleen. Kärähtävät, mössääntyvät, eivät suostu kääntymään ja niin edelleen. No, ne neljä hutiakin kelpasivat pojalle ja kahdelle yökylävieraalle (myös pikkupoikia). Valvoivat varmaan aamuyöhön. Menin yhden aikoihin olohuoneeseen ja sanoin: ”Nyt oikeesti hiljaa! Säälikää mua edes vähän!” Naurettava yritys. Kymmenvuotias ei käsitä, mitä sana ”sääli” tarkoittaa.

Niin, tattilasagnesta vielä sen verran, että en nyt tarkalleen muista kuinka paljon kuivattuja tatteja pitää laittaa, jos korvaa sen 250 g tuoreita tatteja kuivatuilla, mutta kysykää myyjältä. Vähemmän minun mielestäni. Ja kun niitä pehmitetään maidossa niin ne turpoavat jonkin verran.

Palasin eilen Turusta, vietettiin miehen siskon syntymäpäiviä Panini-nimisessä ravintolassa Linnanakadulla. Mielisairaan hyvää ruokaa! Minä söin häränpihvin perunakasvispaistoksella, mukana oli jotain ihanaa kastiketta. Ja miehen pizza oli ehkä parasta, mitä olen koskaan maistanut. Salaisuus oli selvästi tarpeeksi ohuessa pohjassa. Berlusconi, lopeta vinkuminen ja myönnä tappiosi: me osaamme tehdä parempaa ruokaa kuin italialaiset! Laura söi jonkinlaista sienirisottoa, maistoin haarukallisen ja sekin oli hyvää. Ja lasten juustokuorrutetut putkimakaronijauheliha-annokset näyttivät niin hyviltä, että kadutti kun on tehnyt sen erehdyksen, että kasvoi aikuiseksi.

Tämä oli tällä erää viimeinen postaukseni sillä vetäydyn kirjoittamaan uutta romaanini. Kiitos seurasta, minulla oli tosi hauskaa, toivottavasti teilläkin. Pelkään että saan vieroitusoireita, ehkä joudun jopa käymään läpi jonkinlaisen kriisin. Tällä paikalla jatkaa ruokablogia Hanna Jensen. Aion itsekin alkaa seuraamaan sitä, vaikken muuten niin blogeista välitäkään. Hauskaa syksyn alkua ja intohimoisia kokkaushetkiä!

Kävin tänään Maatilatorilla, joka sijaitsee Helsingin lasipalatsissa. En ollut ikinä kuullutkaan, että sellainen on olemassa, mutta kun näin kilven niin kävelin sisään. Viihtyisä paikka. Maatilatorin ideana on mitä ilmeisimmin myydä lähi- ja luomuruokaa suoraan tiloilta kuluttajille. Ostin Rustiikki-sämpylöitä (hiivattoman) ja karpalo-aprikoosi-manteli-sämpylän. Lisäksi kassiin tarttui karjalanpiirakoita ja hummus-tahnaa. Puodista olisi saanut maalaisjuustoja, lakritsaa, hilloja, sinappia ja jopa olutta, mutta tällä kertaa en jaksanut raahata. Luomukaupoissa on se hyvä puoli, että niissä asioidessaan tuntee itsensä vastuulliseksi, raikkaaksi ihmiseksi. Ehkä siellä myytiin vähän liikaa tyrni-tuotteita minun makuuni. Tyrnin maku ei ole koskaan ollut minulle mieleen. Mutta kiinnostata tuttavuus muuten, tämä Maatilatori.

Ennen tätä ostosreissua söin hyvän lounaan Kosmoksessa. Oli miltei mahdoton valita ottaako siikaa yrttiöljyllä maustettuna artisokkarisoton kanssa vai kuhaa Aki Kaurismäen tapaan. Valitsin kuhan siksi, että se oli gratinoitu, ja rakastan kaikkea gratinoitua. Poltin myös sormeni siirtäessäni lautasta lähemmäksi, vaikka tarjoilija nimenomaan varoitti lautasen kuumuudesta. Mutta ruoka oli hyvää. Perunamuusiruusukkeita, kuhaa hummerikastikkeessa, koristeena jättikatkarapuja ja tilliä. Ja taisi siinä olla juustoakin, mikä on tietysti iloinen asia, jos ruokaa mainostetaan gratinoiduksi.

Juuri kun olin vähän aikaa sitten julistanut, etten välitä tapaksista, löysin lehdestä ihanan tapasohjeen. Eli vuohenjuustolihapullat:

Pehmennä vesitilkassa 1 murusteltu paahtoleivänsiivu. Kuullota öljyssä 1 silputtu sipuli ja sekoita leipämössön kanssa. Lisää 500 g porsaanjauhelihaa (minusta sikanauta kävisi yhtä hyvin), 1 murskattu valkosipulinkynsi, 2 rkl kapriksia, 1 muna, 50 g pehmeää vuohenjuustoa, 1 tl suolaa, 1 tl mustapippuria ja 2 tl kuivattua paprikaa (ohjeessa luki savustettua, en ole koskaan kuullutkaan) ja 1 sitruunan raastettu mehu ja kuori (minä korvasin sen kolmella ruokalusikallisella valmista sitruunamehua). Paista lihapullat ja tarjoa öljyssä haudutettujen paprikasiivujen kanssa.

Paistoin muuten puolet lihapullista voi-oliiviöljyseoksessa, ja puolet pelkässä oliiviöljyssä. Vertailin makuja ja täytyy sanoa rehellisesti että en huomannut mitään eroa. Olen hyvin voimyönteinen ihminen, ja ennakkoasenteeni oli se, että tietysti voi tekee oman säväyksensä pulliin, mutta ei.

Joillekin ihmisille voi on lähes kirosana. Teatterikoulussa minulla oli kurssikaverina turkulainen Mira, joka mätti aina paksusti voita leivän päälle lounaalla. -Kyl voita saa syödä, se tekee hyvä silmil, hän puolustautui kauhistuneitten katseitten alla.

Totta. Minä olen 44-vuotias ja syönyt paljon voita, eikä ole vieläkään tarvinnut hankkia lukulaseja. Ei muuten Mirankaan. Kun kaikki kevytmargariininmutstelijat törmäilevät puolisokeina päin seiniä, minä ja Mira porskuttelemme sirkein silmin eteenpäin voileivät käsissä.

Piti jo ajat sitten kirjoittaa teille tattilasagnesta, mutta se on jotenkin jäänyt. No, sienireseptit sopivat syksyyn. Itse en välitä perinteisestä jauhelihalasagnesta kovin paljon, siitä tulee helposti ähky olo. Mutta tästä ei tule, ellei tykitä olan takaa. Eli näin:

Suikaloi 170 g pekonia (no niin, se siitä keveydestä) ja ruskista öljyssä silputun sipulin kanssa. Halkaise 1 kesäkurpitsa pituussuunnassa ja leikkaa viipaleiksi. Lisää sipulipekoniseokseen. Laita mukaan  250 g esikäsiteltyjä viipaloituja tatteja, mausta 1 tl suolalla, 1 tl mustapippurilla ja 1 rkl basilikalla ja hauduta noin 10-15 minuuttia. Huomio: minä käytän yleensä kuivattuja tatteja joten en todellakaan muista mitä tuo ”esikäsitelty” tarkoittaa. Ostan kuivatut tatit pussissa kauppahallista ja niitä pitää pehmittää ensin maidossa, kysykää myyjältä tarkemmat ohjeet. Joka tapauksessa sienet pannulle. Muutkin sienet luonnollisesti käyvät, edullisimpiahan ovat herkkusienet. Tatit ovat pirun ylihinnoiteltuja mutta toisaalta tatti on paras ruokasieni, jonka tiedän.

No niin, jatkuu. Sulata kattilassa 40 g voita tai margariinia. Lisää 1/2 dl jauhoja, sekoitttele hetki ja lisää 1 l maitoa koko ajan sekoittaen. Anna kypsyä muutama minuutti, lisää 100 g juustoraastetta (minä korvaan sen joskus sinihomejuustolla) ja vähän suolaa. Sekoita tasaiseksi.

Kaada voidellun uunivuoan pohjalle ensin juustokastiketta, sitten kerros lasagnelevyjä, sitten sienitäytettä ja taas lasagnelevyjä jne, tiedätte kyllä. Kaada päälle viimeiseksi kerros juustokastiketta ja viimeistele juustoraasteella. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia ja anna vetäytyä ennen tarjoilua.

Tiedoksi: hotellimme nimi oli Creta Palace. Se oli elämäni toinen puolihoitohotelli, edellisen kerran asuin Plataniaksen Minoa Palacessa. Molemmissa oli hyvä ruoka, eikä niissä tarjottu pelkästään kreikkalaista ruokaa vaan välillä oli myös kiinalaista ja Creta Palacessa esimerkiksi sushia. Ja tietysti peruspihvit jne. Puolihoitohotellit ovat kalliimpia, eikä viiniä yleensä saa laseittain  vaan pitää tilata vähintään puoli pulloa. Mälsää. Aina ei maistu, eikä sitä kuitenkaan raaskisi jättääkään. Nyt kyllä jätin pari kertaa ja tunsin itseni Hyväksi Ihmiseksi.

Seisovassa pöydässä menettää tietysti ruokalistan tutkimisen ilon. Se on minusta olennainen osa ravintolassa syömisen nautintoa. Silloinkin, kun valinnan tekeminen tuntuu mahdottomalta.

Pakko kertoa, mikä oli mukavin hetki matkalla. Osallistuimme järjestettyyn retkeen Knossoksella. Knossoshan on siis raunioitunut kuninkaan palatsi lähellä Iraklionia. Ruuhka oli hirveä ja lämpöasteita varmaan neljäkymmentä. -Miks meidän piti tulla tänne? poika kysyi varmaan kolme kertaa ja niin kirkkaalla äänellä, että opaskin varmasti kuuli. Ohjatun kierroksen jälkeen jäi puoli tuntia omaa aikaa kierrellä alueella ja ottaa valokuvia. Me ryntäsimme heti vapaa-ajan alettua lähimpään ravintolaan ja tilasimme cokiksen ja lasin valkoviiniä. Kylmä pöytäviiini maistui taivaalliselta rauniosession jälkeen, ja oloa paransi vielä entisestään se, kun kuvitteli lopun ryhmän hikoilemassa ihmismassan keskellä. Olenko ehkä kulttuurinvastainen juoppo? Paljon mahdollista.

Joku halusi tietää, mikä oli jogurttispaghettimunakoisoannoksen nimi, jotta ohjeen voisi helpommin googlettaa. En tiedä.

Olettaisin, että paistetun munakoison (kesäkurpitsakin käy varmaan hyvin) mätetään esimerkiksi eilisen spagetin jämät ja kuorrutetaan ruoanlaittojogurtilla ja uuniin. Pitääpä kokeilla itsekin. Juustokuorrutuskaan ei varmaan tekisi pahaa.

Mitä tulee Rethymnonin ravintolarjontaan, niin Restaurant Veneto  (4, Epidermou street) oli minulle uusi tuttavuus. Ravintolassa oli viehättävä ja rauhallinen sisäpiha. Minä söin gryerejuustolla täytettyjä kalkkunapihvejä ja poika kana-souvlakia. -Äiti tässä sanotaan että ne on marinoitu, hän mankui ensin listaa tutkiessaan. Ilme oli sen laatuinen kuin siinä olisi lukenut ”myrkytetty”. Hyvin ne kuitenkin alas menivät.

Vanhassa satamassa on Taverna nimeltä ”Seven Brothers”, ollut jo 60-luvusta lähtien. Lammasvartaan liha oli vähän sitkeää, mutta palvelu todella ystävällistä. Minua ilahduttaa aina uudestaan kreetalaisten lapsirakkaus; lähes joka paikassa pojan hiuksia pörrötetään ja hänelle sanotaan pari ystävällistä sanaa. Näin ei todellakaan ole kaikkialla.

Hotellin aamiainen oli luku erikseen. Tomusokerilla kuorrutettuja pannukakuja ja vohveleita, noin kymmentä erilaista kakkua ja viineriä, smoothieta, munakkaita, perunakroketteja ja kuohuviiniä. Se oli kylläkin niin makeaa, että maistoin vain kerran. Hyvä niin, viiniä tuli kitattua viikon aikana muutenkin ihan tarpeeksi, eikä se oikein aamusta maistu, edes minulle.

Hei taas. Ja uudelleen terveisiä Kreetalta, tällä kertaa Rethymnonista. Tuntuuko teistä, että matkustan koko ajan? Niin minustakin. Muita harrastuksia minulla ei sitten olekaan. Vai onko ruoanlaitto harrastus? Minusta ei. Se on elämään kuuluva välttämättömyys, tosin hauska sellainen.

Joku kaipaili Lussekatten-pullan ohjeeseen sahramia. Jätin sen pois siksi, että en pidä siitä. Kun tein kyseistä pullaa ensimmäisen kerran, panin sahramia ja minusta se teki pullaan uimahallimaisen lisämaun. Pojallekaan ei kelvannut. Mutta lisätkää ihmeessä ripaus, jos haluatte.

Mutta nyt taas vähän kreetalaisesta ruoasta. Olimme hotellissa, jonka hintaan kuului puolihoito. Seisova pöytä oli mahtava! Tosin ruokaa oli joka ilta niin montaa lajia, että piti ottaa vain vähän kaikkea ja joskus jättää joku kokonaan väliin. Sain maistaa sellaisiakin ruokia, joita en ennen ole Kreikassa saanut kuten jumalaista spaghetilla täytettyä ja jogurtilla kuorrutettua munakoisoa. Jälkiruokapöytää tyydyin yleensä vain ihailemaan, kun ei enää mahtunut. Suklaakakkua, vanukkaita, kirsikkaleivoksia, hunajakakkuja. Viimeisenä iltana pöydässä komeili suklaalähde, johon sai kastaa tikun päässä olevia hedelmiä.

Lapsille oli oma nurkkaus, josta sai perusmättöä kuten spaghettia ja lihapullia. Ne tarjoiltiin ihanilta kärpässienikuvioisilta lautasilta. Kerran sitten itsehillintä petti, ja hain itsekin lasten pöydästä jauhelihapihviä ja muusia vain siksi, että saisin syödä kärpässienilautaselta. Säälittävää. Matkoilla ilmeisesti taantuu.

Iski kauhea Pariisi-ikävä. Se alkaa aina niin, että alan ajatella pariisilaisia kahviloita.

Rakastan espressokoneitten hurinaa ja kuppien kilinää ja kalinaa; rakastan sitä miten tarjoiljat (jotka edelleen ovat yleensä  miehiä) pyyhkäisevät pöydän viereen nuolena heti kun on istuutunut, ja kysyvät mitä haluan. Aina ystävällisesti, aina pilke silmässä. He käyttäytyvät kuin näyttelijät hyvässä komediassa. Joka puolelta kuuluu puheen sorinaa. Totta kai sillä on oma lisäviehätyksensä, että keskustelut käydään ranskaksi.

Kerran tilasin eräässä bistrossa pihvin läpikypsennettynä. Syy: jos tilaa mediumina, se ui veressä. -Oletko nyt ihan varma? tarjoilija kysyi kulmiaan kohotellen. (Piti minua varmaan umpimoukkana.)

-Olen, vastasin.

-Omapa on elämäsi, hän totesi iloisesti ja lähti.

Paras aika matkustaa Pariisiin on kevät, syksy ja talvi. Kesällä Pariisi on täynnä typeriä jenkkejä. Anteeksi jos kuulostan rasistiselta, mutta kun ne puhuvat niin kovaa ja rumasti ja tukkivat kaikki kadut. Ja miksi helvetissä ne kulkevat aina ryhmissä? Läheisriippuvaisia.

Pariisissa voi syödä hyvin kalliisti ja hyvin halvasti. Esimerkiksi Fondue-ravintolat ovat edullisia, ja niitä löytyy Saint Michelin metroaseman läheltä pilvin pimein.

Viimeksi olisin halunnut kokeilla legendaarista Laperouse-ravintolaa. Siellä ilotytöt ovat aikoinaan hanganneet asiakkailta saamiaan timanttisormuksia peileihin testatakseen niitten aitouden. Olisin kuollakseni halunnut nähdä ne naarmut. Mutta 50 euroa pääruoasta on yksinkertaisesti liikaa. Tyydyin kurkistelemaan tunnelmallista salia huokaillen ikkunan takaa.

Ensinnäkin valmispizza-vinkki: Artisanen Bolognese-kinkku-pizza. Maistuu melkein kotitekoiselta. Suurin osa valmispizzoista ovat ala-arvoisia; niitä ei kehtaisi syöttää edes vanhalle koiralle. Mutta tämä. Juuri sopivasti makua, eikä juustossa ole säästelty.

Mutta nyt kotitekoiseen ruokaan. Löysin aivan fantastisen tomaattipiirakan ohjeen. Sen virallinen nimi on ”Tarte Tatin aux Tomates”. Ohjeessa käsketään tekemään piirakka irtopohjaiseen vuokaan ja kumoamaan se sitten vadille, mutta minulle kävi niin, että tomaattitäyte alkoi tihkua uunissa irtopohjan läpi ja sotki koko uunin, joten seuraavalla kerralla unohdan irtopohjapelleilyt ja teen sen tavalliseen vuokaan enkä kumoa mihinkään. Tässä ohje:

Kaada kulhoon 3 ja 1/2 dl vehnäjauhoja, 2 dl vahvaa juustoraastetta ja 100 g voita. Nypi voi jauhoihin ja raasteeseen ja lisää 3 rkl vettä. Vaivaa taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjan päälle purkillinen (n.130 g) punaista pestokastiketta. Leikkaa 1 kg tomaatteja viipaleiksi ja levitä kastikkeen päälle. Paista torttua 180 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Koristele basilikalla ja tarjoa sellaisenaan tai salaatin kanssa.

Ohjeessa puhutaan karkeista venhäjauhoista. Minä en niitä yhtä piirakkaa varten osta, tavallinen vehnäjauho sopii varmasti yhtä hyvin. Lisäksi käskettiin koristelemaan piiras basilikan lisäksi myös tomaateilla. MIKSI? Siinähän on jo kilo tomaatteja, eikö mikään riitä?