Nyt tulee tunnustus. En ole koskaan käynyt Kirjamessuilla. Tänäänhän ne taas alkavat, ja nyt näyttää siltä, etten mene tänäkään vuonna.
Syistä merkittävin on se, että inhoni messuja kohtaan ylittää kirjoja kohtaan tuntemani rakkauden. Inhoan väentungosta, markkinahumua ja sitä, että joku yrittää kovasti myydä.
Tänä vuonna aioin kuitenkin karaista mieleni. Ajattelin, että messuvisiitti olisi velvollisuuteni kirjabloggaajana ja ehdin jo vähän suunnitella ohjelmaanikin. Olin ehkä ihan hitusen innostunutkin.
Sitten työnantaja tuli hätiin ja lätkäisi huomiseksi koko firman kehityspäivän. Koska Olivia menee painoon ensi viikolla, en mitenkään voi tänään irrottaa sormiani näppäimistöstä. Lauantaina olen kiinni niin sanotusti perhesyissä ja vahvasti epäilen, etten uhraa viikon ainoaa kalenterimerkitöntä päivääni eli sunnuntaita Kirjamessuille. Mieluummin makaan sohvalla ja luen.
Motivaatiotani ei ainakaan parantanut eilen tapaamani kustannusalan ammattilainen, joka tunnusti vihaavansa messuja. "En ikinä menisi sinne, ellei olisi pakko."
Te jotka kuitenkin menette, pitäkää hauskaa ja kertokaa, millaista oli ja mitä me luuserit menetimme.
Ja käykää valokuvassa. Valokuvaaja Jukka Rapo kuvaa messuilla lauantaina 30–40-vuotiaita naisia seuraavan Olivian onnellisuusjutun kuvitukseksi. Juttu kertoo siitä, miksi kolmekymppiset nykynaiset ovat onnettomampia kuin aiemmat sukupolvet saman ikäisinä ja mitä sille voisi tehdä. Kuvaus ei siis varsinaisesti liity kirjoihin tai messuihin, onpahan vain paikka, jossa liikkuu paljon naisia. (Toisaalta kirjat kyllä lisäävät ainakin minun onnellisuuttani.)
Kuvaus on hauskaa, kivutonta ja nopeaa. Sitä paitsi siitä saa palkkioksi kaksi Oliviaa, viimeksi ilmestyneen ja seuraavan. Jukka ja assistenttina toimiva Pinja Kääriäinen aloittavat työnsä puoli yhdentoista maissa ja jatkavat, kunnes tarpeeksi kasvoja on kasassa.
Mitä miettivät Kirjasiepon lukijat? Mennäkö vai eikö mennä? Ja jos menette, mitä aiotte siellä tehdä?