Tämä lista kiertää kirjablogeja, ja vaikka minua ei ole haastettu (höh), kopsasin sen röyhkeästi Inalta.
1. Mikä kirja itketti?
Viimeksi Jean-Louis Fournierin Isi, mihin mennään?. Täällä Pohjantähden alla aina sekä tietysti Ennen kuin kuolen, Vaimo kävi lääkärissä ja Viikkoja, kuukausia (vaikka niiden itkeminen tuntuu nololta, koska ne on sitä varten kirjoitettu).
2. Mikä nauratti?
Viimeksi Eila, Rampe ja elämän tarkoitus.
3. Mikä oksetti?
Amerikan psyko, vaikka se on yksi kaikkien aikojen suosikeistani.
4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
Muun muassa Jo Marchiin, Mary Ingallsiin ja Holden Caulfieldiin. Tuoreita esimerkkejä ei oikein tule mieleen.
5. Minkä kirjan jätit kesken?
Hannu Mäkelän Mikä sanomatta jää. En tajunnut, miksi minun olisi pitänyt kiinnostua sen ihmisistä.
6. Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Älä käy yöhön yksin. Olen varmaan Suomen ainoa ihminen, jonka mielestä Kjell Westön uusin muistutti tyttökirjaa.
7. Minkä kirjan luit uudestaan?
Viimeksi Orjattaresi ehkä viidennen kerran, mutta siitä on kyllä jo aikaa. Työpöydälleni tulvii jatkuvasti uusia kirjoja, joten vanhoihin palaaminen on vähän jäänyt.
8. Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)?
Minulla on ollut tapana lukea Ilkka Remeksen tuotanto sitä mukaa kuin se ilmestyy. Uusinta en ole vielä viitsinyt enkä tiedä viitsinkökään. Katso kohta 7.
9. Mitä kirjaa suosittelet?
No tässä blogissa on muutama suositus... Mutta Jane Mendelsohnin Minä olin Amelia Earhart on hieno, pieni ja tuntematon kirja, josta pidän tavattomasti.
10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?
Olen lukenut James Joycen Odysseuksen. Se oli kyllä enemmän suoritus kuin nautinto, ja pitkistä pätkistä en tajunnut yhtään mitään.
Haastan kaikki Kirjasiepon lukijat tekemään oman listansa!