Pakahduttava. Mietin pitkään, mihin sanaan voisi tiivistää tunteen, jonka Kauimpana kuolemasta minussa synnyttää, ja tuo se on: pakahduttava. Pala nousee kurkkuun, itkettää, tekee mieli ottaa kaikki rakkaat lähelle eikä laskea heitä pois. Tekee mieli adoptoida lapsi, korjata virheet, parantaa maailma. Tekee mieli lukea kirja heti uudestaan ja muistaa kaikki, jokainen lause.
Tänään ilmestyneen Olivian Jos on aikaa vain yhteen -kirja on jo kehuttu puhki, mutta pakko jatkaa listaa.
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta. Avain, 2010. 239 sivua.
Elina Hirvonen kirjoittaa ihan järjettömän kauniisti. Vaikka kirjan tapahtumat ovat julmia, rujoja ja raskaita, Hirvosen lauseet pysyvät keveinä, tarkkoina ja valoisina. Ärsytin läheisiäni lukemalla heille vähän väliä ääneen. Esimerkkejä löytää joka sivulta.
Testasin tämän. Avasin kirjan summamutikassa ja päädyin sivulle 91:
"Mies painuu maahan ja yrittää suojata päätään potkuilta, jotka tunteuvat tulevan joka puolelta kuin poikia olisi kahden sijaan kymmenen, pullosta roiskuva olut sekoittuu kasvoista pulppuavaan vereen ja asfaltti on poskea vasten ensimmäisten pakkasöiden jäljiltä polttavan kylmä."
Ja sivulle 176:
"Kun makasin sängyllä kasvot paljasta kylkeäsi vasten ja etsin sanoja, minun oli samaan aikaan viiltävän kylmä ja pehmeän, öljyisen kylpyveden lämmin. Ajattelin, miltä näyttäisi, jos rakkaus sisälläni muuttuisi materiaksi, miten se leviäisi kultaisena, kimaltavana pölynä koko tämän kaupungin, koko kipeästi kompuroivan maan ylle."
Tästä saatte laimean aavistuksen kirjan kauneudesta (ja siitä, miten ärsyttävä olin).
Lisää Elina Hirvosen toisesta romaanista voi lukea Oliviasta. Hyvä arvio löytyy myös tästä, tästä ja tästä.
Suositus: Hänelle, joka on valmis pakahtumaan.