Aikataulutettua luettavaa on ollut viime aikoina niin paljon, että oli pakko pitää kirjataukoa. Olen siis poikkeuksellisesti istunut bussissa ilman kirjaa. Eilen kuuntelin Ricky Gervaisin podcastia (niitä sai aikoinaan ilmaiseksi Guardianin nettsivuilta, uusista pitää maksaa, mutta se kannattaa) ja naureskelin itsekseni. Gervais on niin nero, että tekee minusta Espoon hullun naisen.

Tänään aloitin varovaisen laskeutumisen kirjojen maailmaan osallistumalla Otavan kevätbrunssille. Paikalla oli muun muassa iiiihana Joel Haahtela, jonka Katoamispiste odottaa pöydälläni vuoroaan.

"Minua kiehtovat traagiset ja surulliset naiset", sanoi Haahtela ja aloin heti suunnitella sellaiseksi ryhtymistä.

Joel Haahtela. Kuva Jukka Mykkänen / Otavan nettisivut.

Haahtelan romaani kertoo miehestä, joka tutkii vuonna 2004 kuolleen kirjailijan Raija Siekkisen elämää. Haahtela teki tietysti samoin. Hän kertoi aika hauskasti siitä, miten kuunteli tarinoita Siekkisestä kotkalaispubissa, ja lopulta joku yritti myydä hänelle peiliä, jonka sanottiin kuuluneen Siekkiselle. "Mutta ajatus siitä, että katselisin kotona itseäni Raija Siekkiselle kuuluneesta peilistä oli liian outo jopa minulle."

Siekkinen on minulle outo kirjailija, mutta ei kauan. Otava julkaisi tänä vuonna kokoelman Siekkisen novelleja, ja varasin sen heti kirjastosta.

Nyt kun kestän taas kirjojen kosketuksen, alan purkaa blogiin parin viime viikon aikana kohtaamiani kirjoja. Niitä on paljon, ja monet niistä ovat ihania.

Jos on aikaa vain yhteen -kirjaksi Olivia 3:een valitsin muuten lopulta sen, joka tarinankerronnan lisäksi selitti vähän maailmaa. Lehti alkaa olla valmis, vaikka painopäivä on vasta huomenna. Ihme.