Tykkään kirjoista, jotka vievät minut maailmaan, jota muuten en näkisi. Punainen mekko tekee niin.
Punainen mekko kertoo Noorasta, joka ei jaksa opiskella tai tehdä töitä tai oikeastaan mitään muutakaan. Hän kokeilee ensin strippausta, mutta päätyy prostituoiduksi, koska siitä maksetaan paremmin eikä siinä tarvitse kuin "maata aloillaan ja kuvitella itsensä toisaalle".
Hyvää kirjassa on sen lakonisuus. Tiilikka ei kuvaa prostituoidun työtä hohdokkaaksi tai mässäile yksityiskohdilla. Asiakkaista osa on kaameita, osa säälittäviä, osa ihan mukavia. Ja koska 23-vuotias esikoiskirjailija on paljastanut työskennelleensä itse prostituoituna, kuvauksen voinee kuvitella olevan realistista.
Hyvää kirjassa on sekin, että Tiilikka näyttää Nooran ajautumisen umpikujaan selittämättä sitä puhki. Noora tavoittelee prostituoidun työllä vapautta, mutta rakentaakin itselleen vankilan.
Ja varmaan jotain Tiilikan taitavuudesta kertoo se, että olin kirjan alussa raivoissani Nooralle. "Kelasin, oliko se vain kateellinen mun vapaudelle, kun se itse oli jäänyt kiinni urakierteeseensä", tämä ajattelee äidistään. Tämä siis parikymppiseltä, jolla ei ole ystäviä, työtä, tavoitteita tai intohimoja. Mikä idiootti!
Noora haluaa rahaa tekemättä mitään ja aikaa tehdä omia juttujaan, mutta ei tunnu tietävän, mitä ne jutut olisivat. Noora muistuttaa minua niistä, jotka haluavat Big Brother -julkkiksiksi tai osallistuvat Idols-karsintoihin, vaikka laulavat huonommin kuin minä (ja minä laulan todella huonosti). Mistä tulee se ajatus, ettei menestys vaadi työntekoa? Tai että itsensä elättämäinen ja kunniallinen työ olisi jotenkin orjuuttavaa? Ehkä vika on minussa: olen varmaan vanhanaikainen ja porvarillinen. Joka tapauksessa minulle Nooran tapa katsoa maailmaa on vähän scifiä.
Ison miinuksen Punainen mekko saa kielestään, joka on latteaa ja tylsää. Se ehkä sopii aiheeseen, mutta ei palkitse lukijaa mitenkään.
Suositus: Hänelle, joka haluaa kurkistaa toiseen maailmaan.