Tai eivät ihan kaikki, onneksi. Mutta katsokaapa, minkä läjän sain aikaan, kun plokkasin loman aikana tulleista uutuuksista ne, joihin haluan tutustua tarkemmin:



Pinoista puuttuvat ne, jotka ovat vielä tulematta tai jotka joku muu toimituksen jäsen on jo ottanut luettavaksi. Mutyta paljon noita on. Huh.

Vähän nauratti, kun näin Juha Itkosen Seitsemäntoista-kirjan kannen:



Eikö se muistutakin huvittavasti tätä:



No, toivottavasti se on myös yhtä hyvä kuin Reko ja Tiina Lundánin yhdessä kirjoittama romaani.

Juuri nyt luen Margaret Atwoodin The Year of the Floodia ja olen aivan hurmiossa. Suomennos ilmestyy pian, mutta en malttanut odottaa. Ostin sen lentokentältä jo marraskuussa, ja lomani päätteeksi sormeni ihan kuin itsestään tarttuivat siihen.

Mitä te luette juuri nyt?

Tekniset ongelmat (= minun tumpelouteni) aiheuttivat sen, etten pystynytkään eilen bloggaamaan Olivian Taiteiden yö -tapahtumasta. Nyt olen onnistunut löytämään kuvat serveriltä, joten tässä vähän tunnelmia perjantailta.

Istuimme kirjailijavieraideni kanssa siis Akateemisen ikkunassa. Ääni kuului Espalle, mutta ei kirjakaupan sisälle. Katsojia tuli sitä enemmän, mitä pidemmälle ilta ehti.



Olivian ilta alkoi Kreetta Onkelin kanssa. Hän kertoi muun muassa aloittaneensa jo seuraavaa romaaniaan. Moni Kirjasiepon lukija halusi kuulla, kuinka omakohtaisia Onkelin kirjat ovat. Onkeli vastasi olevansa stand-up-kirjailija: lähtökohta saattaa olla jokin todellinen tapahtuma, mutta kirjoittaessaan hän paisuttaa, suurentelee ja kärjistää sitä niin, että lopulta jäljellä ei ole juuri mitään.



Elina Hirvonen puolestaan kertoi toivovansa, että hänen kirjansa vaikuttavat lukijaan lähinnä tunteiden ja ajatusten tasolla. Toiminnastaan jokainen päättää itse. Kun ihmettelin, miten hän on päässyt niin hyvin afrikkalaisen naisen ihon alle, Hirvonen arveli syyksi sen, ettei lähtenyt kirjoittamaan erityisesti afrikkalaisesta naisesta vaan vain naisesta.



Arja Mäkinen kertoi naisten ystävyydestä: meillä on kuulemma keskimäärin 5—6 ystävää, mitä useimmat myös pitävät parhaana mahdollisena määränä. Meillä jokaisella on myös henkilökohtainen ystävyysbudjetti eli se aika ja tarve, joka ystäville muun elämän puristuksessa jää.



Päätimme illan puhumalla seksistä Tarja Sandbergin kanssa. Pähkinänkuoressa Sandbergin viesti oli tämä: halu on tahdon asia. Halutonta naista ei ole, vaikka haluttomuus voikin olla ihan todellinen tunne. Tärkeää on selvittää tunteen syyt ja työskennellä sitten niiden muuttamiseksi.

Nyt ryntään seuraavaan palaveriin. Huh, syksy vaikuttaa yhtä kiireiseltä kuin kevät.

Kiitos sekä vierailleni että kävijöille! Ja Mikko Immoselle kuvista!

Hyviä uutisia! Huominen Taiteiden yön Olivia-tapahtuma on lupailemaani parempi: Kirjasiepon vieraiden uutuusteoksista saa alennusta 20 prosenttia eli kaksi kertaa enemmän kuin viime viikolla väitin. Jee!



Lupaan, että tämä on viimeinen kerta, kun jauhan Taiteiden yöstä (paitsi että ehkä kerron vielä siitä, miten meni). Ensi viikolla palaan lomalta töihin ja alan taas kirjoittaa enemmän kirjoista.

Totuus on, etten ole juuri lukenut sitten viime postauksen. Olen lukenut Taiteiden yö -vieraiden kirjat (osan niistä toistamiseen), yhden Bo Carpelanin (Kesän varjot) ja muutaman todella luokattoman dekkarin.

Tilannetta kuvaa hyvin se, että 16-vuotiaan bonuslapseni kaveri oli maanantaina kysynyt, miksi olohuoneessamme lojuu niin paljon sarjakuvia. Erityisesti hän oli ihmetellyt "lasten valemuumia" eli Muumimamman vaarallinen nuoruus -albumia. Joku teistä lukijoista suositteli sitä, joten nappasin sen kirjastosta. Vähän valemuumilta se kyllä minustakin tuntui.



Lukutilanteeni on siis säälittävä. Onneksi naapuriblogissa luetaan. Olettehan huomanneet tämän ja tämän postauksen?

Toivottavasti tavataan huomenna!

Kiitos hienoista kysymyksistä! Kysyin, mitä haluatte kysyä Taiteiden yön Olivia-tapahtuman vierailta, ja te kerroitte. Tuloksena oli niin paljon niin hyviä kysymyksiä, että käytän perjantaina varmaan niistä useita.

Palkintoja eli vieraiden uutuuskirjoja omistuskirjoituksella on kuitenkin jaossa vain neljä. Ne menevät näille kiperille kysymyksille:

Kreetta Onkelin Kutsumuksen saa Outi Saariaho:
"Pidän Kreetta Onkelin tavasta kirjoittaa, kieli on nasevaa, terävää ja lyhyttä. Kuinka monta versiota Onkeli kirjoittaa ennenkuin kirja on lopullisessa muodossaan? Ja eihän meidän tarvitse odottaa seuraavaa kirjaa montaa vuotta?"

Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -kirjan saa nimimerkki sisko:
"Elina Hirvoselta kysyisin: mistä tällainen aihe kirjalle syntyi – moniulotteinen ja haastava kirja kaikenkaikkiaan moniarvoisessa maailmassa. Haluaako kirjailija vaikuttaa lukijaan ja miten?"

Arja Mäkisen Meidän kesken -kirja saa nimimerkki Nikolai:
"Arja Mäkiseltä kysyisin, että onko missään mielensopukoissa sellainen ajatus, että olisi syytä kirjoittaa vuorostaan jotain miehistä ja miesten arkielämästä? Vai onko keskittyminen naisten arkeen tietoinen valinta?"

Tarja Sandbergin Mistä halu syntyy -kirja menee puolestaan nimerkki asdylle:
"Sandbergiltä, että onko biologisella ja tietoisella halulla eroa vai onko kyse samasta asiasta?"

Moni vastaaja jätti kokonaan huomiotta ohjeen siitä, että kysymys piti kohdistaa tietylle kirjailijalle. Voi teitä!

No, osa yleisistä kysymyksistä oli niin hyviä, että päätin palkita niistä yhden ekstrapalkinnolla. Anna Kortelaisen Virgienie!-kirjan saa nimimerkki Brida, joka halusi kysyä kaikilta tämän: "Miten jaksat huonoina päivinä uskoa itseesi? Onko tähän jokin konsti olemassa?"

Voittajat saavat tiedon voitostaan myös sähköpostitse.

Kiitos kaikille osallistujille! Tavataan Taiteiden yössä!

Taiteiden yö lähestyy, joten on aika julkistaa lisää vieraideni Aution saaren kirjat -listoja. Tänään vuorossa on yhteiskuntatieteiden tohtori Arja Mäkinen, jonka tuorein teos käsittelee naisten ystävyyttä. Hän laati listan, joka on täynnä vahvoja naisia ja uuden oppimisen riemua. Kiitos ja olkaa hyvä!



1. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina. WSOY, 2007.

"Peppi tuo muistoja lapsuudesta. Tutut kertomukset lohduttavat ja auttavat muistamaan, kuka itse olen – olenpa missä tahansa. Sitä paitsi Pepin itseluottamus, valoisuus, epäsovinnaisuus ja rohkeus tekivät lähtemättömän vaikutuksen lapsena, eikä se vaikutus ole unohtunut vieläkään. Tottakai Pepistä on paljon apua autiolla saarella!"



2. Kalevala. Alkuperäisteos Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1849. Kuvassa Otava, 2009.
"Kirja, jonka jokaisen suomalaisen odotetaan lukeneen, mutta minä en ole lukenut sitä koskaan kokonaan. Autiolla saarella väittelisin itsekseni siitä, mikä mahtaakaan olla alkuperäistä Kalevala-runoutta ja missä Elias Lönnrot laskettelee omiaan. Etsisin Kalevalan naiskuvaa ja ajattelisin Kalevan mahtinaisia. He pärjäsivät, joten kyllä minäkin. Iltaisin kilpailisin itseni kanssa siitä, kuinka pitkät pätkät Kalevalaa pystyn suoltamaan ulkomuistista. Kalevalan ulkoluku toisi myös rytmiä raskaaseen työhän – mikäli en sattuisikaan olemaan paratiisisaarella, jossa kypsät hedelmät tippuvat suoraan suuhun."



3. Oxford Advanced Learners´s Dictionary. Oxford University Press.

"Pitäisihän minun tehdä jotain hyödyllistäkin. Lisäksi tarvitsisin jotakin, mihin voi kuluttaa paljon joutoaikaa. Jos sattuisi satamaan, pänttäisin sanakirjasta englanninkielisiä sanoja, sanontoja ja lauseita. Iltakaudet höpisisin niitä itsekseni. Kun pääsisin saarelta pois, minulla olisi tuomisinani huimasti monipuolistunut englannin kielen taito – ja olisin itseeni hyvin tyytyväinen."



4. Diana Gabaldon: Muukalainen. Gummerus, 2002.

"Mielelläni ottaisin mukaan sarjan muutkin osat, vaikka tämä ensimmäinen teki suurimman vaikutuksen. Kirjan päähenkilön Clairen joutuminen ajassa taaksepäin 1700-luvulle saa mielikuvituksen lentämään. Vaikka olenkin lukenut kirjan monta kertaa, ei se haittaisi lainkaan. Pako todellisuudesta onnistuisi joka tapauksessa! Claire on vahva, neuvokas ja älykäs nainen, joka pärjää kaikissa tilanteissa ja alkeellisissakin oloissa. Mitä mainiointa seuraa autiolle saarelle siis."



5. Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Tammi, 2002.

"Virginien kohtalokas tarina itsessäänkin on kiehtova, mutta vielä enemmän minua kiehtoo kirjan kirjoittajan tekstissä leimuava tiedon etsimisen, yhdistämisen ja kirjaksi koostamisen riemu. Virginie pakottaisi minut muistamaan, miten intensiivistä, riemastuttavaa ja ajatusmyrskyjä herättävä seikkailu tutkimuksen tekeminen voi olla. Kun minulla olisi tämä kirja, en antaisi periksi. Tavalla tai toisella raivaisin tieni takaisin elävien ihmisten, salaisuuksia kuiskivien tutkimusaineistojen ja uusien asioiden löytämisen pariin."