Vuodenvaihteen lukulistani jäi haaveeksi. Syytän siitä televisiota, ystäviä, laiskuutta, puolisoa, perhettä ja yhteiskuntaa, mutta oikeasti syy on kyllä Angry Birdsin. Olen koukussa melkein yhtä pahasti kuin aikoinaan Tetrikseen. Äh.

(Nuo inhottavat vihreät munia varastavat possut!)

No ei joulu nyt ihan sikoja listiessä mennyt. Luin yhden kirjan iPadilla (siitä lisää myöhemmin), uuden Alice Munron (siitä lisää myöhemmin) ja monta dekkaria (jotenkin ne sopivat vihaisten lintujen lomaan paremmin kuin mikään ns. parempi kirjallisuus). Agatha Christiet jäivät lukematta ja työkaveri saa odottaa Jonathan Franzenia takaisin vielä tovin. Mitfordin tytöt on kesken jo neljättä päivää.

Tätä listatessani huomaan, etten ole blogannut myöskään Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon -kirjasta, jonka luin jo ennen joulua. No, siitäkin ehkä lisää myöhemmin.

Nyt on pakko jatkaa printtitöitä. Helmikuun Olivia menee painoon huomisaamuna.

Miten meni muiden vuodenvaihde? Mikä kirja kolahti? Mikä tuotti pettymyksen?

Jos olet aina halunnut kuulua kirjallisuuden sisäpiiriin, muttet ole uskonut pääseväsi siihen, tässä on tilaisuutesi. Pieni esikoiskirjakerho aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa, jos siihen liittyy noin sata jäsentä.

.

(Kuva PEKK:n nettisivuilta.)

Idea on tämä: PEKK toimittaa jäsenilleen esikoiskirjan heti sen ilmestyttyä. Lisäksi se kertoo kaikista muista Suomessa ilmestyvistä esikoisista. Jäsenkirjat kerho valitsee yhdessä kustantajien kanssa, ja hankkeessa ovat mukana "kaikki keskeiset kustantajat", vakuuttaa tänään tullut tiedote.

Kerhon jäsen maksaa kirjasta normaalin kirjakauppahinnan ja tukee siten nuoria suomalaisia kirjailijoita. Bonuksena on se, että pysyy kärryillä siiät, mitä kirjallisuudessa tapahtuu. Koska PEKK:lla on myös nettisivut, lukija voi keskustella kirjoista netissä muiden kanssa – ja mahdollisesti myös kirjailijan itsensä kanssa.

Vuodessa kerhokirjoja tulee kymmenen. Lysti maksaa kirjan hinnasta riippuen noin 220–300 euroa vuodessa.

PEKK kuulostaa niin sympaattiselta, että ellen työni vuoksi uisi uutuuskirjojen tulvassa, liittyisin heti jäseneksi.

Tänään ei tule runoa viikonvaihteeksi. Syy on iPadin, joka rantautui pöydälleni pari tuntia sitten. Saan nauttia sen seurasta pari päivää.

Aion viettää viikonlopun tutustuen aikakauslehtiin, iPad on kuitenkin tässä tapauksessa työväline. Maanantaina varmaan tiedän, kumpi on ihanampi: Javier Bardem, joka toivottaa tervetulleeksi Esquireen, vai vaaleanpunainen pioni, joka avautuu Martha Stewart Living -lehden kannessa. Valinta ei ole niin helppo kuin luulisi.

Onko teillä kokemuksia iPadista? Onko sillä kiva lukea kirjoja?

Vakiolukija ja kaimani Mari ehti jo toivoa Finlandia-postausta ja tässä pesee. Syy päivän blogihiljaisuuteen on palaveriputkessa: lounastaukoa lukuun ottamatta olen istunut erikokoisissa neukkareissa aamuyhdeksästä tähän hetkeen.

Finlandia-palkintoehdokkaat ehdin kyllä siinä lounastauon tietämillä tsekata. Oli vähän järkytys. Miksi ihmeessä Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta ei ollut listalla? Itse veikkasin sitä voittajaksi, samoin Seppo Puttonen Ylen aamutelevisiossa tänään. Minusta tämä on oikeasti vähän pöyristyttävää.

Vähän odotin listalle myös Anja Snellmanin Parvekejumalia.

Tässä ehdokkaat: Joel Haahtelan Katoamispiste, Riikka Pulkkisen Totta, Markus Nummen Karkkipäivä, Mikko Rimmisen Nenäpäivä, Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan ja Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä. Eniten juhlitaan Otavassa, joka sai listalle kolme kirjaa.

Olen lukenut ehdokkaista vain kaksi, Katoamispisteen ja Totta. Blogia seuranneille ei tulle yllätyksenä, että suosikkini on Totta. Todennäköisesti se ei siis voita.

Näin kylmiltään ja täysin fiilispohjalta veikkaan, että voittaja on Kärpäsenkesyttäjä. Teen uuden ja ehkä vähän valistuneemman veikkauksen, jahka olen lukenut ne neljä muuta. Mitä veikkaatte te muut?

PS. Onnea ja menestystä kaikille ehdokkaille!

Nyt tulee tunnustus. En ole koskaan käynyt Kirjamessuilla. Tänäänhän ne taas alkavat, ja nyt näyttää siltä, etten mene tänäkään vuonna.

Syistä merkittävin on se, että inhoni messuja kohtaan ylittää kirjoja kohtaan tuntemani rakkauden. Inhoan väentungosta, markkinahumua ja sitä, että joku yrittää kovasti myydä.

Tänä vuonna aioin kuitenkin karaista mieleni. Ajattelin, että messuvisiitti olisi velvollisuuteni kirjabloggaajana ja ehdin jo vähän suunnitella ohjelmaanikin. Olin ehkä ihan hitusen innostunutkin.

Sitten työnantaja tuli hätiin ja lätkäisi huomiseksi koko firman kehityspäivän. Koska Olivia menee painoon ensi viikolla, en mitenkään voi tänään irrottaa sormiani näppäimistöstä. Lauantaina olen kiinni niin sanotusti perhesyissä ja vahvasti epäilen, etten uhraa viikon ainoaa kalenterimerkitöntä päivääni eli sunnuntaita Kirjamessuille. Mieluummin makaan sohvalla ja luen.

Motivaatiotani ei ainakaan parantanut eilen tapaamani kustannusalan ammattilainen, joka tunnusti vihaavansa messuja. "En ikinä menisi sinne, ellei olisi pakko."

Te jotka kuitenkin menette, pitäkää hauskaa ja kertokaa, millaista oli ja mitä me luuserit menetimme.

Ja käykää valokuvassa. Valokuvaaja Jukka Rapo kuvaa messuilla lauantaina 30–40-vuotiaita naisia seuraavan Olivian onnellisuusjutun kuvitukseksi. Juttu kertoo siitä, miksi kolmekymppiset nykynaiset ovat onnettomampia kuin aiemmat sukupolvet saman ikäisinä ja mitä sille voisi tehdä. Kuvaus ei siis varsinaisesti liity kirjoihin tai messuihin, onpahan vain paikka, jossa liikkuu paljon naisia. (Toisaalta kirjat kyllä lisäävät ainakin minun onnellisuuttani.)

Kuvaus on hauskaa, kivutonta ja nopeaa. Sitä paitsi siitä saa palkkioksi kaksi Oliviaa, viimeksi ilmestyneen ja seuraavan. Jukka ja assistenttina toimiva Pinja Kääriäinen aloittavat työnsä puoli yhdentoista maissa ja jatkavat, kunnes tarpeeksi kasvoja on kasassa.

Mitä miettivät Kirjasiepon lukijat? Mennäkö vai eikö mennä? Ja jos menette, mitä aiotte siellä tehdä?