Aina biisien sanat eivät toimi tekstinä. Ismo Alanko on mestari, joten lienee luonnollista, että hänen sanansa toimivat. Jännittävää on se, että joissakin tapauksissa jopa paremmin kuin lauluina. Ehkä se johtuu siitä, että nyt niistä saa varmasti selvää.

Johnny Kniga eli WSOY on koonnut Alangon kaikki sanoitukset yhdeksi kirjaksi. Se on, kuten takakansikin lupaa, kokokuva. Biisit ovat kirjassa levyittäin, ilmestymisjärjestyksessä, ja lopun aakkosellisesta hakemistosta löytää helposti suosikkinsa.

Ismo Alanko: Sanat. Johnny Kniga, 2011. 448 sivua.

Tietysti kirjasta olisi voinut tehdä vielä massivisemman: kertoa biisien taustoja (minua esimerkiksi kiinnostaa, onko Pentti-runon Pentti Pentti Saarikoski) ja syntyhistoriaa. Se olisi ehkä miellyttänyt hardcorefaneja.

Minä olen tyytyväinen pelkkiin teksteihin. Kuten Alanko sanoo esipuheessa:

"Musiikki on lähes aina useamman ihmisen yhteistyön tulos, tekijöiden kollektiivisen hengen summa. Tekstit sen sijaan ovat hyvin henkilökohtaisia. Tuntuu, kuin olisin riisuuntunut silmiesi edessä, ojentanut tarjottimella koko tähänastisen elämäni."

Siltä Sanojen lukeminen tuntuukin. Tässä näyte Kuka teki huorin -levyltä (1986):

Kaksin

Orpo on outona suuressa maailmassa liikkua yksinänsä kylmissänsä ulkona nukkua yksin ikäväänsä

kun minä sitten sinut näin, niin aurinko hullaantui rämähti lämpöä loistamaan ja niin kaikki valaistui

nyt silloinkin kun yksin oon, niin olen minä kaksin kaksin hyvyys kainalossa, hiljaa sylityksin

Hyvää viikonloppua, vietittepä sitä yksin, kaksin tai kolmin!

Klassikko on jäänyt väliin jo useampana kuukautena, mistä pahoittelut. Yritän parantaa tapani. Huhtikuun, tuon kuukausista julmimman, klassikoksi pitää tietysti valita jotain T.S. Eliotilta. Samalla tulee hoidettua runo viikonvaihteeksi.

T. S. Eliot: The Waste Land and other Poems. Faber and Faber, 1999. 80 sivua.

Hyllyssäni on Eliotia vain pieni ja kohtuullisen vähän luettu kirja nimeltä The Waste Land and other Poems. Tuo huhtikuu-sitaatti on peräisin kirjan nimirunosta, joka suomeksi tunnetaan nimellä Autio maa. Se menee näin:

"April is the cruellest month, breeding Lilacs out of the dead land, mixing Memory with desire, stirring Dead roots with spring rain."

Alkuperäinen (ehkä Lauri Viljasen) suomennos kuuluu näin:

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen, kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella."'

Ville Repo on suomentanut saman runon Tähtien väri -antologiaan näin:

"Huhtikuu on julmin kuukausi, nostattaa syreeneitä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja halun, herättelee turtia juuria kevätsateella."

Kummasta pidätte enemmän? Minä arvostan Viljasen rytmiä, mutta Repon sanavalintoja.

Tähtien väri on muuten yksi useimmin selailemiani kirjoja. En ole lukenut sitä koskaan kokonaan, mutta se ei koskaan ole ollut karsintavaarassa, kun siivoan hyllyäni. Se on kokoelma amerikkalaista runoutta: muun muassa Walt Whitmania, Emily Dickinsonia ja e.e. cummingsia. Repo myös kertoo runoilijoista ja antaa apuja runojen tulkintaan. Hyvin sivistävä teos, siis.

Toimittanut Ville Repo: Tähtien väri. Valikoima amerikkalaista runoutta. WSOY, 1992. 230 sivua.

Suosikkini joukosta on juuri T.S. Eliot. En edes yritä ymmärtää hänen runojensa sisältämiä viittauksia, mutta nautin siitä miltä ne tuntuvat suussa. Luen niitä ääneen kun olen yksin kotona (puolisoni on niin sanotusti runousrajoitteinen, elleivät runot ole pohjanmaaksi kirjoitettuja). Sanat jäävät mieleen ja elämään, mistä tuo huhtikuu on kuukausista julmin -sitaatti on hyvä esimerkki. Useimmat tuskin tietävät sen olevan Eliotilta peräisin.

Rakastan esimerkiksi J. Alfred Prufrockin lemmenlaulun alkua (siis heti sen Dante-sitaatin jälkeen):

"Siis, sinä ja minä, lähdetään, kun ilta on taivasta vasten levällään kuin eetterin tainnuttama potilas; kautta tiettyjen katujen, puolityhjien, mumisevien lymypaikkojen, yhden levottoman yön halpojen hotelleiden ja sahanpuruisten osterikellareiden: katujen kuin uuvuttavan todistelun kavalasti tarkoitetun johdattamaan sinut musertavaan kysymykseen... Ah, älä kysy: "Mihin?" Lähdetään vieraskäyntimme tekemään."

Varsinkin nuo kolme ensimmäistä riviä jäävät soimaan päähäni, toistumaan kuin loitsu, kiertämään kehää.

Runous sopii tähän päivään siksikin, että olen lukenut uutta O Magazinea. Sen teemana on runous. Nettisivuiltakin löytyy Maya Angeloun haastattelu ja runo, joka suorastaan vaatii saada tulla luetuksi ääneen.

Mutta nyt kohti huhtikuuta! Lumisadekin loppui sopivasti.

PS. Jos joku ihmettelee, miksi puhun huhtikuusta, selvennettäköön että elän täällä blogissakin aikakauslehtiaikaa. Aikakauslehdethän ilmestyvät etuajassa: huhtikuun Olivia ilmestyy maaliskuussa. Niinpä valitsen kuukauden klassikon aina edelliskuun viimeisenä perjantaina. Siis silloin kun muistan.

Koska olen kotini vanki, viikonlopun runo tulee kotihyllystä. Olen ostanut Vuosisadan rakkaustarinan 17-vuotiaana, mikä näin parin vuosikymmenen jälkeen on kyllä vähän liian nuori. Joillekin kirjoille pitäisi olla ikärajat.

Märta Tikkasen runot olivat joka tapauksessa minulle tärkeitä. Että joku uskaltaa puhua näin, ajattelin. Ja: että joku uskaltaa rakastaa noin. Märtan ja Henrikin rakkaus oli ehkä tuhoavaa, mutta myös niin suurta, ettei siitä keskiluokkaisessa porilaisessa kodissa voinut kuin haaveilla.

Tässä runo kirjan loppupuolelta, sivulta 133:

Kaikkialta etsin sinua joka minun maailmassani kaikkialla olit

Yritin muuttaa oman maailmani sinulle kelpaavaksi etsin sinua kaikkialta

mutta loppujen lopuksi se mitä löysin olin minä itse

.

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina. Tammi, 1978 (kuvan painos vuodelta 1983). 173 sivua.

Mitkä rakkaustarinat ovat tehneet teihin vaikutuksen?

Joskus tuntuu enemmän kuin aina, että elämä on sirkus. Ei mennä siihen, miksi tänään tuntuu siltä.

.

Valokuva

Suurin show maan päällä kirkuvat mainokset milloin mitäkin pellon laitaan kasattua sirkuksen irvikuvaa.

Mutta näytös on täällä: kahden ihmisen kohdatessa murtautuvat esiin taikurit ja klovnit.

Joka ilta nuora suutelee tanssijan jalkapohjaa ja teltan varjossa istuu tyttö katsoo äitiä kuin valokuvaa: kuka tahansa, ei ylivertainen, ei erityinen, miten kammottava kipu

rakastaa lähimmäistään juuri niin kuin onnetonta itseään.

.

Tuija Välipakka: Klovnin pelko. Gummerus, 2010. 112 sivua.

Hyvää viikonloppua!

Työkaverini Minna kiikutti pöydälleni naapurinsa kirjoittaman runokirjan. Pöydälle se hautautuikin, kunnes tällä viikolla löytyi jostain paperikasojen alta. Kansi on minusta hieno, joten aloin selailla sitä (juu, näin analyyttisellä päällä olen).

.

Kari Mikkonen: Aukiontumma. Shine, 2010.

Minna asuu Kalliossa, jossa minäkin ennen. Sen kunniaksi valitsin viikonloppulahjaksi tämän runon – ja senkin kunniaksi, että näen kohta kaksi hyvää ystävää ravintolassa.

.

Olen Kuikassa ensimmäisenä, joten tilaan valmiiksi kolme Guinnessia, ettei kavereiden tarvitse odotella niiden valuttamista.

Isken kortit pöytään. Leimat kertovat: Tampere 11.03.1996, Lahti 30.10.1998 ja Helsinki 2.3.2001.

Kaikki oikeudet pidätetään. Myynti kielletty. Ilmaiset mainospostikortit 142, 868 ja 1516.

Terveisiä.

Juomme useita ja määrittelemme asioita yhdellä sanalla. Ja seuraavana päivänä maailma on taas vähän parempi paikka.

.

Hyvää viikonloppua!