Jos olisin töissä WSOY:ssä, alkaisin kiireesti valmistella Sinuhe Egyptiläisen pokkariversiota. Kirja mainittiin nimittäin ylivoimaisesti useimmin kisassa, jossa kysyin, mistä klassikosta Kirjasiepon lukijat haluaisivat pokkariversion.

Useita kertoja mainittiin myös Puhdistus, Täällä Pohjantähden alla, Juuret ja Sota ja rauha. Vinkiksi vaan. Mutta mikä ihme on Noidan käsikirja? Sitäkin pari vastaajaa haikaili.

Vinkkinä tosin voi mainita senkin, että yllättävän monesta kirjasta on jo tehty pokkari. Kiitos tästä muistuttaneelle kirjakaupantäti Miialle!

Sitten asiaan eli parhaisiin perusteluihin. Anna-Leena Härkösen nimikirjoituksella varustettu Häräntappoase menee näille kolmelle lukutoukalle:

Tiialle, joka muistutti minua nuoruuden suosikistani: "Koska pitää valita vain yksi, sanon Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin. Tämä olisi valintani pokkariksi siksi, että tämä on itselleni pian ajankohtainen. Valmistun luultavasti keväällä opettajaksi ja käytin tätä muun muassa oman pedagogisen portfolioni ajatuksia tuottavana lähteenä. Päähenkilö Liisalla on paljon sellaisia mietteitä, jotka sopivat tämänkin ajan vastavalmistuneen opettajan maailmaan. Vuonna 1926 ilmestynyt klassikko ei siis ole vanhentunut! Lisäksi voisin sanoa, että Nuoren opettajattaren varaventtiili on melkoista chiclitiä! Siis ei ihan sellaista kuin nykypäivän, onhan elämänmeno muuttunut, mutta kuitenkin! Kannattaa tutustua teokseen!"

Miialle, joka on eri Miia kuin se kirjakaupantäti ja sai minut tosissaan toivomaan, että se kirja tulisi pokkarina heti: "Niin monien kirjojen uudelleenvalmistusta toivoisi, mutta loppujen lopuksi koko sydämelläni kaipaan vain yhtä. Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna. Kirjastostahan sen saa, eivätkä hämmästy vaikka viidettä kertaa hakee, mutta ah - jospa minulla olisikin oma kappale. Se kaunis kansi ja fontti ihan itselle tuoksuteltavana, maisteltavana, ja se käsittämättömän ihana tarina. Ja se täydellinen rakkaus siellä. Seuraava lainaus on viimeiseltä aukeamalta, valitettavasti en sitä löytänyt internetistä suomeksi: "I think we ought to live happily ever after," and she thought he meant it. Sophie knew that living happily ever after with Howl would be a good deal more hair-raising than any storybook made it sound, though she was determined to try. "It should be hair-raising," added Howl. "And you'll exploit me," Sophie said. "And then you'll cut up all my suits to teach me." Tämä on myyty loppuun kustantajalta. Ja minulle tämä on klassikko ehkä enemmän kuin mikään muu. Olisin onnellinen, jos saisin jouluna vain yhden lahjan ja se olisi tämä. En tarvitsisi mitään muuta vielä ensi joulunakaan. Luopuisin suklaasta vuodeksi. Minä rakastan tätä kirjaa. Missä viipyy minun uusintapainokseni?"

Marjukkaiselle, joka osasi tiivistää: "Michael Enden Momo olisi mukava saada pokkariversiona. Kovakantisetkin versiot ovat kirppareillakin harvinaisia ja tähän hektiseen aikaan ja hetkeen tuo kertomus aikavarkaista ja yhden pienen tytön rohkeudesta sopisi kuin-kirja tyhjään paikkaan hyllyssä."

Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea voittajille! Heille on ilmoitettu asiasta sähköpostitse.

Vuoden viimeinen kilpailu käynnistyy nyt. Tällä kertaa kaipaan klassikoita. Kerro, mistä klassikkokirjasta haluaisit uusintapainoksen. Klassikon saa kaikin mokomin käsittää laajasti. Palkitsen kolme mielestäni parasta perustelua.

Kilpailuun innoitti Anna-Leena Härkönen, joka lahjoitti Oliviaan Häräntappoaseen uunituoreita pokkariversioita. Jaossa on kolme omistuskirjoituksella varustettua kirjaa. Jos vastauksia tulee tosi tosi tosi paljon, yritän löytää kätköistäni yllätyspalkintoja.

Kisa päättyy maanantaina 3. tammikuuta kello 14. Muista  jättää sähköpostiosoitteesi. Se ei tule sivulle näkyviin.

Minä lomailen loppuvuoden ja bloggaan vähän tai en ollenkaan. Niinpä toivotan lukuisaa joulua ja valoisaa uutta vuotta!

Kirjasiepon sisarblogi Henkarikohtaista julisti tänään kilpailun, jossa voi voittaa Marimekon kirjoja. Käykää osallistumassa! Vastaukset siis sinne, ei tänne.

Minä puolestaan julistan seuraavan Lukupiiri-kirjan, joka on myös ensi viikolla ilmestyvän Olivian Jos on aikaa vain yhteen -kirja: Margaret Atwoodin Herran tarhurit. Keskustelu alkaa 24. marraskuuta.

Margaret Atwood: Herran tarhurit. Otava, 2010. 521 sivua. Suomentanut Kristiina Drews.

Kilpailu on nyt ratkennut, ja ikäväkseni väärin. Kysymyshän kuului näin: Kumpi Agatha Christien sankareista on parempi, neiti Jane Marple vai herra Hercule Poirot?

Kilpailu keräsi huikeat 202 vastausta, joista liian moni väisti kiperän kysymyksen runoilemalla jotain molempien ihanuudesta (heillä ei tietenkään ollut mitään saumaa mahtaviin palkintoihin). Tässä tulos:

1. Hercule Poirot, Belgia: 104 ääntä.

2. Jane Marple, Britannia: 85 ääntä.

Neiti Marple -puolen johtavana äänitorvena joudun siis tunnustamaan kitkerän tappion. Sen panin sentään huojentuneena merkille, että Marple-perustelut olivat selvästi analyyttisempiä kuin Poirot-perustelut. Hyvä me!

Ensimmäinen palkinto, kuusi uusintapainosta Christie-drkkareista, menee nimimerkille Oih, koska hänen kehityksensä kuvaa omaani:

"Vaikea valinta. Nuorempana olisin sanonut Poirot, koska hänen juttunsa, tutkimuksensa ja persoonansa olivat nuorelle mielelle paljon jännittävämpiä. Puhumattakaan hassuista pienistä ranskankielisistä lausahduksista, joita höneltä oppi (Mon Dieu!)! Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa kallistunut herttaisen neiti Marplen puoleen. On nimittäin ilmiömäistä, miten Christie on osannut rakentaa Jane Marplen henkilöhahmon: suloinen, kutova vaaleanpunainen vanhus ruusuisessa pikkukylässä, joka sijoittuukin kontrastina kylmään, tylyyn maailmaan täynnä murhia ja kuolemaa. Neiti Marple puhutteleekin minua enemmän nykyään, kun maailma laajenee ja käy minullekin yhä realistisemmaksi - ja kylmäksi."

Toinen palkinto, neljä Christie-äänikirjaa, menee Lumikolle, jonka perustelut henkivät Agatha-rouvaa:

"Hmm…vaikea päätös. Olisiko syyllinen Nti Jane Marple, jolla olisi tilaisuus ja riittävät resurssit voittaa moniakin jännitys- ja rikolliskirjallisuuden parhaita päähenkilöitä, mutta joka, omien sanojensa mukaan, oli tapahtuma-aikaan hoitamassa rakasta puutarhaansa. Mutta katsokaapa! Henkilö, joka todellisuudessa halusi olla paras, eikä kestä häviötä, se olen minä, moi, par excellence, Hercule Poirot!"

Kolmannen palkinnon, Agatha Christien elämäkerran, saa Ann. Minuun tekee aina vaikutuksen osuva sitaatti, koska itse en osaa niitä käyttää:

"Kiperä pulma! Kuitenkin kallistun vahvasti neiti Marplen puoleen, vaikka oikeastaan tarinoina pidän enemmän niistä, joissa Poirot seikkailee. Neiti Marple on henkilönä aivan hurmaava ja mielessäni hän onkin henkilöitynyt itse Christieen. Ollapa vanhana yhtä nokkela ja terävä-älyinen! Hahmossa on valtavasti inhimillisyyttä ja ihmisrakkautta sekä ihan oikeita tunteita. Kuitenkin suurin perustelu on ehkäpä tämä: “Neiti Marple ei sanonut mitään, hän odotti.” (Kirjasta Paddingtonista 16.50) Ratkaisut tulevat Marplen luo, eikä toisinpäin. Ihana mummeli!"

Onnea voittajille! Kiitos vastanneille! Hyvää viikonloppua kaikille!

Toimituksen Agatha Christie -faniseura (jonka jäsenistö koostuu minusta ja ad:stämme Liisasta) on ajautunut ratkaisemattomaan ristiriitaan. Jotta emme eroaisi salapoliisillisten erimielisyyksien vuoksi, tarvitsemme apuasi.

Vastaa yksinkertaiseen kysymykseen: Kumpi Christien sankareista on parempi, neiti Jane Marple vai herra Hercule Poirot?

Kirjailijan syntymästä on tänä syksynä kulunut tasavuosia, minkä kunniaksi WSOY on uusintajulkaissut dekkareita tyylikkäinä näköispainoksina ja äänikirjoina. Niitä on tullut toimitukseen jostain syystä tuplasti. Palkinnot ovat siis muhkeat.

Parhaan perustelun esittänyt saa palkinnoksi mahtavan Agatha Christie -kirjapaketin.

Toiseksi paras perustelu saa neljä Agatha Christie -äänikirjaa.

Kolmanneksi parhaan perustelun laatija saa omakseen Agatha Christien elämäkerran Vanha hyvä aikani (kukat tai sohva eivät kuulu pakettiin, ne näkyvät vain, koska ne näyttivät niin kivoilta).

Nyt vastaamaan, sillä aikaa on vain vähän yli viikko. Kilpailu päättyy perjantaina 22. lokakuuta kello 14.