Kolmikerroksinen suklaa-juustokakku

31.3.2011 23:35Sara La Fountain

Tämä unelmainen kakku on kyllä juustokakkujen kuningas, joka tulee varmasti olemaan kaikkien mieleen. Olen tehnyt tätä monta kertaa ja aina saanut runsaasti kehuja.

choco-1

Kolmikerroksinen suklaa-juustokakku

390 g Oreos-keksejä, täyte poistettuna 210 g voita, sulatettuna

Täyte:

1 ¼ dl vettä 2 rkl liivatejauhetta 800 g Philadelphia-tuorejuustoa, maustamaton 2 ½ dl maitoa 2 ½ dl sokeria 120 g valkoista suklaata 120 g maitosuklaata 120 g tummaa suklaata 5 dl kermaa, vaahdotettuna

Koristeeksi:

Kermavaahtoa Tummasuklaa-lastuja Maitosuklaa-lastuja

Murskaa Oreo-keksit tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Laita massa leivinpaperoituun pienehköön irtokakkupohjavuokaan. (Näin saat kakkuun lisää korkeutta. Voit myös tuplata annoksen, jos käytät isompaa irtokakkuvuokaa). Paina massa tasaiseksi.

Laita pohja jääkaappiin noin 30 minuutiksi ja tee sillä aikaa täyte.

Laita kulhoon vesi, ripottele liivatejauhe päälle ja anna seistä.

Seuraavaksi sekoita Philadelphia-juusto ja sokeri kuohkeaksi massaksi. Lisää joukkoon maito ja sekoita. Jaa tuorejuustomassa kolmeen eri kulhoon niin, että jokaisessa kulhossa on sama määrä massaa. Sulata liivate vesihauteessa niin, että se sulaa.

Sulata maitosuklaa, tummasuklaa ja valkosuklaat erillisissä kulhoissa mikroaaltouunissa. Sekoita jokaiseen tuorejuustokulhoon eri suklaat. Jaa liivate kolmeen osaan ja lisää kuhunkin juusto-suklaakulhoon yksi osa. Jaa valmiiksi vaahdotettu kermavaahto kolmeen osaan ja lisää kuhunkin kulhoon yksi osa kermavaahdosta. Sekoita kukin täyte hyvin sekaisin. Ota kakkupohja pois jääkaapista ja lisää ensimmäinen täytekerros eli valkosuklaa. Laita kakku vähäksi aikaa jääkaappiin jäähtymään, noin 20 minuutiksi. Sen jälkeen kaada maitosuklaakerros ja laita kakku vielä hetkeksi jääkaappiin. Lisää vielä lopuksi tummasuklaakerros. Anna kakun olla hyvin kelmuun käärittynä jääkaapissa muutaman tunnin, tai yön yli. Koristele kermavaahdolla, suklaakastikkeella ja suklaalastuilla.

choco-2jpg

Nam, Ladurée!

31.3.2011 23:04

Kävin Pariisissa tossa vähän aikaa sitten. Aina Pariisin matkalla on pakko päästä Laduréehen, joka on aivan ihastuttava luksusleivonnaismyymälä sekä teehuone. Ladurée on todella tunnettu ihan täydellisistä macaroneistaan, joita he myyvät jopa 15 000 kappaletta päivittäin! Ladurée löytyy Ranskan lisäksi Monacosta, Sveitsistä, Japanista, Italiasta, Libanonista, Turkista, Saudi-Arabiasta, Luxemburgista ja Englannista. Laduréella on myös oma beauty collection, jossa on kaikkea saippuoista erilaisiin voiteisiin ja kylpyvaahdoista kylpysuoloihin. Ladurée teki kaikki leivonnaiset Sofia Coppolan ohjaamaan elokuvaan Marie Antoinette ja leffassa onkin kohtauksia, joissa näkyy valtavasti ihania leivonnaisia.

laduree-2jpg

Tämän historiallisen pariisilaisen leipomon avasi Louis Ernest Ladurée jo vuonna 1862. Muutos leipomosta konditoriaksi tapahtui vuonna 1871, jolloin se samalla maalattiin aivan upeilla ja näyttävillä ornamenteilla. Ernest Laduréen vaimo Jeanne Souchard sai hieman tämän jälkeen idean, joka johti konditorian laajenemisen myös kahvilaksi tai oikeastaan teehuoneeksi, mitä se on tänäkin päivänä.

laduree2__79413_zoom1

laduree-1

7ffd4a4ee593dff9_203213542_c07a7a31ee1

laduree-3jpg

1a38e9f84affa9b5_laduree_macaroons_knightsbridge1

laduree-4

2909248258_1372b033b21

picture-371

Keväinen salaatti

31.3.2011 22:29

Tosi kivaa, kun aurinkokin on alkanut paistamaan ja on jo toivoa kevään tulosta. Keväisin tulee usein kevennettyä aterioita ja salaatit maistuvat. Tässä resepti ihanaan ja helppoon keväiseen salaattiin. Salaatin kanssa on kiva nauttia vaikka iso lasi kylmää vichyä, jonka voi maustaa mintulla ja limelohkoilla. Sekä siihen kuuluu myös tottakai paljon jäitä!

kevainensalaatti

Keväinen salaatti (4 hengelle)

2-3 nippua romaine-salaattia ½ kurkku, siemenet poistettuna, paloiteltuna 1 pss mini-mozzarellapalloja 2 avocadoa, paloiksi leikattuna 200 g katkarapuja, kuorittuna ja sulatettuna Pala vesimelonia, paloiteltuna 1 dl purkkimaissia

Sitruunavinegrette: 3 rkl sitruunanmehua 2 tlk sitruunankuorta 3 tl sokeria Suolaa Mustapippuria 3 tl valkoviinietikkaa 1,5 dl öljyä

Sekoita kaikki sitruunavinegretin ainekset keskenään.

Kokoa annos. Laita lautaselle Romaine-salaattia, maissia, kurkkua, mini-mozzarelloja ja avokadopaloja. Asettele salaatin päälle katkaravut ja vesimelonin pala. Tarjoile sitruuna-vinegretin kera.

Hei kaikille!

Olen superinnoissani että pääsin tekemään ruokablogia tänne Olivian nettisivuille. Tämä blogi on omistettu pelkästään ruoalle ja sitä ympäröiville herkullisille asioille, mutta jatkan edelleen toista blogiani osoitteessa http://www.saralafountain.com, joka käsittelee sekä muotia että ruokaa.

Olen todella intohimoinen ruoan, kokkauksen ja makujen ystävä, sekä aina etsimässä sitä täydellistä makuelämystä resepteissä. Luvassa on siis paljon kaikkea maukasta ja kivaa. Matkusteltua tulee aika paljon, joten vinkkejä on luvassa erilaisiin ruokakohteisiin suloisista herkkukaupoista ihaniin ja tunnelmallisiin ravintoloihin. Rakastan tehdä erilaisia näyttäviä kattauksia, joten vinkkejä kattaukseenkin on tulossa. Aion laittaa postauksia melko usein, joten uusia juttuja tulee monta kertaa viikossa. Elämän täytyy maistua ja siitä kuuluu nauttia! Toivottavasti löydätte uusia ruokavinkkejä blogistani.

Tervetuloa ruokamatkalle kanssani.