Suklaanautintoja

27.12.2011 11:38Johanna

Puhh, ihanaa joulun jälkeistä tiistaita! Vaikka joulu jäikin nyt vain pitkään viikonloppuun, ehti siinä ajassa ihmeellisesti syömään saman verran suklaata, kuin kaikkina muinakin jouluina, hmm. Ja vielä olisi muutama rasia ja syönti-intoa jäljellä! Ihossahan se näkyy, joten olenkin iloinen siitä, että kävin juuri ennen joulua perusteellisessa kasvohoidossa... Siitä lisää pian. Nyt nautin vielä kupillisen lämmintä parin konvehdin kera... Nautinnollista päivää teillekin, murut!

ihoVielä muutama... Kuva: David Lleno.

Selkäni puolesta

22.12.2011 13:53

Hyrryr, sain juuri puolen tunnin selkä-hartiahieronnan. Työpaikallani on siihen mahdollisuus kerran kuussa, mutta otin tarjouksen vastaan ensimmäistä kertaa vasta nyt. En ole koskaan oikein kokenut tarvitsevani sitä, koska olen ajatellut itsenäisen venyttelyn sekä ajoittaisen, kotoa löytyvän miehen suorittaman hartiahieronnan ajavan aika lailla saman asian. Nyt halusin kuitenkin aloittaa joulun rentouttavissa merkeissä (etenkin, kun edessä on vielä myöhemmin tänään laukkujen raahaamista ja viiden tunnin junamatka Pohjanmaalle...). Hyvä päätös.

Hierojani otteet olivat sopivan tehokkaat. Eivät liian hellät, mutta eivät myöskään kovakouraiset. Hartia- ja kylkilihakset alkoivat ihanasti lämmetä ja pehmentyä. Nyt mietinnöissäni on ihan säännöllinen käynti hierojalla, koska uskoisin siitä olevan pidemmän päälle hyötyä myös vinoon selkääni.

hierontaKuva: No.25 Beauty.
Tanssiopettajani huomasi selkärankani vinouden tosiaan viime keväänä. Se oli aika järkyttävää, koska en itse ollut tätä koskaan tajunnut. Ensimmäinen ajatukseni oli, näytänkö minä sitten ihan vinolta. Ei ehkä se tärkein kysymys, hah, mutta minkäs teet valtoimenaan poukkoilevalle ajatuksenkululle. Siispä varasin heti fysioterapeutille aikoja. Hän sai minut ajattelemaan asentoni uusiksi istumisesta ja seisomisesta lähtien. Nyt yritän esimerkiksi ainakin työpäivinä vältellä istumasta jalat ristissä, koska se vetää kropan heti monelle mutkalle. Herättävää.

Uuden vuoden lupaukseni voisikin tällä kertaa olla lupaus tehdä töitä selän hyvinvoinnin vuoksi. Koska vaikka se ei nyt kiukkuile minulle, asia ei välttämättä aina tule olemaan näin ruusuinen.  Olet niin nuori kuin selkäsi, vai miten se meni.

Miten te hoidatte selkäänne (ja ryhtiänne, hih)? Käyttekö hierojalla? Joogaatteko?

Yöpuuteri

19.12.2011 17:33

Olen jo niin pitkään vältellyt puuteroimasta kasvojani päiväsaikaankin, että ei olisi ihan heti tullut mieleen tupsutella puuteria kasvoille nukkumaan mennessä. Mutta tein juuri niin. Olo tuntui rikollisen ihanalta.

Kyse ei kuitenkaan ollut mistään meikkipuuterista. Testissäni oli nimittäin bareMineralsin uusi Pure Transformation Night Treatment -yöhoito, joka nyt sattuu olemaan jauhemuodossa. Koska en ikinä mene meikit naamalla nukkumaan, ajatus siitä, että naama ei olisi sänkyyn mennessä voiteista kiiltävä, oli huumaava.

yöpuuteri

Yllätyin siitä, että ihoni ei tuntunut yhtään kiristävältä, vaikka en hieronutkaan sille illalla lusikallista rasvaa. Tai no, viikoittaisen kasvokuorinnan jälkeen levitin iholleni ennen puuteria voidemaisen seerumin. Mutta ilmankin varmaan selviäisi, jos jauhe sisältää niin paljon hyvää kuin tämän purkin sisältö. Esimerkiksi maissitärkkelys, pii ja illiitti imevät iholta ylimääräistä talia ja puhdistavat ihoa, A-, C- ja E-vitamiinit muun muassa ennaltaehkäisevät juonteiden syntyä ja ektoiini säilyttää kosteuden ihossa ja suojaa ulkoisilta stressitekijöiltä. Lisäksi puuterin pitäisi säännöllisen käytön tuloksena myös supistaa laajentuneita ihohuoksia. Sounds good to me.

Jos jokin jäi hiukan harmittamaan, niin se, että lopputulos ei näytä ihan täysin matalta. Puuteri tavallaan heijastelee valoa, mikä johtuu puuterin sisältämästä luonnollisesta mineraalista, "kissankullasta". Sen tarkoituksena on antaa iholle hehkua, mutta jos minä olisin ollut päättävässä asemassa, olisin jättänyt tämän efektin pois. Ei kai nyt koko naaman tarvitse hehkua, hah?!

Miltä ajatus yöpuuterista teistä kuulostaa? Tämä on varmaan tottumiskysymys, mutta palasin juuri, runsaan parin viikon testauksen jälkeen, takaisin yövoiteeseen. Vaikka ihoni ei tuntunutkaan erityisesti kaipaavan yövoidetta, kaipasin takaisin tuttuun voidetuntumaan...

Appelsiinin huumaa

13.12.2011 17:17

Eteerinen appelsiiniöljy on ollut yksi suosikkituoksuistani niin kauan, kuin olen omistanut tuoksulyhdyn. Se ei ole niin voimakas, että siitä tulisi päänsärky ja siitä saa (tai niin ainakin kuvittelen) paljon kaivattua lisäenergiaa pimeinä päivinä. Eli juuri näihin aikoihin, kun tummanpuhuva taivas roiskii vettä niskaan niin, että sateenvarjo kääntyy nurin päin. Siksi ilahduin, kun sain testattavakseni Darphinin eteerisen mandariiniöljyn.

Hieroin energisoivan öljyn ensin kämmeniini ja levitin sen sitten juuri kuorimilleni kasvoille. Sitä ennen painoin kädet kuitenkin kasvoilleni ja vain hengittelin huumaavaa tuoksua. Mm, tästä voisi tehdä joka iltaisen rutiinin. Hiukan pintakuivuudesta tällä hetkellä kärsivä ihonikin ilahtui ravitsevan öljyn kosketuksesta.

Mitä te tuumaatte eteerisistä öljyistä? Uskotteko niiden mielialaa säätelevään voimaan?

darphin

kasvooljy

tuoksulamppu

Puuterin comeback

1.12.2011 15:49

Olen pitänyt puuteria pannassa muutaman viime vuoden ajan. En siksi, etteikö kasvojeni iho rupeaisi enää kiiltelemään jossain vaiheessa iltapäivää, vaan siksi, että en halunnut loppupäivästä näyttää halkeilevalta puuterikakulta. Toki sorruin välillä tupsuttelemaan puuteria kasvoilleni ainakin ennen tärkeää tapaamista, mutta lähinnä selviydyin päivistä riisipaperien turvin.

Nyt on toinen ääni kellossa. Rrrakastan uutta puuteriani! Oletteko te jo löytäneet Make Up Storen tänä vuonna markkinoille putkahtaneen Blothing Powderin? Se on niin henkäyksen kevyttä, että vaikka poistan sillä kiillon useammankin kerran päivässä, se ei keräänny epäsiisteiksi kerrostumiksi kasvoilleni. Ja vaikka puuterikakku näyttää rasiassa valkoiselta, on se kasvoilla täysin väritön. Upeaa. Puuteri on tehnyt comebackin meikkipussiini.

mus

mus2Eipä kiiltele ei! Eivätkä kasvot myöskään näytä puuteroiduilta tai luonnottoman vaaleilta.