Could U be the most beautiful shoe in the world..

Olin ihastuksesta mykkänä ja melkein tippa linssissä, kun Otso edellisenä viikonloppuna Helsingissä ojensi kenkäpaketin minulle. Upeat uniikit nilkkurini olivat valmiit. Jos joku ei muista syksyisiä postauksia aiheesta, niin kyseessä on tulevan jalkinemestarin, Otso Mäensivun, yksinomaan minulle suunnittelemat ja valmistamat kengät.

Otson alkuperäinen luonnos unelmieni nilkkureista oli tämä:

Minulla ei ollut suunnitelmaan mitään muuta osaa kuin että kerroin kuinka korkean koron suunnilleen haluaisin ja että millainen koron muoto viehättää. Otso osaa näköjään lukea ajatuksia, koska en ole IKINÄ nähnyt yhtä kaunista nilkkuria. Tottakai hän kysyi minulta vielä suunnitelman jälkeen onko muutostoiveita, mutta eipä ollut tarvetta, miksi muuttaa täydellistä.

Kannattaa käydä tutustumassa Mäensivu Bottierin kengäntekopostauksiin, ne ovat äärimmäisen mielenkiintoisia tavalliselle kuluttajallekin. Minulla ei noita ennen ollut minkäänlaista käsitystä miten kengät tehdään. Omien nilkkureideni vaiheita käydään läpi esimerkiksi tässä KLIK.

Ette usko, millaista on vetää jalkaan korkokenkä, joka on suunniteltu juuri sinun jalallesi. Se istuu kuin hansikas, tukee jalkaa juuri oikeista kohdista ja kävely on automaattisesti luontevaa. Näiden kenkien kanssa todella ymmärsin, mitä tarkoitetaan täydellisellä lestillä.

Toistaiseksi silittelen kenkiäni kotona ja haaveilen kuivista kaduista, että pääsen ulkoiluttamaan niitä. Ensimmäisen kerran kaunokaiset pääsivät ulos (sisälle) Burleskifestareilla, josta yllä oleva kuva on todisteena. Joudun varmaan pakottamaan itseni käyttämään noita ulkonaulkona, koska tällä hetkellä fiilis on äärimmäisen suojelevainen. Haluan muovittaa ne hyllyyn, ettei niille vain tapahdu mitään! Yritän kuitenkin tässä parin lumikuukauden aikana asennoitua siihen, että kengät on tehty käytettäviksi, vaikkei se helppoa tule olemaan.

Kiitos vielä kerran Otso, olet NERO! Toivon todella, että herra tekee joskus kaupallisen malliston, että mahdollisimman moni nainen pääsee nauttimaan upeista kengistä. Miksi tuhlata elämäänsä tylsiin kenkiin, jos kerran suunnittelijoiden kynistä lähtisi tälläisiäkin malleja. Kyllä Suomessakin osataan!

Hei kaikki alle 20-vuotiaat kirjailijanalut ja muuten vaan innostuneet kirjoittajat, tämä on teille:

Kehitysyhteistyöjärjestö Plan ja kirjanjulkaisupalvelu BoD™ - Books on Demand GmbH järjestävät nuorille tytöille kirjoituskilpailun unelmien kunniaksi. Voittaja palkitaan 999 euron arvoisella BoD Profi -kirjanjulkaisupaketilla. Hän saa kirjoittaa kirjan, jonka toimittamisessa hän saa apua ammattilaisilta! Lisäksi kaikista kirjoituksista valitaan parhaimmat, joista BoD julkaisee kirjan.

Mikä sinusta tulee isona? Kerro meille suunnitelmistasi tulevaisuuden suhteen!  Yläkoulun lähestyessä loppuaan tai lukiota käydessä tulevaisuuden suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa valjeta, vaikka olisikin epävarmaa, miten toiveensa toteuttaa. Kaikilla on kuitenkin unelmia ja haaveita, joita kohti he kulkevat.

Unelmiensa seuraaminen vaatii rohkeutta ja peräänantamattomuutta. Ammatin valinta on yksi elämän suurimmista päätöksistä ja mahdollistaa monien suunnitelmien toteutumisen. Millaiset mahdollisuudet sinulla on toteuttaa haaveesi? Millaisessa ympäristössä olet kasvanut ja kumpuavatko unelmasi harrastuksistasi tai joistakin kouluaineistasi? Kerro meille, miten aiot tehdä haaveittesi ammatista totta!

Osallistu näin: Kirjoita noin 500 sanan tarina word-muodossa, liitä se sähköpostin liitetiedoksi ja lähetä osoitteeseen info@plan.fi. Osallistu 31.3. mennessä.

Kirjoituskilpailu on osa Planin maailmanlaajuista Koska olen tyttö -kampanjaa.

Yhden naisen tarina:

Jos olisin kirjoittanut oman tarinani yläasteikäisenä, haaveissani olisi ollut ykkössijalla kauneudenhoidon ammattilainen. Olin täysin vakuuttunut, että haluan touhuta muodin ja kauneuden parissa loppuelämäni. Määrätietoisesti hain yläasteelta suoraan kosmetologikouluun ja pääsin sisään. Aikuiset ympärilläni vihjailivat lukion suuntaan, mutta kieltäydyin kuuntelemasta ja pidin pääni.

Opiskelun edetessä kuitenkin huomasin, että ala ei sittenkään ollut minua varten, joten pyyhkäisin valmistumisen jälkeen suoraan Tampereen ammattikorkeakouluun. Markkinointi&viestintä oli tulevaisuudestaan hieman epävarmalle nuorelle naiselle se seuraava mielenkiinnon kohde.

En kuitenkaan missään vaiheessa katunut kosmetologin tutkintoa. Koulusta jäi käteen rakkaita ystäviä, elämänkokemusta ja kädentaitoja. Ilman tuota koulua en ehkä olisi tässä, nyt. Sivupoluillakin pitää välillä  käydä, että näkee selvemmin.

Mikä minusta sitten tuli. Tällä hetkellä tilanteeni on ideaali levottomalle luonteelleni. Olen päivätöissä yrityksessä, missä pystyn vaikuttamaan työnkuvaani (vastaa koulutusta) ja muun ajan touhuan rakkaiden tyyliasioiden kanssa. Mahtavan harrastuksen kääntäminen työksi on asia, mistä olen todella onnellinen. Saan joka päivä tehdä sitä mitä rakastan ja siitä saa palkkaa. Päivätyöni avulla voin kehittää osaamistani muille osa-alueille kuin tyyli/kauneus, minulla kun täytyy aina olla sormet vähän joka sopassa. Jos en kirjoittaisi päätyön ohella blogeja, tekisin varmasti harrastuksenomaisesti pariakin eri työtä ihan vain mielenkiinnon vuoksi.

Jos totta puhutaan, en vieläkään tiedä mitä haluan tehdä isona, mutta vihdoin olen ymmärtänyt, että sekin on ihan ok. Pidän ovet auki maailmaan enkä kuvittele tekeväni (tai edes halua tehdä) samaa työtä eläkeikään asti. Olen vaihtelunhaluinen, työ on vain yksi osa elämää. Ties mitä kivaa tulevaisuus tuo mukanaan!

Arkana unelmana horisontissa siintää yrittäjyys, mutta vielä puuttuu määrätietoisuus ja välineet asian toteuttamiseen. Mutta onneksi elämä ei ole kilpajuoksu, unelmia ja pitkän tähtäimen tavoitteita voi pitää ilmassa ilman toteutuspakkoakin.

Jos minun pitäisi matkustaa ajassa taaksepäin antamaan neuvoja yläasteikäiselle itselleni, sanoisin että Niina, tee elämälläsi niinkuin itse haluat ja seuraa sitkeästi omia polkujasi, riemastu muutoksesta ja avaa mielesi mahdollisuuksille. Aina pitää olla haaveita, elämä ei ole koskaan valmis.

***

Että nyt näppis sauhuamaan sitten, on teidän vuoronne! Tarinoita halutaan mahdollisimman paljon erilaisista taustoista tulevilta tytöiltä, joten jokaisen kirjoitus on tärkeä.

Eilinen kirppisreissu oli mahtava, etenkin kun siihen yhdisti kaupungilla kävelyn, kahvilla käymisen ja superit löydöt. En ole pitkään aikaan löytänyt mitään kirppiksiltä, joten tällä kertaa tulikin sitten tuplatuuri.

Ensimmäinen söpöliini oli täydellisessä kunnossa oleva sydänkuvioinen olkaimeton kesämekko, 5 euroa. Minä ja sydämet, me kuulutaan yhteen. Tuo käy kylmemmälläkin ilmalla paksujen sukkisten ja neuletakin kanssa, joten ei ihan pelkkään hellekauteen rajoitu. Kesähelteillä arvostan noita tuubiyläosia yli muiden, ei tule vahingossakaan rumia rajoja auringosta.

Saku on maailman vaikein houkutella kirppikselle, mies rinnastaa sen mielenkiintoisuusasteikolla samaan kastiin Ikean kanssa. U know, kulta, mennäänkö viettämään hauska iltapäivä Ikeaan hypistelemään kaikkea pientä ja kivaa?!! Ai ei vai.

Mutta tällä kertaa ukkoni joutui myöntämään, että kirpuillakin voi olla jotain myös miehille. Nimittäin drop crotch -housut 13 eurolla. Malli, jonka saatavuus on Suomessa vähintäänkin kiven alla. Byysissa on vielä tuollainen jännä vaaleansinisen sävy, ei mikään ihan perusväri.

Ja sitten vielä minulle 1,50 eurolla suloinen rusettipaita puhvihihoilla. Täydellinen pari hamosille, mutta ajattelin testata myös perusfarkkujen kanssa.

Sunnuntait ja kirpparit sydän Niina.

Pikkuhiljaa uskaltaa siirtyä megatoppauntuvatakeista villakangastakkeihin, hurraa! Ainakin jos antaa auringon huijata itseään. Vanha duffelini toimi kirppiskierroksella kuitenkin hienosti, ei ollut kylmä eikä kuuma.

Tulen hyvälle tuulelle ihmisten värikkäistä pipoista, joten puin itsekin sellaisen. Pienet on ilot tänään.

Käytiin eilen katsomassa leffassa Kulmat pojat, ja se oli ihan älyttömän hauska! Harvemmin tulee räkätettyä ääneen elokuvissa, mutta nyt koko sali remahti nauruun tasaisin väliajoin. Ihanaa, että Suomessa osataan tehdä kunnon huumoripljäyksiäkin niiden iänikuisten räkä poskella kuollaan ojaan -ahdistuspätkien keskelle. Taidan olla vähän liian tunneihminen, kun imen leffan ilmapiirin aina moneksi päiväksi itseeni ja masistelen menemään jos elokuvakin on masentava. Siksi välttelen kaikkia traagisia ihmiskohtaloelokuvia kuin tefloni vettä. Uutisissa on tarpeeksi tragediaa meikäläiselle.

Ahdistuspätkien lisäksi kartan katastrofielokuvia, Twisterin jälkeen ei ole tullut yhtäkään hyvää sen genren elokuvaa. Niissä toistuu aina se sama kaava: rikkinäinen perhe, vähintään yksi angstiteini, jäätävä katastrofi (luonnonmullistus tms.), perhe joutuu puhaltamaan yhteen hiileen, nyyhkisnyyh onnellinen loppu. Gnaah!

Saku osaa nykyään kuitata uusista elokuvista minulle heti, että sä et halua nähdä sitä, se on räkä poskella -leffa/katastrofileffa :D

Niin ja jos koira kuolee elokuvassa, minä poistun paikalta!

Onko täällä muita valikoivia leffamakuja?

Ostin viime vuoden lopulla toisen Chanel-kynsilakkani, en vain voinut vastustaa sen väriä. Ensimmäinen Chanelin kynsilakkani (Rouge Noir) oli kestävyydeltään keskitasoa eli ei kovin hyvä, mutta tämä kultaan taittava vihreä nimeltä Péridot on yllättänyt kestävyydellään. Näköjään sarjan sisälläkin on laatueroja.

Metallihohtolakat (ja peruskiiltävät) kolisevat minuun vuosi toisensa jälkeen, enkä voi käsittää mattalakkavillitystä. Mattalakka näyttää siltä kuin olisi värittänyt kyntensä tussilla :D Mikä niissä oikein viehättää, enkö vain tajua?