Kyllä huomaa että on taas lempiviikonpäiväni maanantai. Sain kaapia itseni aamulla paistinlastalla irti sängystä, edes keittiöstä leijuva kahvintuoksu ei auttanut. Saku ei kuunnellut ulinoitani torkuttaa vielä vartti, vaan pinkaisi pirteänä ylös. Että vihaan tuollaisia pirkkopirteitä gnaa. Vessastakin oli (tietenkin) palanut lamppu, joten sain leikkiä vampyyria ja voin kertoa että tukkani oli tänään sen näköinen, että olisi voinut puolestani vaikka koko Tampereen lamput olla pimeänä.
Kun raahustin silmäpussit polvissa vaatekaapille, ensimmäinen pehmoisen näköinen verestäviin silmiini osunut vaate oli Ivana Helsingin Copper Chain -malliston jättineule. Ah, pelastajani. Näytin ehkä muumilta, mutta sekin sopi oikeastaan fiilikseen.
Mönjämaanantain tunnistaa seuraavista jutuista:
- tukka on mahdoton, sähköinen takkupallo, vaikka se on eilen pesty. Ei voi kuin luovuttaa.
- poskessa on finni, vaikka sinulla ei koskaan olisi finnejä. Tänään on.
- vaikka lähtisi ulos pussilakanaan pukeutuneena (leikkaa vain päänreikä..), vaatteet kiristävät ja tuntuvat nihkeiltä.
- haluaa koko ajan suihkuun ja sen jälkeen peiton alle.
- jäätävä nälkä koko ajan, tekee mieli alkaa järsimään kahvipöydän kukkaistutusta kun muutakaan ei ole käsillä.
- saa sähköiskuja joka paikasta, ei uskalla koskea iltapäivällä enää edes ovenkahvaan.
- kaikki on niin pirun vaikeaa ja tuskallista, jopa kahvinkeittimelle raahautuminen.
- tekee mieli lyödä päätä pöytään aina kun puhelin soi, tietää jo valmiiksi että soittajalla on joku ärsyttävä ongelma ja sinun pitää tehdä jotain.
- kaksoisleuka on yhdessä yössä tuplaantunut.
Tänään ei pysty.