Mältinrannan taidekeskuksessa oli eilen Pilvari Pirtolan Set the world to flames -näyttelyn avajaiset. GoTampere vinkkinä: 13.9.2011 asti voi mennä tunnelmoimaan tummien, voimakkaiden maalausten ja valokuvien keskelle. Osana kokonaisuutta nähdään myös liikkuvaa kuvaa ja musiikkia.

z9z8z10z7z4z5z6

  • Aiheet:  Oma tyyli  Lifestyle ja tapahtumat  GoTampere!  Vintage 
  • Avainsanat: 
  • 14 kommenttia

Takaisin listaukseen

Kommentit  (14)

Vastaa kommenttiin

  • www: 

En suosittelisi kellekään Pilvari Pirtolan kaltaista angstista pelleä. Tyyppi on jollain ihmeen kaupalla valmistunut Kuvataideakatemiasta, vaikka samannäköisiä töitä tikku-ukkoineen osaisi ihan todella tehdä se kymmenvuotiaskin. Ehkä jopa paremmin. Nolottaa, että joku voi tuollaista roskaa tekemällä kutsua itseään taiteilijaksi, sillä tässä maassa on oikeasti lahjakkaita taiteilijoita. Pirtola on jäänyt esiteinin tasolle, jonka mielestä lempibiiseistään poimittujen lyriikoiden toistaminen kankaalla on cool.

Ja ei, en ole millään tavalla katkeroitunut taiteilija vaan aivan toisella alalla.

  • www: 

taide muuttuu astetta mielenkiintoisemmaksi, jos herättää noin voimakkaita mielipiteitä.

Ai kamala mä nauroin tolle ekalle kommentille :D Oli mukava nähdä!

  • www: 

Mikä mun päässä nykii?

ei oikeastaan ole tiettyjä kriteerejä mikä tekee asioista taidetta ja mikä ei. nuissa näyttää käytetty hyvin laajalti eri tekniikoita ja niistä löytyy kivoja abstraktisia piirteitä joista voi laatia jokaiselle työlle oman tarinan... mutta joo voihan simpanssikin olla taidemaalari?

Kommentoimatta nyt ollenkaan kirjoituksen varsinaista aihetta tai sen kirvoittamia kommentteja (huh huh) haluaisin vaan kehua, kuinka hyvältä näytät noissa kuvissa. Asu on täydellinen juuri tähän hetkeen: kesäinen mekko istuu täydellisesti ja mustat asusteet henkivät jo lähestyvää syksyä (mitä ei kyllä tässä helleaallossa ihan uskoisi). Hyvä Niina!

  • www: 

Nelliina, nätti mekko mutta saa sinut näyttämään raskaana olevalta...

  • www: 

Pilvarin valokuvat on hienoja, mutta eihän se mikään taiteellinen suurlahjakkuus maalauksiensa perusteella ole. Miksi ei silti kannattaisi käydä katsomassa, millaista taidetta tehdään suurtuotantojen ulkopuolella, kaukana rahakkaista sponsoreista ja taidelehtien nirppanokkaisista arvostelijoista.

  • www: 

Taidetta helvetistä: Ihan tavallisia lahjattomien ja laiskojen taiteilijoiden sutturoita nuo maalaukset ovat. Eivät ole sen arvoisia, että kannattaisi kiihtyä. Maailma on sentään huonoa taidetta pullollaan.

  • www: 

No jopas täällä on positiivinen ja suvaitseva henki, can you feel the love :D

  • www: 

ihana ihana ihana mekko! <3

  • www: 

Hah, mukavia kommentteja :D. Meinasin tulla nillittämään että urgh kun en oo Tampereella, oisin tykänny käydä kattomassa ton näyttelyn. Nyt vois ehkä melkeen tehdä reissun ja käydä kattomassa, miks se noin repii Oikean Taiteen tuntijoita :).

  • www: 

Kylläpä nyt meni herneet nenään tosiaan Oikean Taiteen tuntijoilla! Hienoa, että täälläkin blogissa on joskus tälalinen meno.

Yllä oleville kommentoijille suosittelen bulevardilla sijaitsevaa Kaj Stenvallin galleriaa, mistä löytyy taidokkaasti tehtyjä ankkamaalauksia.

Taiteen pointtihan ei välttämättä ole taidokas tapa maalata vaan esimerkiksi juuri raivontunteiden herättäminen. Samoin taiteilijaksi itseään voi kutsua se, joka tekee taidetta ja on kouluttautunut alalle, samoin kuin vaikka leipuri voi kutsua itseään leipuriksi.

Hyvä Nelliina ja hyvä Pilvari! menen taatusti katsomaan tämän näyttelyn.

  • www: 

Ps. muistelen nähneeni Pirtolan töitä myös Ateneumissa, mikä sinäänsä kertoo jotain. Näitä perussuomalaisiahan maahan mahtuu kommentoimaan.