Koska olen aina pitänyt blogiani henkilökohtaisena asupäiväkirjanani, tämä pimeä vuodenaika tuo mukanaan haasteita. Olen pari viikkoa säätänyt uuden kamerani (Canon 1100D) kanssa erilaisia asetuksia, joiden kanssa kuvista saisi edes jollain tapaa siedettäviä ja ehkä näiden kanssa nyt voi elää siihen asti, että kevätvalo alkaa tulvia ovista ja ikkunoista. Silti kuvaamatta jää suurin osa lookeista, koska en vaan jaksa räpeltää. Toisaalta elän talvisin muutenkin pukeutumisen puutostilaa, kun korkkareita ei pysty käyttämään. Pukeutumismasennus.
Minulla ei ole irtosalamaa, joka saattaisi helpottaa sisällä kuvaamista ja siihen vielä päälle meillä on todella hämyisää kotona muutenkin. En harrasta kirkkaita lamppuja. Mutta esimerkiksi nämä alla olevat kuvat on otettu lähes säkkipimeässä, keltaisen valon sisätilassa. "Vähän" epätarkkuutta (pitkät valotusajat, huojuva nainen) havaittavissa, mutta saa luvan ajaa asiansa. Ehkä tässä parin kuukauden aikana opetellessa lopputuloksena voi olla jo ihan ok jälkeäkin.

Upeat sotilaalliset Vintron saappaat on saatu Putiikki Rannalla -liikkeestä.

Onkos siellä päässä havaittavissa pukeutumismasennusta vai ovatko villakerrokset se paras juttu koko vuonna? Minä ainakin raahustan päivästä toiseen farkuissa (!!) ja prätkäsaappaissa ja kuolen tylsyyteen.