Noloa

11.5.2012 14:02Nelliina

Siinä vaan on jotain noloa, kun on menossa kauneushoitolaan ja omat kynnet näyttävät tältä:

kynnet

Olen näköjään siirtynyt osaksi sitä porukkaa, jotka "haluavat hoitaa jalkansa ensin kotona ennen jalkahoitoon menemistä" :D muistan niin elävästi kouluajoilta ne rouvat, jotka naureskelivat jalkahoitoon tullessaan että ovat edellisen illan liottaneet, raspanneet ja huoltaneet koipiaan, että kehtaavat tulla paikalle. Eli siis käytännössä hoitivat puolet jalkahoitajan hommista itse, mutta maksoivat silti täyden hinnan. Me naiset ollaan välillä vähän erikoisia.

7 faktaa

10.5.2012 15:14

Nämä faktajututhan kiertävät blogeissa aina aika ajoin, joissa paljastetaan jotain järisyttävää (uuuu) ja ajattelin, että olisko ny aika taas kertoilla 7 sekalaista juttua. Ts. näytän jäätävän tylsältä tunikassa ja trikoissa eli päivän nasukuvalle ei olisi paljon annettavaa.

1. musiikkipaljastelu jatkukoon. Olen salaa umpirakastunut Adam Lambertiin (myös musiikkiin) ja siippa Sauli Koskinenkin on aivan ihana, vitsi että on kuuma pariskunta! Tämähän tosin on aika luonteva jatke meikän Darin-fanitukselle, joten ehkä ei järkytä ketään enää.

2. kauan odotettu toisen lonkan tatskaus koittaa tiistaina! Jee! Tulee sellainen tyttöhärdellikuva että Hexa-parka oksentaa rusetteja seuraavan viikon haha :D jos ylipäänsä suostuu raapimaan lonkkaani moista tyttöilyä.

3. todellinen randomfakta, mutta kammoan tiskirättejä, en halua koskea niihin ollenkaan. Se on ihan sama vaikka rättiä olisi käytetty vain kerran, se haisee silti jotenkin inhalle ja käsiin tarttuu tappajabakteeri jos toinenkin, vähintään. Hrrr... Muuten en ole bakteerikammoinen pätkän vertaa, mutta uskon silti kuolevani tiskirättiin.

4. kuulen tällä hetkellä ääniä päässäni. Eikun hetkinen, se taitaakin olla vain alakerran, ilmeisesti puolikuuron, naapurin telkkari. Mikään muu ei selitä teeveen pitämistä noin helevatan kovalla.

5. Olen lähdössä road tripille Helsinkiin maanantaina Natan ja Veeran kanssa, huikea elämysreitti saattaa kattaa kahvit Linnatuulessa ehkä jopa mennen tullen. Jos minusta ei kuulu sen jälkeen mitään, olen todennäköisesti kuollut nauruun noiden kahden moottoriturvan kanssa. Help me!

Öh, näytänpäs oudolta tummalla tukalla :D

nata_nelliina_veera

6. tiedättekö sen Jacky-makupalan missä on sellainen vaalea kovempi kerros päällä ja sen alla kastikemaisempaa suklaavanukasta? Olen lapsesta asti taiteillut kyseisen vanukkaan kanssa niin, että teen lusikalla pienen loven johonkin reunaan ja yritän kaapia vaaleaa kerrosta rikkomatta kaikki suklaat sieltä alta ensin ja lopuksi vasta syön sen kovemman vaalean kerroksen. En todellakaan tiedä miksi jatkan tätä kaiverrusperinnettä vielä kolmekymppisenä.

7. sokerina pohjalla, Tyylitellen Ellen eli Anna on tehnyt comebackin blogimaailmaan hurraa! Aina kun jossain asiayhteydessä on muisteltu blogiscenen historiaa ja mietitty mitä blogia on ikävä, minulle se on ollut Tyylitellen-blogi. Me joskus silloin vuonna kirves ja kuokka tehtiin blogitreffitkin Annan kanssa, ja neitokainen oli ihan huippukiva :) silloin muiden bloggareiden tapaaminen oli mielettömän jännää eikä kukaan tuntenut toisiaan!

tyylitellen

Padam, siinäpä ne :) Mitä teille kuuluu tai onko muuta kommentoitavaa kuten että älä ole idiootti ja pelkää tiskirättiä?

Suloisen rusettipannan omakseen saa nimimerkki:

.:♥:.

heh, suloinen on nimimerkkikin :D Onnea! Ja muistakaa turkulaiset vierailla festivaleilla ja nauttia!

Ihanat naiset mekoissa

9.5.2012 15:40

Olin eilen jelppimässä Monaa Kodin1:n naistenillassa mekkomallina muutaman muun neitokaisen kanssa (kaikkea sitä kaverinsa vuoksi suostuukin tekemään, en omista yhtä ainutta malligeeniä jollei pituutta lasketa) ja tässä pari fiilisräpsyä mitä ehdin huitoa kameralla. Mekkotunnelmia olkaatte hyvät!

c3

c4

c6

En tajua mikä naamaani vaivaa kun kamera tulee lähelle, kunnon Chandler kakkonen :D mutta siis tuo ihana kirsikkamekko on nyt minun, palkkio lavalla pyörähtelystä jei! Otan teille kunnon kuvan sitten kun se pääsee edustamaan in action, että nyt vaan juhlat tänne kiitos.

c10

Kaunottaret rivissä:

c8

Maailma (Tampere) pieni paikka on, derbykoutsimme Betty on myös Monan ystävä.

c2

c5

c7

Kaikkien noiden jumalaisten kuosien, tyttöjuttujen, tyllien ja helmojen jälkeen olin ihan pää pyörällä, ei hemmetti että tuo nainen saa hillua päivästä toiseen työkseen tuollaisten asioiden kanssa! Mona, I hate you :D

Uudet Olivia Rougen mekkoset saatavilla nettikaupasta.

Housut New Yorkista

8.5.2012 15:49

Olin tosi huono shoppaaja tällä reissulla (paitsi kenkien suhteen) enkä ostanut vaatteita kuin pari hassua, tässä pallohousuni. Viskoosipallobyysat ovat niin överimukavat ja niin sievät, että sanon 15 dollaria olevan hyvin sijoitettu. Päivän nasu olkaatte hyvät:

b3

Joku teistä kysyi hetki sitten että onko tukan vaaleneminen vaikuttanut pukeutumiseeni, sopivatko vaatekaappini vaatteet minulle enää. No. Nyt saan olla tosi varovainen etten näytä mekoissani "hunajapupulta", en oikein keksi parempaakaan sanaa mutta ymmärrätte varmaan? Tumma letti nimittäin antaa paljon anteeksi vaatteiden röyhelöisyydelle, kun taas vaalea ei. Parasta kuitenkin on se, että en näytä enää mustissa/tummissa vaatteissa yltiösynkältä gootilta, eli jotain sain, jotain menetin. Goottimimmithän siis ovat aivan jumalattoman upeita, mutta se vain ei ole minun tyylini, tyydyn huokailemaan ja katselemaan teitä ihastuneesti kadulla :) t: se friikki, joka aina kyttää kaupungilla a) lolitoja b) goottikaunottaria ja c) punapäitä :D Ootte upeita!