Perjantaikengät

16.5.2012 16:41Nelliina

Keskiviikko, avokaspäivä. Vihdoinkin. Otsiko siksi, että tuntuu ihan perjantailta kun töitä on seuraavan kerran vasta maanantaina :D

f4

f3

Vagabondin beibet ensimmäistä kertaa ulkona <3 Oli kurjaa ostaa näin herkulliset kengät keskellä lumisinta talvea, mutta odotus on nyt virallisesti palkittu. Värikkäät huutomerkkikengät tekivät mustasta perusnasusta vähän erityisemmän.

Nyt pussailemaan siskoa, joka selvisi hengissä pitkältä Brasilian reissultaan. Olin huolesta soikeana sen kakaran kanssa, minulla on ihan överisuojeluvietti siskoani kohtaan vaikka neiti on jo 26-vuotias :D Minulle se on ikuisesti 13v.

Katsoin syvälle silmiisi

16.5.2012 10:23

-saatu blogin kautta-

Minä en toistaiseksi tarvitse silmälaseja, mutta olen käyttänyt vahvuuksettomia värillisiä piilareita nyt jo reilu 10 vuotta ns. bilekäytössä. On  yksinkertaisesti hauskaa vaihdella silmienväriä ja jännää lisäefektiä lookkiin tuo piilarien silmää suurentava illuusio.

Olen käyttänyt vakituisena piilolinssieni ostopaikkanani LensOn-nettikauppaa vuodesta kirves ja kuokka, ja nyt sain heiltä näytepaketin turkooseja värillisiä piilolinssejä, mikä olikin pitkälti se ainoa väri mitä en ole vielä kokeillut. Käytin piilareita maanantaina blogimiitissä ja turkoosi väri syvensi kivasti omaa vihreänruskeaa silmääni. Vaaleissa silmissä tämä linssi olisi varmasti todella upea, mutta meille luonnostaan tummasilmäisille luvassa on värin intensiivisyyttä ja kauriinsilmäefektiä.

t14

Tässä vielä lähikuvana. Ensimmäisestä kuvasta näkee että värillinen linssi on omaa iiristä suurempi, mistä  johtuu sen suurentava vaikutus. Vaalensin kuvaa hieman että näette mistä on kysymys, oikeanpuoleisessa kuvassa on muokkaamaton eli aito kuva.

t16

Mutta vaikka silmänväreillä leikkiminen on hauskaa, kannattaa silti pitää mielessä että kaikille ne eivät välttämättä sovi. Ennen ensimmäisten piilareiden ostoa kannattaa (pitää!) ehdottomasti mennä optikon juttusille, että saa oikeat ohjeet piilareiden huoltoon ja soveltuvuuteen itselle, kyseessä on kuitenkin niinkin herkkä alue kuin silmät. Minua optikko opetti myös laittamaan piilarit silmään/pois, mikä oli erittäin tarpeellista muun alkuinfon lisäksi.

t15

Ps. Entinen innokas  rave-minä käytti aikoinaan myös Grazy-linssejä (ne valkoiset olivat aika hurjat heh). En tosin ole käynyt 10 vuoteen tamppausbileissä, joten en tiedä ovatko nuo grazyt enää jee vai nej, mutta silloin wayyy back ne olivat hienointa ikinä :D

Blogimiitti!

15.5.2012 12:48

Voi vitsi mikä nostalgiafiilis oli eilen Helsingissä, vanha kunnon blogimiitti! Laskeskelin siinä illan aikana että olen edellisen kerran käynyt blogikekkereissä silloin, kun bloggasin vielä Indiedaysilla eli 1,5 vuotta sitten. Tsiisus! Melkoinen blogipartyanimal :D not.

Pakkasin Duracell-Natan Micraan töiden jälkeen ja sitten nokat kohti Helsinkiä. Ennen miittiä ehdittiin treffaamaan Natan pitkähiuksista versiota eli siskoa Anaa, enkä voi kun vihertyä kateudesta, että kaksi tuollaista the hymyä on osunut samaan perheeseen. Ärsyttävät hymysiskokset :D t: mörkö.

t9

t10

blondit1

Yritin omaksua Tolmatsovien megahymyä. Fail :D Chandler edelleen.

bb2

Ana-treffien jälkeen siirryimme sujuvasti Skumppabaariin emäntien eli Mimmin & Pepin hoivaan, ja hyvät emännät meillä olikin, ai vitsi mitä kalaherkkuja oli tarjolla! Skumpat jäi autoilijalta väliin, mutta ei haitannut, keskityin ihan mielelläni noihin kalahommeleihin.

t8

MiPekuva ryöstetty asianomaisilta.

t11

t5

Anna kuiskasi tuota kuvaa ennen että oikeasti vihaa mua, mutta suostuu tän kerran hymyilemään samassa kuvassa. Siksi näytän siltä, että alan kohta itkeä.

t61

Peppi kuitenkin vannoi että se tykkää musta ja sitten aloin taas hymyillä ;)

t21

Tanskalainen Christopher veti komiasti meille muutaman biisin.

t41

Nina ja Moukku!

t31

t7

Koska olen maailman laiskin kameran käyttäjä, tässä se illan sato sitten olikin. Melkein kaikki bloggarit olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta muutama uusikin beibe mahtui joukkoon. Erityisesti jäi mieleen överisöpö Peeta <3 Se on hauska miten useimmat bloggarit "heräävät eloon" vasta kun heidät näkee livenä, en tiedä onko teillä sama juttu, mutta itse koen pelkistä kuvista henkilön hahmottamisen tosi hankalaksi.

Oli tosi kiva kälistä akkain (ja Teemun!) kanssa ilman mitään sen kummempaa agendaa tai tarkoitusta, ilman kaupallisia taustavaikuttajia ja goodie bageja. Siinäpä oikeastaan syy miksi raahasin luuni kerrankin mukaan, oli puhtaasti hauskaa tavata pitkästä aikaa kollegoita.

t1

Kotimatka sujui kauniissa iltahämärässä hoilaten täysillä Kaija Koota. Eikun siis viimeisintä hipsterbändiä tietenkin ;)

Sadepäivän pilkut

15.5.2012 07:57

Ennenkuin siirrytään hehkuttamaan tätä kauan kaivattua aurinkoa, vilautan pikaisesti sadepäivän asua lauantaipäivältä. Vaikka olenkin pakkomielteinen mätsääjä, pilkkuhameen sopiminen sateenvarjoon oli vahinko :D

f1

Joko nyt saisi siirtyä pysyvästi avokkaisiin? Joko te olette hylänneet saapikkaat?

Voitto kotiin!

14.5.2012 17:34

q51

Cailap/Kirsi Nisonen arvonnan onnelliset voittajat olkaatte hyvät, voittajille on lähetetty mailia.