Perjantaikengät

16.5.2012 16:41Nelliina

Keskiviikko, avokaspäivä. Vihdoinkin. Otsiko siksi, että tuntuu ihan perjantailta kun töitä on seuraavan kerran vasta maanantaina :D

f4

f3

Vagabondin beibet ensimmäistä kertaa ulkona <3 Oli kurjaa ostaa näin herkulliset kengät keskellä lumisinta talvea, mutta odotus on nyt virallisesti palkittu. Värikkäät huutomerkkikengät tekivät mustasta perusnasusta vähän erityisemmän.

Nyt pussailemaan siskoa, joka selvisi hengissä pitkältä Brasilian reissultaan. Olin huolesta soikeana sen kakaran kanssa, minulla on ihan överisuojeluvietti siskoani kohtaan vaikka neiti on jo 26-vuotias :D Minulle se on ikuisesti 13v.

Housut New Yorkista

8.5.2012 15:49

Olin tosi huono shoppaaja tällä reissulla (paitsi kenkien suhteen) enkä ostanut vaatteita kuin pari hassua, tässä pallohousuni. Viskoosipallobyysat ovat niin överimukavat ja niin sievät, että sanon 15 dollaria olevan hyvin sijoitettu. Päivän nasu olkaatte hyvät:

b3

Joku teistä kysyi hetki sitten että onko tukan vaaleneminen vaikuttanut pukeutumiseeni, sopivatko vaatekaappini vaatteet minulle enää. No. Nyt saan olla tosi varovainen etten näytä mekoissani "hunajapupulta", en oikein keksi parempaakaan sanaa mutta ymmärrätte varmaan? Tumma letti nimittäin antaa paljon anteeksi vaatteiden röyhelöisyydelle, kun taas vaalea ei. Parasta kuitenkin on se, että en näytä enää mustissa/tummissa vaatteissa yltiösynkältä gootilta, eli jotain sain, jotain menetin. Goottimimmithän siis ovat aivan jumalattoman upeita, mutta se vain ei ole minun tyylini, tyydyn huokailemaan ja katselemaan teitä ihastuneesti kadulla :) t: se friikki, joka aina kyttää kaupungilla a) lolitoja b) goottikaunottaria ja c) punapäitä :D Ootte upeita!

Minulla on reppu.

19.4.2012 09:26

Tein tällä viikolla hankinnan, mikä on ainutkertainen minun kohdallani. Ostin repun. Oikean repun. Edellinen reppuni on vanhempieni ostama ja se oli kovassa käytössä yläasteella. Olen viimeisen puolen vuoden ajan kiroillut salikamojen roudaamista epämääräisissä muovipussi/kangaspussiviritelmissä, eivätkä pussinyssäkät ole kovin käteviä myöskään treeneihin fillaroidessa.

Toinen syy repun hankkimiselle oli reissaaminen, nyt loppui niiden ärsyttävien täyteen ahdettujen käsilaukkujen kanssa säätäminen lentokentällä ja junissa, minusta tuli mukavuudenhaluinen repputyttö.

Päädyin pitkällisen harkinnan jälkeen 70-luvulta asti jyllänneeseen klassikkoon eli Fjällräven Kånkeniin. En voi sietää urheilullisen näköisiä reppuja, joten tummanvihreä yksinkertainen Kånken oli oikeastaan aika helppo valinta. Kai se hipsterileimakin alkaa pikkuhiljaa olla taaksejäänyttä näiden kohdalla :D

i8Näppärä koko, läppäri mahtuu, yksinkertainen lookki joka sopii myös mekkojen kanssa ja tuo väri on ihan täydellinen, se on sopivan anonyymi. Ooh, minulla on reppu!

Kånkenin lisäksi rakastuin sydänjuuriani myöten erääseen toiseen reppuun, kohta ymmärrätte miksi:

i11

!!! Se on punainen, se on ihana, se on täydellinen! Fjällrävenin Rucksack No.21! Ensinnäkin, repun numero 21 on roller derby pelinumeroni, jos tämä ei ole merkki niin mikä sitten ;) toiseksi, se on punainen. Tarvitseeko perustella enempää. Vikaan meni ainoastaan se, että saatavilla ei ollut kuin minikokoa ja olisin tarvinnut mediumin. Mutta rakkaani, me kohdataan vielä.

Blondi armyväreissä

18.4.2012 07:57

Poikettiin eilen Nitrobabessa ostoksilla (ja rapsimassa maailman suloisinta ranskista, Almaa) samalla kun vaihdettiin rahaa New Yorkia varten. Pidin näppini irti niistä kaikista jumalaisista fiftarimekoista ja keskityin tiukasti siihen mitä menin hakemaan, eli Tampere Rollin` Hosien paitaan. Olin ajatellut ostaa pari horopaitaa treenipaidoiksi, mutta morjens eihän näin hienoa voi hiostaa missään rymytreeneissä!

Meni suosilla normikäyttöön. Paidan väri on tosi upea tumma armyvihreä, kuvassa näyttää vähän turhan harmaalta.

tampere rollin hos

Saku puolestaan osti mustan miesten fanipaidan ja haluaa painaa minun pelinumeroni selkään awww :D Jos joku on hinkunut Tampere Rollin` Hosien paitoja, niin Nitrobabessa  pääsee hiplaamaan livenä (mainosmainos!!! Ladyfit 20e, äijien 15e).

Viikonloppuna pitää täydentää derbypaitavarastoa vielä vähän lisää Helsingin bouteissa, toivottavasti HRD ja Dublinin tytöt myyvät fanikamaa.

Olen tällä hetkellä hieman tärinässä kuinka mahtavat ajat koittavat parin päivän päästä. Ensin roller derbyä oikein huolella Pasilassa ja sitten New Yorkiin! Life is good.

En voi uskoa että löysin vihdoin koko sarjan!

b2b3

Hurraa!!!!